Olen tällä hetkellä työharjoittelussa kouluavustajana, koska kalastelen lisäpisteitä OKL:lää varten. Eilen sain kuitenkin kuulla Rauman OKL:lästä järkyttäviä uutisia; esivalintapisteitä ei ensi keväänä ole enää olemassakaan, vaan kaikki pääsevät pääsykokeisiin. Kaikki siis turhaan! Lopullinen päätös tulee kuulemma marraskuussa.
OKL:n esivalintapisteet pois!
Katsukka
174208
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 17
Vanhimmat
Vaikka esivalintapisteitä ei enää saisikaan, tuskinpa kouluavustajan homma hukkaan heitettyä työtä on. Aivan varmasti valintakokeessa asiasta mainitessasi saat plussaa paperiin, ei hakijalle haittaa ainakaan ole kokemuksesta opetusalalta.
Raumalla nähdään valintakokeessa ensi kesäkuussa, toivottavasti kouluavustajan kokemuksellamme olemme valittujen joukossa!
Kouluavustajana teen 8kk työtä käytännössä katsoen ilmaiseksi. Tämän ajan voisin käyttää olemalla oikeissa töissä saamalla siitä myös palkkaa tai vaihtoehtoisesti opiskeluun avoimessa yliopistossa. Minusta se on turhaa...
Luin kasvatustieteen appron samalla, kun olin kouluavustajana, eli ne kaksi vaihtoehtoa eivät sulje toisiaan pois. Kannattaa ottaa selvää, ehditkö vielä ilmoittautua avoimeen yliopistoon.
Se pitää kyllä täysin paikkansa, että työmarkkinatuki on pieni korvaus kouluavustajan työstä, jossa päivät usein ovat kiireisiä ja kädet täynnä työtä. Itse ajattelin asian niin, että vaikka taloudellisesti kouluavustajavuosi oli tiukkaa aikaa, arvostin siitä saamiani kokemuksia ja valmiuksia säännölistä kuukausipalkkaan enemmän. Jos kouluavustajan homma alkaa puuduttaa, keskeytä ihmeessä harjoittelu ja hae välivuodeksi töihin! Ei ainakaan tarvi työmarkkituella kitkutella :)
Aloitan kyllä historian appron avoimessa lokakuussa, mutta mikäli tämä esivalintapisteiden käytöstä pois ottaminen olisi jo varmistunut, olisin voinut opiskella 2-3 ainetta.
Pidän kyllä työstäni todella paljon, mutta toivoisin että joko siitä saatava kunnolinen taloudellinen korvaus tai muut edut (lisäpisteet) olisivat saatavilla. Tuskinpa kukaan ihan vain huvin vuoksi haluaa olla töissä :(
Jep, tällaisesta pilotista on yliopistojen käytävillä ollut kovasti huhua viimepäivinä, mutta täysin auki on vielä, mitkä yliopistot kokeiluun lähtevät.. Joten kannattanee pysytellä vielä sielä kouluavustajana :) Jos nämä huhut toteutuvat, niin haastatteluosuus tulee siltikin pysymään korkeimpana kriteerinä valintoja suoritettaessa (olen kuullut että painoarvoa kasvatettaisiin itseasiassa) ja niissä kyllä avustajakokemus tuottaa taatusti enemmän plussaa, kuin avoimessa hankittu kirjatieto..
Tämä on ainoa keinoa saada alalle sopimattomat laudatur-tytöt pois opettajien tehtävistä. Opettajan tehtävät vaativat kaikkea muuta kuin hyviä yo-papereita ja yhdeksän keskiarvoa.
ei hyvistä opiskelutaidoista haittaakaan opettajan työssä ole!
painottuvat kyllä muut ominaisuudet enemmän. Jonkinlaiset opiskelutaidot ovat nyt jokaisella ylioppilaalla.
Miksi ihmeessä laudatur-tytöt ovat muka jotenkin sopimattomia opettajaksi? Ajatteletko jostain (käsittämättömästä) syystä, että laudatur-tytöt ovat epäsosiaalisia/ihmisvihaajia/koulukeskeisiä/täysin kykenemättömiä opettajan työhön? Jos ajattelet, niin mikä ihme sinut saa ajattelemaan, että opettajien pitäisi olla yltiösosiaalisia ja jokapaikanhöyliä? Miksi muuten ainoastaan laudatur-_tytöt_ ovat huonoja, mitä parempaa laudatur-pojissa on?
Kyllä minä ainakin haluan, että tulevien lasteni luokanopettaja on ollut edes kohtalaisen hyvä koulussa. Olisi aika kamalaa, jos lapselleni opettaisi äidinkieltä "niinkuin"-ihminen tai matikkaa "mikä ihmeen derivaatta?" -ihminen. (Kyllä, juuri sellaisia ihmisiä oli ainakin minun lukiossa ei-laudatur-tyttöjen joukossa.) Tietenkin luokanopettajan ensisijainen tehtävä on kasvattaa, mutta kyllä opettajalla täytyy olla muitakin taitoja.
ei ole lasten kasvattaminen. Minä ainakin haluan itse kasvattaa lapseni. Opettajan perustehtävä on opettaminen, mikä vaatii taitoja, joita ei pelkällä kouluosaamisella mitata. Tästä johtuen juuri yritetään saada koulutuksen piiriin myös näitä ns. abbrobatur-poikia, joilla usein löytyy näitä tarvittavia taitoja. Tällä hetkellä pääsykokeet painottuvat todellakin liikaa lukiossa menestymiseen. Jostakin kumman syystä opettajakoulutukseen hakeutuvat juuri nämä laudatur-tytöt. Minä ainakin haluan, että lasteni opettajalla on muitakin taitoja kuin pelkkä kirjatieto. Opettajan on oltava sosiaalinen, innostava, empaattinen, ymmärtävä, erilaisten ihmisten kanssa hyvin toimeen tuleva, reipas, luova, rohkea...Kyllä sen opetettavan tiedon saa siirrettyä oppilaille huonommillakin koulupapereilla.
Mutta kuka ihme sanoo, että laudatur-tytöt eivät voisi olla sosiaalisia, innostavia, empaattisia jne.? Imeekö koulussa menestyminen ihmisestä muka pois kaikki muut hyvät ominaisuudet?
Tietysti opetettavan tiedon saa siirrettyä huonommillakin papereilla, mutta kyllä se opetettava tietokin pitää jostakin hankkia. Ei voi opettaa oikeinkirjoitussääntöjä, jos ei osaa niitä täysin itsekään.
Onko vieläkään asiasta varmaa tietoa? Koskeeko pisteiden häviäminen myös varhaiskasvatusta?
opettajan työtehtävät ovat todellakin opettaminen ja kasvattaminen. Kokemuksella (peruskoulusta) voin sanoa, että se kasvatus vie useinkin tunneista sen pääasiallisen ajan ja aineenopetus jää vähemmälle. Aika harvalla vanhemmalla se kotona kasvattaminen on näinä aikoina onnistunut ja sen kyllä huomaa koulussa. Joten kasvatus jää usein lähes kokonaan opettajan vastuulle. Mielellään sitä keskittyisi siihen aineenopettamiseen, mutta toisinaan se on mahdotonta, kun kaikki aika menee siihen kasvatukseen.
Vuoden 2007 valintojen ensimmäinen vaihe olisi kirjalliseen materiaaliin, esimerkiksi artikkeleihin perustuva monivalintakoe. Materiaali, minkä perusteella kysymykset laaditaan, olisi kaikkien hakijoiden saatavissa esimerkiksi verkossa. Tavoitteena on saada mukaan kirjallisen osion pilotointiin kaikkien kasvatusalan valintayksiköiden koulutukset.
Uusimuotoista valintaa koskevat tärkeimmät periaateratkaisut ovat:
1.Kaikki hakukelpoiset hakijat voivat osallistua kirjalliseen kokeeseen, joka järjeste-tään samanaikaisesti kaikissa yliopistoissa. Yhteinen kirjallinen koe on samalla valinnan ensimmäinen vaihe. Hakukohteita voi olla enintään 4, jotka voivat olla esimerkiksi 4 eri luokanopettajien koulutusta eri yliopistoissa tai 4 eri kasvatusalan koulutusta eri yliopis-toissa. Hakija osallistuu ensisijalle asettamansa yliopiston kirjalliseen kokeeseen.
2.Kukin valintayksikkö päättää toisen vaiheen valinnoistaan itsenäisesti.
Luokanopettajien koulutuksen valintatoimikunta Turun jaos päätti ottaa myönteisen kannan ehdotukseen ja on valmis vuoden 2007 valintojen osalta luopumaan esivalinnasta ja osallistumaan yhteiseen kirjalliseen kokeeseen.
Lähde : www.edu.utu.fi/tiedekunta/poytakirja7B_2006.doc
VAKAVA-valintajärjestelmä lyhyesti:
1)Vuoden 2007 valinnoissa on tarkoitus luopua luokanopettajien ja lastentarhanopettajien koulutusten nykyisestä esivalinnasta.
2)Uudistettu valintajärjestelmä antaa kaikille hakijoille mahdollisuus päästä valintojen ensimmäisen vaiheen kirjalliseen kokeeseen.
3)Toisen vaiheen valinnoista päättävät valintayksiköt itsenäisesti.
4)Yliopisto voi käyttää valintaperusteena ensimmäisen vaiheen valinnan tulosta sellaisenaan.
5)Mikäli koulutukseen valinta muodostuu pelkästään teoskuulustelusta ja muista kirjallisista tehtävistä, olisi ne mahdollista järjestää ensimmäisen vaiheen yhteyteen.
6)Valtakunnallisen kirjallisen kokeen lisäksi tulevien valintayksikön muiden kirjallisten osioiden laadinnasta vastaavat yksiköt itse
Oulun yliopisto : Kasvatustieteiden ja opettajankoulutusyksikkö on päättänyt (B23/2006), että luokanopettajan koulutus, taide- ja taitopainotteinen luokanopettajakoulutus, teknologiapainotteinen luokanopettajakoulutus sekä varhaiskasvatuksen koulutus osallistuvat vuoden 2007 kaikille kasvatusalan koulutuksille tarkoitettuun yhteiseen kirjalliseen kokeeseen. Lähde : http://wwwedu.oulu.fi/pkirjat/tdk_06/07/050906.rtf
että ylioppilaskirjoitusten tulokset eivät vaikuttaisi enää valintoihin mitenkään? vai ymmärsinkö ihan väärin? eihän tällaisessa tilanteessa siis koko lukio-opiskelulla olisi merkitystä..?! Jos asia on näin kun olen nyt ymmärtänyt, ihmettelen sitä suuresti.
Entäs lastentarhanopettajan koulutus Turun yliopistossa? Onko siellä sama juttu?
PLEASE vastatkaa joku joka tietää!!!
Pelkillä laudatur-papereilla ei työhön pääsee. Mutta hyvä todistus on tae siitä et hallitsee ainakin opetettavat asiat! Yliopistot ovat itsekin myöntäneetettä saisivat yhtä hyvän opiskelija-aineksen arpomalla esivalinnan läpi päässeistä...eli arpapeliä se on:)