Hautajaiset

Näin unta, että olin exän kanssa järjestelemässä hänen hautajaisiaan. Hänellä oli minulle yksi pyyntö - että lukisin jonkun runon hänen muistotilaisuudessaan. Lupauduin ja löysin entisestä yhteisestä kodistamme paksun runokirjan ja sen viimeisillä sivuilla oli juuri mielestäni sopivia, koskettavia, pitkiä runoja.
Sitten tajusin, että exä oli kuollut ---- muttei ollut, kun kerta juttelin hänen kanssaan. Ymmärsin, että hänen maanisdepressiivisen persoonansa "toinen puoli" oli kuollut, ja näin, miten hänen vanhempansa kävelivät hiekkatietä talolle päin.
Ihmettelin ääneen, voiko hänelle sitten joskus aikanaan järjestää toisia hautajaisia, kun hän on jo kuollut ja virallisesti haudattu.
"Sehän tässä hauskinta onkin", hän totesi.

Heräsin ja uni tuntui niin oikealta.
Tulkintaa?
1238
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

hautasit exäsi muistoihisi. Nyt hän ei sua enää vaivaa,siis olet unohtamassa.
Aikanaan menet sitten oikeisiin hautajaisiin,jossa sen runon sitten luet,sen,mikä sopii hänelle.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kuolemanruno kirjoitti:

Näin unta, että olin exän kanssa järjestelemässä hänen hautajaisiaan. Hänellä oli minulle yksi pyyntö - että lukisin jonkun runon hänen muistotilaisuudessaan. Lupauduin ja löysin entisestä yhteisestä kodistamme paksun runokirjan ja sen viimeisillä sivuilla oli juuri mielestäni sopivia, koskettavia, pitkiä runoja.
Sitten tajusin, että exä oli kuollut ---- muttei ollut, kun kerta juttelin hänen kanssaan. Ymmärsin, että hänen maanisdepressiivisen persoonansa "toinen puoli" oli kuollut, ja näin, miten hänen vanhempansa kävelivät hiekkatietä talolle päin.
Ihmettelin ääneen, voiko hänelle sitten joskus aikanaan järjestää toisia hautajaisia, kun hän on jo kuollut ja virallisesti haudattu.
"Sehän tässä hauskinta onkin", hän totesi.

Heräsin ja uni tuntui niin oikealta.
Tulkintaa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu