En haluaisi tarvita läheisesti ketään ihmistä enää missään tilanteessa, ikinä, milloinkaan!
Joku voi kirjoittaa tähän perään kommentin, että "ihminen ei ole koskaan itseriittoinen", vaan tarvitsee toisia. Tiedetään. Mutta en haluaisikaan olla ihminen muuten kuin fyysiseltä kuoreltani. En tarkoita että haluaisin olla mikään jumala (heh!), vaan sitä, että olisin "robottimainen" persoonaltani. Lakia ja järjestystä noudattava, ei ketään vahingoittava, mutta muuten kokonaan piittaamaton muista ihmisistä. Täysin itsenäinen siis. Tässä elämässä ei pärjää, jos on herkkä ja toisia huomioon ottava ja VÄLITTÄVÄ. Kyllä luultavasti hengissä pysyy, mutta muuten pärjääminen on nollissa.
Joku voi kirjoittaa tähän perään kommentin, että "ihminen ei ole koskaan itseriittoinen", vaan tarvitsee toisia. Tiedetään. Mutta en haluaisikaan olla ihminen muuten kuin fyysiseltä kuoreltani. En tarkoita että haluaisin olla mikään jumala (heh!), vaan sitä, että olisin "robottimainen" persoonaltani. Lakia ja järjestystä noudattava, ei ketään vahingoittava, mutta muuten kokonaan piittaamaton muista ihmisistä. Täysin itsenäinen siis. Tässä elämässä ei pärjää, jos on herkkä ja toisia huomioon ottava ja VÄLITTÄVÄ. Kyllä luultavasti hengissä pysyy, mutta muuten pärjääminen on nollissa.
Vastaukset 3
Vanhimmat
olla itseriittoinenkin, siirtää vain ajatuksensa pois ihmisistä. Parasta olisi ryhthyä erakoksi.
Vai tiedätkö yhtään onnellista erakkoa?
Kyllä moni pärjää tässä maailmassa herkkänä, toisia huomioon ottavana ja välittävänä. Ei se ole varmastikaan se oleellinen pointti.
Jos itse olet herkkä, huomioon ottava ja välittävä ihminen, tuo maailmankatsomusesi hankaloittaa elämääsi paljon. Tiedän, että sinäkään et ole huviksesi sitä opetellut, vaan jotkut ovat opettaneet sitä sinulle. Olisiko oleellista kohdella ensisijaisesti myös itseään huomioon ottavaisesti ja välittävästi? Sen jälkeen sinulla olisi enemmän työkaluja käsitellä niin hyvyyttä kuin pahuuttakin maailmassa?