Aloitin juuri yliopisto-opinnot hyvin tyttövaltaisella alalla (nuori nainen itsekin). Löysin itseni alkupäivinä tuutoriryhmästä, jossa oli kaksi täysin vaimeaa ihmistä ja yksi oman tiensä kulkija. En ottanut osaa henkilökohtaisista syistä kaikkiin orientoitumispäiviin ja tyttölaumat järjestäytyivät todella nopeasti.
Oikeassa elämässä olen puhelias ja iloinen, sosiaalinen ja halukas tutustumaan ihmisiin. Oikealla elämällä tarkoitan tässä tapauksessa muita ystäviäni. Nyt olen kuitenkin jäänyt vauhdikkaiden piirien ulkopuolelle, koska olin osan alkupäivistä poissa. Nökötän hiljaisten ja syrjäänvetäytyvien joukossa, jossa ei kukaan puhu mitään. Olen oikealla alalla ja opiskelumotivaationi on korkealla, mutta pelottaa, että näilläkö suhteilla mennään seuraavat viisi vuotta.
Mitä voin tehdä? Fuksien tervetulojuhlat ovat tulossa, mutta niissäkin järjestäydytään omavalintaisiin joukkueisiin, jolloin en pääse puheisiin itseni kaltaisten ihmisten kanssa vaan katson, miten hiljaiset absolutistit koettavat jaksaa koko illan. Koulussa en kehtaa mennä roikkumaan jo melko tiiviin ryhmän renkaan reunoille ja möläytellä kommentteja asioihin, joista en ulkopuolisena mitään tiedä. Muutaman kerran olen ohimennen koettanut viritellä keskustelua muiden kanssa ihan käytännön asioista (mihin palautetaan opiskelijakorttihakemus jne.), mutta usein olen saanut vastauksen kysymykseen ja muut ovat lähteneet esimerkiksi syömään, enkä ole kehdannut roikkua ylimääräisenä mukana aterioimaan.
Tunnen itseni avuttomaksi idiootiksi, vaikka tavallisesti tulen hyvin juttuun ihmisten kanssa. Tunnen itseni myös hyvin ulkopuoliseksi, josta johtuen yliopistoelämä ei vaikutakaan yhtä loistokkaalta kuin sen kuvittelin olevan. Kuka nyt tahtoisi luentosalissa yksin istua? Onko meitä muita samankaltaisessa tilanteessa? Jotenkin tämä on niin kamalan noloakin seuralliselle ihmiselle.
Koulumaailman ulkopuolella minulla on tiivis ja hyvä ystäväjoukko, mutta tottakai tahtoisin laajentaa sitä myös ihmisillä, joilla on samoja intressejä koulutuksellisella puolella.
Auttakaa typerää. Tästä on tulossa varsinainen kynnyskysymys. Ei, se on jo.
Oikeassa elämässä olen puhelias ja iloinen, sosiaalinen ja halukas tutustumaan ihmisiin. Oikealla elämällä tarkoitan tässä tapauksessa muita ystäviäni. Nyt olen kuitenkin jäänyt vauhdikkaiden piirien ulkopuolelle, koska olin osan alkupäivistä poissa. Nökötän hiljaisten ja syrjäänvetäytyvien joukossa, jossa ei kukaan puhu mitään. Olen oikealla alalla ja opiskelumotivaationi on korkealla, mutta pelottaa, että näilläkö suhteilla mennään seuraavat viisi vuotta.
Mitä voin tehdä? Fuksien tervetulojuhlat ovat tulossa, mutta niissäkin järjestäydytään omavalintaisiin joukkueisiin, jolloin en pääse puheisiin itseni kaltaisten ihmisten kanssa vaan katson, miten hiljaiset absolutistit koettavat jaksaa koko illan. Koulussa en kehtaa mennä roikkumaan jo melko tiiviin ryhmän renkaan reunoille ja möläytellä kommentteja asioihin, joista en ulkopuolisena mitään tiedä. Muutaman kerran olen ohimennen koettanut viritellä keskustelua muiden kanssa ihan käytännön asioista (mihin palautetaan opiskelijakorttihakemus jne.), mutta usein olen saanut vastauksen kysymykseen ja muut ovat lähteneet esimerkiksi syömään, enkä ole kehdannut roikkua ylimääräisenä mukana aterioimaan.
Tunnen itseni avuttomaksi idiootiksi, vaikka tavallisesti tulen hyvin juttuun ihmisten kanssa. Tunnen itseni myös hyvin ulkopuoliseksi, josta johtuen yliopistoelämä ei vaikutakaan yhtä loistokkaalta kuin sen kuvittelin olevan. Kuka nyt tahtoisi luentosalissa yksin istua? Onko meitä muita samankaltaisessa tilanteessa? Jotenkin tämä on niin kamalan noloakin seuralliselle ihmiselle.
Koulumaailman ulkopuolella minulla on tiivis ja hyvä ystäväjoukko, mutta tottakai tahtoisin laajentaa sitä myös ihmisillä, joilla on samoja intressejä koulutuksellisella puolella.
Auttakaa typerää. Tästä on tulossa varsinainen kynnyskysymys. Ei, se on jo.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Aloitin itsekin juuri yliopisto-opinnot, viime vuoden vietin ammattikorkeakoulussa. Sen verran opin näistä jutuista viime vuonna, että tänä vuonna todella panostin siihen, että osallistuin kaikenlaisiin tapahtumiin jo ensimmäisellä viikolla ja yritän olla kovin sosiaalinen ja jutella kaikkien kanssa. Pientä ryhmäytymistä näin kahden viikon jälkeen on jo havaittavissa, mutta missään nimessä mitään lopullista ei ole vielä tapahtunut ainakaan meillä. Viime vuonna puolestaan yritin olla vähän kaikkien kaveri ja menin kaikkien mukana miten sattui, mutta joulun aikoihin huomasin, että olin ainut, joka ei kuulunut mihinkään "ryhmään" ja niin sitten "etsin" itselleni mukavan porukan. Haluaisinkin nyt sanoa sinulle, että ei ole muutaman viikon jälkeen mitenkään liian myöhäistä saada itselleen kavereita, eivät ne ihmiset toisiaan vielä tässä vaiheessa juurikaan tunne, joten tuskin niillä hirveästi on mitään omia juttuja. Minä en ainakaan ollenkaan katsoisi pahalla jos nyt tulisi vähän niitä syrjässä olevia ihmisiä juttelemaan ja hakeutumaan seuraan, päinvastoin. Joten rohkeasti vaan juttelemaan vaikka säästä tai iltaelämästä ja kerro vaikka parin viikon päästä uudelleen miten on lähtenyt jutut käyntiin, koskaan ei ole liian myöhäistä!
kysy asioista opintosihteeriltä!
Muutenkin, opettele tulemaan toimeen omillasi, älä tukeudu muihin!
yliopistoissa tehdään tiedettä - ei sosiaalisella elämällä ole väliä!
Joo tuo kavereilta kysyminen oli enemmänkin jäänmurtaja keskustelun avaamiseen kuin varsinainen tarve. Omillani selviän kyllä käytännön asioista, enkä tahdo kulkea aivottomana muiden perässä, mutta kuten sanottu, olisi kiva aamuisin kouluun mennessä tavata muutama hymyilevä naama ja vaihtaa kuulumisia.
..ulkopuolinen minäkin. Ensimmäisenä vuonna olin avoimen yliopiston opiskelija, enkä kuulunut näin ollen porukkaan. Seuraavana vuonna en kuulunut taaskaan fuksien porukkaan, koska olin jo opiskellut edellisenä vuonna. Kyllähän se vähän lannistaa, mutta en sen takia ole viitsinyt joka hemmetin ryyppybileisiinkään lähteä, koska en viihdy niissä. Olen kuitenkin ystävystynyt ihmisten kanssa, jotka ovat aika samanlaisia kuin minä, ehkä myöskin ryhmittymien ulkopuolella. Sillä ei enää ole niinkään väliä. Ja painotetaan nyt vielä, että itse en ole hiljainen ja syrjäänvetäytyvä eivätkä ole kaverinikaan. Emme vin kuulu niihin kovasti ja äänekkäästi bilettävien opiskelijoiden joukkoon.
Itse aloitin juuri toista vuotta yliopistossa. Kuvailemasi tilanne oli kuin suoraan mun ekan vuoden alusta! Kesti noin puoli vuotta ennen kuin tutustuin opiskelutovereihin todella. Siihen väliin kerkesi mahtua vaikka mitä itsetuntokriiseistä lähtien. Olen myös sosiaalinen ja suuren kaveripiirin omaava, joten alussa oli todella vaikeaa kun kukaan ei tuntunut kiinnostuvan jutuistani juurikaan enempää kuin oli pakko. Kenttäkurssilla tutustuin kaikista parhaiten ihmisiin, kun siellä oltiin vrk ympäri tekemisissä. On totta, että luentosaleissa ei juurikaan tutustumista tapahdu. Mene vaan rohkeasti mukaan tapahtumiin omana itsenäsi niin samanhenkisiä ihmisiä löytyy takuulla (on löytynyt tähänkin saakka). Itse tein sen virheen, että kun en aluksi millään meinannut tutustua keneenkään, aloin esittämään jotain, mistä kuvittelin muiden pitävän enemmän. Loppujen lopuksi sain kavereita silloin, kun en enää jaksanut yrittää. Kysyt vaikka ruokailussa ohi mennen, mitä porukka meinaa tehdä illalla/viikonloppuna ja jos uskallat, ehdota, että sun kämpillä tai muualla vois oleskella ja vaikka jatkaa baariiin. Usein varsinkin opintojen alussa monet lähtevät helposti mukaan, sillä ei moni muukaan koe tutustuneensa ihmisiin juurikaan (kuten nyt toisena vuonna jutustelun perusteella on käynyt ilmi) Tsemppiä ja muista, että oot kiva :)
Itse aloitin nyt myös nyt syksyllä opiskelut hyvin tyttövaltaisella alalla yliopistossa. Olen pyrkinyt käymään ainakin muutaman kerran erilaisissa tapahtumissa, mutta silti tuntuu, että hengaan enimmäkseen vain muutaman saman ihmisen kanssa. He ovat kyllä mukavia ja hauskoja tyttöjä, mutta haluaisin tutustua enemmän ihmisiin, enkä aina vain liikkua muutaman saman ihmisen kanssa koko ajan. Viime bileissä kyllä tutustuin uusiin tyyppeihin, mutta tuntuu että nyt taas jotenkin vain jää suurimman osan piireistä ulkopuolelle. Ryhmäytymistä olen minäkin huomannut, vaikka eihän tässä ole mennyt kuin kaksi viikkoa ekasta tapaamisesta.
Olen mielestäni sosiaalinen ja tykkään jutella, mutta jotenkin tuntuu että en löydä sitä omaa paikkaani kunnolla. En myöskään halua että tässä kehittyy joku kynnys mennä juttelemaan vähemmän tutuille ihmisille.
Ahdistuu muutenkin vähän tämä "koulunkäynti". Jotain sopeutumisvaikeuksia.
sama fiilis mullakin. mulla vielä se tilanne että opiskelen tallinnassa, jossa tilanne on vielä vaikeampi. mutta sama mulla, kun ei niin kauhean intensiivisesti ja kovaa yritä tutustua, niin menee paljon paremmin. antaa vaan asioiden tapahtua ja on rento. ei kannata esittää mitään...ihan niinkuin kirjoittaisin itselleni!!
Ehkä sun kannattaisi tarkistaa oma asenne muihin ihmisiin. Ei varmasti saa kavereita jos lokeroi ihmiset jo ennen tutustumista "vauhdikkaisiin" ja "hiljaisiin, vaimeisiin absolutisteihin".
Ite oon aloittanut liiketalouden opinnot amkissa. Alku, ainakin eka viikko, oli vaikeaa, kun ei tuntenut ketään, mutta tokalla viikolla puhumalla ja kuuntelemalla toisia, yhdessä tekemisellä ja vapaa-ajalla tapaamisella alkoi saada enemmän kontakteja muihin opiskelijoihin. Kyllä se siitä! Kuten jo sanottu: "Asenne ratkaisee".
Kuulostaa tutulta. En ole mitenkään ylisosiaalinen, vieraassa seurassa ehkä hiukan hiljainen tyyppi. Jäin muuttotouhujen vuoksi paitsi ensimmäisestä tutustumisviikonlopussa ja nyt olen ulkopuolella kaikesta. Masentaa toden teolla. Olen yrittänyt kanssa käytännön juttujen kautta virittää keskustelua, mutta ei ole onnistunut. Ryyppäjäisissä ja bileissä en todellakaan viihdy, joten ihmisten tapaaminen ei ole helppoa