Ensimmäinen koulupäiväni yläasteella. Jännitti. Söin pikaisesti aamupuuron ja maidon, puin ja hyppäsin pyörän selkään. En halunnut myöhästyä ensimmäisenä koulupäivänä. Poljin hurjaa vauhtia, koulu alkoi kahdeksalta. Kello oli varttia vaille. vielä 500 metriä jäljellä. Poljin kuin hullu, ja hoin itselleni: en halua myöhästyä, en halua myöhästyä. Poljin niin kovaa etten katsonut eteeni. kiljaisin. Auto ajoi suoraan päälleni, olin eksynyt pyörätieltä autotielle. Tömähdin maahan, ja siinä silmänräpäyksessä kaikki sumeni.
"Erika! voi kultani, herää!Ei, ei se voi olla pahinta" kuulin äitini äänen ja tunsin hänen kätensä kädessäni. Avasin silmäni hitaasti. "Erika!" äiti huusi ja halasi minua. Haistoin hänen voimakkaan hajuvetensä ja mansikan tuoksuisen huulikiiltonsa. En tajunnut mitä oli tekeillä. "m..." aloitin, mutta en voinut puhua. Tai sitten en osannut. "Mitä kulta, mitä?" äitini huohotti. "mihsä minjä okenn?" sain suustani tulemaan. "Voi kulta, et muista? etkö?" pudistin päätäni. "Jäit auton alle.. En tiedä miksi. Autonkuljettaja soitti ambulanssin. He eivät soittivat minulle, en tiedä mistä he saivat numeroni, mutta kiidin luoksesi sairaalaan.. Ja sitten heräsit. olit tajuttomana 15 minuuttia. Voi että minä jo pelkäsin, että sinulle käy samalla tavoin kuin isällesi. Minulla ei ole ketään muuta kuin sinä, Erikaiseni" äiti sanoi kyyneleet silmissä. Sitten aloin muistaa. "äti.. mijulla ohi kiie kouun poljin huin hujlu. mikki en ohaa phua?" kysyin ja kyynel vierähti silmästäni. Olinko vammautunut? "Kyllä sinä tokenet, sinulle piti pistää kehikko hampaisiin, koska osat niistä olivat melkein irti ja.. jotkut lähtivät irti", äiti vastasi. En ollut osannut odottaa sellaista. En halua mennä kouluun, en! Minulla puuttuu osa hampaista. Päästin itkun. Ensimmäisenä koulupäivänä, tuleekin sairaalareissu. Äiti lähti käymään kahviossa ja kysyi haluaisinko minä jotain. Pudistin päätäni. Katselin valkoista sairaalan huonetta. Vaaleanvihreitä verhoja. Sitten katseeni osui pieneen tyttöön, ja hänen vieressään istuvaan poikaan, suunnilleen minun ikäiseeni poikaan. Vaaleat hiukset, tummahko iho. Ja ihastuin ensisilmäyksellä. Poika huomasi katseeni. "Moi, olen Onni Saukonen. Tulin katsomaan pikkusiskoani, Lilliä. Hänellä on syöpä", Kirk jutteli tuttavallisesti, mutta surullisena. "Moi. minä.." huomasin että pystyin puhumaan tavallisesti. olin kai tottunut hammashökötykseen."..Olen Erika Tervanen. Ajoin kolarin pyörällä autoon. Harmi siskosi tilanne."Niin, piti tulla ekana yläastepäivänä tänne.." Onni sanoi. Hetkinen! Olisikohan hän samalla luokalla kuin minä. "Minäkin menen yläasteelle. Titolan yläasteelle, 7E:lle", sanoin. "niin minäkin! Mikä sattuma!" Onni huudahti. Olin korviani myöten punainen innosta. Tuo ihana komeus tulisi luokalleni. "Hei, saanko puhelinnumerosi, niin voitaisi vaikka soitella? Äh, olen aika tyhmä, kyselen ihmisten yksityisasioita. Nauroin. Se sattui hieman rintaani, mutta silti nauroin. Vaihdoimme puhelinnumerot.
Minun täytyi olla yksi yö sairaalassa. Onni jäi siskonsa tueksi, sillä hänen vanhempansa eivät ehtineet. Nukuin varmaan vain kaksi tuntia, koska katselin koko ajan Onnia ja ajattelin, voisiko meistä tulla jotain.
Aamulla kuitenkin heräsin, kun Lilli(Onnin pikkusisko) huusi täyttä kurkkua, jotain hiuksista. Onni selitteli, että kyllä sinä hiuksesi pian saat takaisin. Ja sitten tuli sisään joku nainen, luultavasti Onnin ja Lillin äiti. Hän halasi tyttöä. Onni lähti kouluun. Hän lupasi kertoa, että olen vieläkin sairaalassa. Äiti oli soittanut tapahtuneesta kouluun. Minä pääsin kotiin, äitini tuli hakemaan minut. Sain olla vielä sen päivän kotona. Minulla oli kävelysauvat. En olisi halunnut pitää niitä, koska niillä oli vaikea päästä koulun portaita ylös, eikä ollut hissiä. Päätin jättää sen huomisen murheeksi.
Seuraavana päivänä lähdin kouluun. Äiti toivotti hyvää koulupäivää. Maltoin tuskin odottaa jälleennäkemistä Onnin kanssa. Taksi kurvasi tielle. Oli aika lähteä.
Koulussa Onni oli kaveriporukkansa kanssa, mutta kun hän huomasi minut, hän syöksyi luokseni. Hän talutti minua kädestä. Ympäriltämme kuului naurahduksia ja pilkkauksia, mutta Onni ei välittänyt niistä, enkä minäkään. Ajattelin vain, että ihanaa olla Onnin kanssa. Oli kuin olisimme solmineet suhteen, vaikka emme olleet sanoneet mitään. Kun olimme luokkamme kohdalla, katsoimme toisiimme. Näin Onnin suklaanruskeat silmät. Ja helakanpunaiset posket. Tunsin hänen hengityksensä kasvoillani. Ja sitten.. Suutelin häntä. Ja hän suuteli minua, monta kertaa. Se tuntui taivaalliselta. Ihka ensimmäinen oikea suudelmani. Ja vielä rakastamani pojan kanssa. Istuimme penkille, minä Onnin syliin. Ja suutelimme.Olimme lähekkäin,ja Onni kuiskasi "Minä rakastan sinua" Ja minä kuiskasin "Minä rakastan sinua" Mutta sitten heräsin, sairaalan vitivalkoisesta huoneesta. "Voi ei, se kaikki oli vain unta", huokaisin. Mutta kuulin Onnin äänen, joka sanoi vieressäni: "ei aivan kaikki, ja suuteli minua. olin niin onnellinen, kuin suinkin. Mutta sitten koneet alkoivat piipittää. Kaikki pimeni. Tunsin leijailevani pois, taivaaseen, ja näin kaikkien itkuiset kasvot. Ja tajusin kuolleeni.
"Erika! voi kultani, herää!Ei, ei se voi olla pahinta" kuulin äitini äänen ja tunsin hänen kätensä kädessäni. Avasin silmäni hitaasti. "Erika!" äiti huusi ja halasi minua. Haistoin hänen voimakkaan hajuvetensä ja mansikan tuoksuisen huulikiiltonsa. En tajunnut mitä oli tekeillä. "m..." aloitin, mutta en voinut puhua. Tai sitten en osannut. "Mitä kulta, mitä?" äitini huohotti. "mihsä minjä okenn?" sain suustani tulemaan. "Voi kulta, et muista? etkö?" pudistin päätäni. "Jäit auton alle.. En tiedä miksi. Autonkuljettaja soitti ambulanssin. He eivät soittivat minulle, en tiedä mistä he saivat numeroni, mutta kiidin luoksesi sairaalaan.. Ja sitten heräsit. olit tajuttomana 15 minuuttia. Voi että minä jo pelkäsin, että sinulle käy samalla tavoin kuin isällesi. Minulla ei ole ketään muuta kuin sinä, Erikaiseni" äiti sanoi kyyneleet silmissä. Sitten aloin muistaa. "äti.. mijulla ohi kiie kouun poljin huin hujlu. mikki en ohaa phua?" kysyin ja kyynel vierähti silmästäni. Olinko vammautunut? "Kyllä sinä tokenet, sinulle piti pistää kehikko hampaisiin, koska osat niistä olivat melkein irti ja.. jotkut lähtivät irti", äiti vastasi. En ollut osannut odottaa sellaista. En halua mennä kouluun, en! Minulla puuttuu osa hampaista. Päästin itkun. Ensimmäisenä koulupäivänä, tuleekin sairaalareissu. Äiti lähti käymään kahviossa ja kysyi haluaisinko minä jotain. Pudistin päätäni. Katselin valkoista sairaalan huonetta. Vaaleanvihreitä verhoja. Sitten katseeni osui pieneen tyttöön, ja hänen vieressään istuvaan poikaan, suunnilleen minun ikäiseeni poikaan. Vaaleat hiukset, tummahko iho. Ja ihastuin ensisilmäyksellä. Poika huomasi katseeni. "Moi, olen Onni Saukonen. Tulin katsomaan pikkusiskoani, Lilliä. Hänellä on syöpä", Kirk jutteli tuttavallisesti, mutta surullisena. "Moi. minä.." huomasin että pystyin puhumaan tavallisesti. olin kai tottunut hammashökötykseen."..Olen Erika Tervanen. Ajoin kolarin pyörällä autoon. Harmi siskosi tilanne."Niin, piti tulla ekana yläastepäivänä tänne.." Onni sanoi. Hetkinen! Olisikohan hän samalla luokalla kuin minä. "Minäkin menen yläasteelle. Titolan yläasteelle, 7E:lle", sanoin. "niin minäkin! Mikä sattuma!" Onni huudahti. Olin korviani myöten punainen innosta. Tuo ihana komeus tulisi luokalleni. "Hei, saanko puhelinnumerosi, niin voitaisi vaikka soitella? Äh, olen aika tyhmä, kyselen ihmisten yksityisasioita. Nauroin. Se sattui hieman rintaani, mutta silti nauroin. Vaihdoimme puhelinnumerot.
Minun täytyi olla yksi yö sairaalassa. Onni jäi siskonsa tueksi, sillä hänen vanhempansa eivät ehtineet. Nukuin varmaan vain kaksi tuntia, koska katselin koko ajan Onnia ja ajattelin, voisiko meistä tulla jotain.
Aamulla kuitenkin heräsin, kun Lilli(Onnin pikkusisko) huusi täyttä kurkkua, jotain hiuksista. Onni selitteli, että kyllä sinä hiuksesi pian saat takaisin. Ja sitten tuli sisään joku nainen, luultavasti Onnin ja Lillin äiti. Hän halasi tyttöä. Onni lähti kouluun. Hän lupasi kertoa, että olen vieläkin sairaalassa. Äiti oli soittanut tapahtuneesta kouluun. Minä pääsin kotiin, äitini tuli hakemaan minut. Sain olla vielä sen päivän kotona. Minulla oli kävelysauvat. En olisi halunnut pitää niitä, koska niillä oli vaikea päästä koulun portaita ylös, eikä ollut hissiä. Päätin jättää sen huomisen murheeksi.
Seuraavana päivänä lähdin kouluun. Äiti toivotti hyvää koulupäivää. Maltoin tuskin odottaa jälleennäkemistä Onnin kanssa. Taksi kurvasi tielle. Oli aika lähteä.
Koulussa Onni oli kaveriporukkansa kanssa, mutta kun hän huomasi minut, hän syöksyi luokseni. Hän talutti minua kädestä. Ympäriltämme kuului naurahduksia ja pilkkauksia, mutta Onni ei välittänyt niistä, enkä minäkään. Ajattelin vain, että ihanaa olla Onnin kanssa. Oli kuin olisimme solmineet suhteen, vaikka emme olleet sanoneet mitään. Kun olimme luokkamme kohdalla, katsoimme toisiimme. Näin Onnin suklaanruskeat silmät. Ja helakanpunaiset posket. Tunsin hänen hengityksensä kasvoillani. Ja sitten.. Suutelin häntä. Ja hän suuteli minua, monta kertaa. Se tuntui taivaalliselta. Ihka ensimmäinen oikea suudelmani. Ja vielä rakastamani pojan kanssa. Istuimme penkille, minä Onnin syliin. Ja suutelimme.Olimme lähekkäin,ja Onni kuiskasi "Minä rakastan sinua" Ja minä kuiskasin "Minä rakastan sinua" Mutta sitten heräsin, sairaalan vitivalkoisesta huoneesta. "Voi ei, se kaikki oli vain unta", huokaisin. Mutta kuulin Onnin äänen, joka sanoi vieressäni: "ei aivan kaikki, ja suuteli minua. olin niin onnellinen, kuin suinkin. Mutta sitten koneet alkoivat piipittää. Kaikki pimeni. Tunsin leijailevani pois, taivaaseen, ja näin kaikkien itkuiset kasvot. Ja tajusin kuolleeni.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.