En oikein tiennyt mihin voisin kirjoittaa tästä. Olen 22-vuotias nainen. Olen 172 cm pitkä ja painan 57kg. Olen vaalea ja solakka ja kuulemma hyvännäköinen. Ongelmani on että en kestä ihmisten katseita. En ole käynyt kotikaupunkini keskustassa puoleen vuoteen, koska en halua että kukaan katsoo minua. Oli kyse sitten ihailevasta katseesta tai tuijottamisesta, en pysty kestämään sitä. Vaikka tiedän olevani ihan nätti ja viehättävä nainen, en vaan kestä katseita.
Minulla oli aika vaikea lapsuus ja etenkin nuoruus. Minua kiusattiin koska olin hyvä koulussa ja toisaalta olin aika hoikka, joten tytöt haukkuivat anorektikoksi. Isoveljeni hakkasi minua kotona, jonka takia jouduin muuttamaan pois melko nuorena. Olen aina kuullut veljeltäni (ja kiusaajiltani) että olen tyhmä ja ruma. Kotona en saanut puhua ellei veljeni antanut lupaa, en myöskään saanut laulaa tai hän löi (minulla on kaunis lauluääni, mutten pysty laulamaan julkisesti vieläkään). Olin jossain vaiheessa aikeissa tappaa itseni, mutta tapasin poikaystäväni, joka muutti elämäni.
Olen hänen kanssaan puhunut traumoistani ja käynyt läpi pelkojani. mutta tuntuu ettei se riitä. Pelkään tilanteita, joissa joku voisi sanoa minulle pahasti tai katsoa minua pahasti. Olen töissä firmassa, jossa on monta sataa työntekijää, ja yritän olla aina todella ystävällinen kaikille. Välttelen illanistujaisia, koska en kestä sitä, kun ihmiset katsovat minua. Käytän tylsiä ja harmaita vaatteita, ettei kukaan kiinnittäisi minuun huomiota.
Haluan että tämä loppuu!!!! Olen oikeasti fiksu ja kaunis nuori nainen, haluan sanoa mielipiteeni, haluan pukeutua kauniisti, haluan elää vapaasti. En jaksa enää elää piilossa maailmalta.
Oli vaan pakko kirjoittaa johonkin.
Minulla oli aika vaikea lapsuus ja etenkin nuoruus. Minua kiusattiin koska olin hyvä koulussa ja toisaalta olin aika hoikka, joten tytöt haukkuivat anorektikoksi. Isoveljeni hakkasi minua kotona, jonka takia jouduin muuttamaan pois melko nuorena. Olen aina kuullut veljeltäni (ja kiusaajiltani) että olen tyhmä ja ruma. Kotona en saanut puhua ellei veljeni antanut lupaa, en myöskään saanut laulaa tai hän löi (minulla on kaunis lauluääni, mutten pysty laulamaan julkisesti vieläkään). Olin jossain vaiheessa aikeissa tappaa itseni, mutta tapasin poikaystäväni, joka muutti elämäni.
Olen hänen kanssaan puhunut traumoistani ja käynyt läpi pelkojani. mutta tuntuu ettei se riitä. Pelkään tilanteita, joissa joku voisi sanoa minulle pahasti tai katsoa minua pahasti. Olen töissä firmassa, jossa on monta sataa työntekijää, ja yritän olla aina todella ystävällinen kaikille. Välttelen illanistujaisia, koska en kestä sitä, kun ihmiset katsovat minua. Käytän tylsiä ja harmaita vaatteita, ettei kukaan kiinnittäisi minuun huomiota.
Haluan että tämä loppuu!!!! Olen oikeasti fiksu ja kaunis nuori nainen, haluan sanoa mielipiteeni, haluan pukeutua kauniisti, haluan elää vapaasti. En jaksa enää elää piilossa maailmalta.
Oli vaan pakko kirjoittaa johonkin.
Vastaukset 7
Vanhimmat
vähemmän kiltti! kannat selässäsi sitä kiltin naapurintytön taakkaa joka ei halua loukata ja satuttaa ketään koska itse tietää miten pahalta se tuntuu. Sinulle sopisi hyvin joku muuntautumis leikki missä joku stailisti katsoo sinulle uuden tyylin, hiukset meikin ja kaikki. Ehkä vanhasta ympäristöstä irtaantuminen ja muuttaminen jonnekkin auttaisi muutoksessa jos kerran haluat muuttua, vai haluatko oikeasti?
Rumastakin ihmisestä sosiaalisissa tilaneissa vahvan.
Itsetunto ongelmissa toki fyysiset avut mm. kauneus ovat hyvä apu.
Olen ajoittain varmaan monista fyysisesti vastenmielinen, vaimokin piikitteli alkuun.
Toisessa ääripäässä olen hyvin vahva. Tykkään olla 'kaiken keskipisteenä'.
Nämä "kaksinapaiset" tyypit luku sinänsä.
Kyllä sinä kaunis nainen eheytät psyykesi hyvien ihmisten tuella. Tsmeppiä sinulle.
No voi HYVÄNEN AIKA! Tämä viestisi olisi voinut löytyä myös "Suku on pahin" -palstalta.
Ymmärrän miltä sinusta tuntuu. On aina kauheaa, kun joku niinkin läheinen kuin esim. oma veli käyttäytyy NOIN!
Mutta sinähän nyt itse sanoit, mikä olet, eli:
"Olen oikeasti fiksu ja kaunis nuori nainen..."
Ja sanoit, mitä haluat, eli:
"...haluan sanoa mielipiteeni, haluan pukeutua kauniisti, haluan elää vapaasti. En jaksa enää elää piilossa maailmalta."
Eli nyt vain tuota kaikkea TOTEUTTAMAAN! TSEMPPIÄ!
(kenelläkään ei todellakaan ole oikeutta "tukkia turpaasi" tuosta vain!)
samaa mieltä.
hoe juuri noita lauseita itsellesi ja lähde ulos kävelylle. Kävele keskeisiä paikkoja missä on paljon ihmisiä, selkä suorassa.
Seuraavana päivänä laitat meikkiä ja teet saman.
Sitten vähän kerrassaan muutat vaatetusta räväkämmäksi ja taas kävelet.
(kävely ihmisten joukossa on hyvä, sillä sinun ei tarvitse kommunikoida kenenkään kanssa)
samalla kun kävelet (paras paikka kauppakeskus tms.) tee se hitaasti venyttäen askeleita, nojaile kaiteisiin. Pysähdy. Katsele ihmisiä. Keskity katselemaan ihmisiä, mitä he tekevät, miltä he näyttävät. Siellä on joku joka kaivaa nenää, toisella silmäpako sukkahousussa, jollain meikit levinneet pitkin naamaa, joku on tullut suoraan peltotöistä....
Seiso peilin edessä ja tarkastele ryhtiäsi. Jos se on kumara, on itsetuntosi hukassa. Mitä varmempi itsetunto, sitä suorempi on ryhti.
Itseäni on auttanut se että ajattelen oikeastaan kaikista asioista samalla tyylillä:
siihen ei kuole niin se ei voi olla huonoksi. minä olen minä ja jos jotain häiritsee niin älköön katsoko minuun.
keskity siis vain omaan itseesi. peilaile.
jokin suuri asia voisi ehkä ladata itsetuntoasi, kuten esimerkiksi teet jotain aivan erikoista ja ehkä jopa pelottavaa esim. laskuvarjohyppy.
sen kokemuksen jälkeen on varmasti noussut nenä korkeammalle.
tsemppiä.
jatka kirjoittamista jos siltä tuntuu.
tuntuu,että ahdistuksesi kaipaa jonkinlaista keskustelua,vaikkapa keskusteluterapiaa..oman minän vamma,lapsuudessa saatu,ei ainakaan minulla ole helpolla parantunut..työtä,hikeä,kyyneleitä on parantumiseeni tarvittu..jos olisin sinä,hakisin myös kaikkien näitten neuvojen lisäksi asiantuntija apua.Olet kokenut kovia.Toivon voimaa ja iloa sinulle,nuoruuden uskallusta ottaa elämä omiin käsiin.Kaikkea hyvää!
Moi! Itse olen 21v ja taistelen itsetunto-ongelmien kanssa. Taustalla vaikea perhe-elämä ja sama kuin sinulla: koulukiusaus siksi, että olin hyvä koulussa. Minulla on myös ollut itsetuhoista käyttäytymistä. Yritä jaksaa. Et ole yksin. Itse käyn terapiassa monien ongelmien takia. Oletko harkinnut sitä? Hyvä, että sinulla on poikaystävä tukena. Tiedän kuinka rankkaa läheisille on, kun itselle ei mene päähän se, että kelpaisi. Mutta sinä kelpaat, sinä olet hyvä, usko se!
Sydämeni pohjasta haluan kiittää kaikkia teitä, vieraita ihmisiä jotka vastasitte noin kauniisti ja rohkaisevasti teille tuntemattoman ihmisen avunhuutoon. Uskomatonta miten hyviä ihmisiä tästä maasta löytyy. Olen todella liikuttunut ja kiitollinen, sillä pelkäsin että ihmiset vain nauravat minulle. Tämäkin jo nosti itsetuntoani.
Kiitos!