Ehdotuksia parhaasta reitistä päiväpatikoijalle.
Paras=maisemiltaan paras sekä suht helppokulkunen
KIITOS!!!!
Evon paras reitti?!
3
2554
Vastaukset 3
- ellupulla
Kysymys vuodelta 2006, eikä kukaan käynyt siellä vieläkään;)
- Käyty on
Evolla on ainoastaan yksi hyvä reitti: bussireitti Hämeenlinnaan.
- Evolla lokakuussa
Kävin siellä tänä viikonloppuna (lokakuu 2011) kaverini kanssa yhden yön reissulla ja käveltiin Evokeskus-Valkea Mustajärvi - Sorsakolu (9.1 km) lauantaina ja sunnuntaina pidempää reittiä järvien itäpuolelta takaisin Evokeskukselle (11.2 km). Maisemiltaan jälkimmäinen oli mielestäni hienompi, mutta kumpikin reitti oli lopulta aika perusmetsää. Jälkimmäinen oli vähän vaikeakulkuisempi ja pari pientä nousua on matkalla. Sorsakolu oli hieno leirintäpaikka kahden järven välissä, mutta tasaisia telttapaikkoja vähän vaikea löytää. Laavuille jne. pääsee pääosin myös autoilla joten meininki saattaa olla sen mukaista... Ihan kiva metsäreissu oli mutta hienompia luontoelämyksiä kannattaa lähteä hakemaan mielestäni vähän pohjoisempaa. Onhan Evollakin toki myös useampia reittejä, en tiedä millaisia ne ovat.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1302206
- 511009
Perhoseni (miehelle)
Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r160897Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi
Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....50766- 83737
- 67636
Onko Sofia jälleen jätetty?
Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.153634- 53627
- 59626
Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .
EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuusongelmien vuoksi, sanoo alan e136586- 4549
- 6534
- 52523
Mies, näetkö minut myös
Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?20520Voiko se ikinä toimia
Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het32508Totta on asia. Jeffrey Cohen on jättänyt Sofian.
Vaimon viesti on paljastanut totuuden.157498- 34497
- 55488
Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?
Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?118486Mitä jos...
Susta tykätään poikana enemmän, kun tyttönä? Miten asian käsittelet tai otat tiedon vastaan? T nainen gubetellija herät142463