Punkista jäi patti

koiran poskeen

Huomasin tänään koirassa pään alueella kaksi punkkia. Pääsin poistamaan ne vasta illemmalla ja vaikutti siltä, että toinen niistä oli kuollut koska se ei ollut kasvanut aamun jälkeen ja oli muutenkin "tyhjä". Pureman kohdalla on nyt (ja oli jo silloin kun punkki oli kiinni) melko iso, noin herneen kokoinen, ehkä jopa hieman isompi patti joka punertaa. Kaiken lisäksi epäonnistuin poistamisessa niin, että pieni osa punkkia jäi patin sisälle. Onko nyt odotettavissa jokin tulehdus vai onko se mahdollisesti jo tullut? En ainakaan muista että ennen olisi koskaan punkista jäänyt noin iso patti, ja vielä punainen...Tosin ennen koiralla oli pidempi turkkikin.

Eli onko tuollainen patti "normaali" vai onko aamulla edessä lääkärikäynti?

10

21108

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ystävä hädässä

      "Pääsin poistamaan ne vasta illemmalla ja vaikutti siltä, että toinen niistä oli kuollut koska se ei ollut kasvanut aamun jälkeen"

      Kun huomasit punkit aamulla, ne olisi tullut poistaa heti eikä vasta illemmalla. Punkki nimittäin saattaa kantaa borrelia- tai muita bakteereita, ja mahdollisuus, että bakteeri siirtyy punkista koiraan (tai vastaavasti punkista ihmiseen), on sitä suurempi, mitä kauemmin punkki on kiinni ihoon tunkeutuneena. Punkin aiheuttamat sairaudet (borrelioosi, ehrlichioosi) ovat vakavia niin ihmisille kuin koirille ja voivat johtaa kuolemaan. Näin kävi viime vuonna omalle Ikaros-koiralleni. Borrelia-punkkeja on jo kolmannes Etelä-Suomen punkeista.

      Punkki tulee poistaa asianmukaisilla pihdeillä siten, ettei punkin sisusta puristu ulos. (Kynän muotoinen silmukkapoistin on minusta paras).

      Sinuna kävisin näyttämässä pattia eläinlääkärillä.

    • apua!

      Miten saa punkin pään pois koirasta?????

      • poistosta

        Poistetusta punkista jää yleensä muutamaksi viikoksi patti koiran ihoon eikä se ole vaarallista. Kannattaa seurata ettei koiran ihoon tule rengasta poistokohdan ympärille. Tai jos tulee jotain muita epämääräisiä oireita niin silloin soittaisin eläinlääkärille.


    • odessad

      Punkkipihdeillä kun nappaa punkin ja ihon välisestä kapeastakohdasta kiinni ensin sitten päästää kireäksi pihdit. sitten pyörittää pihtelä kuin ruuvaten ja kevyesti vetäen.niin punkki tulee ulos ehjänä eikä mitään jää ellei sössi ja nykäise liian nopeaan jolloin punkki voi katketa

    • Sissiviekoon

      Koirille ei tule mitään "rengasta" pureman kohdalle kuten ihmisillä, ainoa keino on teettää vasta-ainetestit. Punkin kiinniolo aika on myös legendaa, ne voi oksentaa bakteerit 2min sisällä kiinnittymisestä tai 2pvm päästä. Tieteellisesti tutkittu ja julkaistu. On se ihme, kun nämä "tarinat" elää ja typerät niitä täällä levittävät ottamatta selvää.

      • Kääpiösusi

        Itseasiassa myös koiralle voi tulla rengas pureman jälkeen, nähty on! Voi olla vain vaikea havaita karvasesta eläimestä. Tosin se ei kuulemma ole mikään merkki tartunnasta, toisin kuin joskus väitetään.

        Kyllä voisi kuvitella että tartuntariski lisääntyy merkittävästi sen mukaan kuinka kauan punkki on ehtinyt ihossa olla? Mutta jos kerran todistettu on, en käy tappelemaan vastaan. Voisitko kuitenkin laittaa "todistusaineistoa" väitteestäsi?


    • Samaapoteva

      Miten koiran sitten kävi?

    • PKN-

      Älä kuuntele enää Punkkia jos siitä tulee patteja.

      • Anonyymi

        Punkki oli koiran korvan reunassa. Poistettiin ja siinä on hernemmäinen patti. Mitä tehdä?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Punkki oli koiran korvan reunassa. Poistettiin ja siinä on hernemmäinen patti. Mitä tehdä?

        Laita kortisoni salvaa,meillä tehonnut hyvin.😼😼😼


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      100
      1713
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      55
      1113
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      437
      1087
    4. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      170
      1023
    5. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      58
      801
    6. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      126
      782
    7. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      83
      730
    8. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      698
    9. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      38
      675
    10. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      57
      671
    Aihe