tyrä

moi!

onko kellään tullut tyrää raskausaikana tai sen jälkeen ja miten yleistä se on? kuulin, että se johtuu lihasten läystymisestä ja suoli pullahtaa ulos..todella pelottavaa. olen jo jonkin aikaa tuntenut lievää (kestettävää) kipua kävellessä oikella puolella alavatsaa..ei ihan nivusissa asti kuitenkaan.(samassa kohdassa joka kerta) nyt mietin, voisiko kyseessä olla tyrä? olen rv 27 ja maha on jo kasvanut aika paljon. kokemuksia??
2219
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

tai sitten kohdun kasvukipuja. Itsellä monesti just kävellessä sekä sängyssä kääntyessä vihloo nivusiin aika kovastikin. Kysypä neuvolassa...

Äänestä

itselläni on vaivannut napatyrä lähes koko raskauden.
napa "pullahtaa ulos" , tulee kovaksi ja tummaksi.
kipu on sanoin kuvaamaton, ei pysty liikkumaan ja
olenkin joutunut turvautumaan ambulanssi kyytiin
mennessäni sairaalaan.
napa on toistaiseksi saatu menemään takaisin,
mutta jos tilanne ei helpota, täytyy leikata
kureutumis vaaran takia, jos suoli pääsee
kuroutumaan, seuraa kuolio ja vatsakalvontulehdus
joka on hengenvaarallinen tila.
leikkauksen riski on raskauden aikana se, että tyrästä tulee entistä suurempi jos arpi repeää
kun vatsa kasvaa, lääkärit onkin sanoneet että leikattava on, mutta vasta kun vauva on syntynyt.
paitsi tietenkin hätätapauksessa.
olen saanut nyt vaivan pysymään poissa tukivyöllä
ja olenkin jo raskauden loppusuoralla, eli toivottavasti pystyn olemaan näin loppuun asti.
sinun pelkosi oli varmaan kuitenkin ennemmin nivustyrä, mutta oireittesi perusteella enpä
usko sinulla sellaista olevan, vaan vatsan kasvamiseen liittyviä normaaleja kiputiloja, joita on myös paljon ja erilaisia.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


peloissaan kirjoitti:

moi!

onko kellään tullut tyrää raskausaikana tai sen jälkeen ja miten yleistä se on? kuulin, että se johtuu lihasten läystymisestä ja suoli pullahtaa ulos..todella pelottavaa. olen jo jonkin aikaa tuntenut lievää (kestettävää) kipua kävellessä oikella puolella alavatsaa..ei ihan nivusissa asti kuitenkaan.(samassa kohdassa joka kerta) nyt mietin, voisiko kyseessä olla tyrä? olen rv 27 ja maha on jo kasvanut aika paljon. kokemuksia??

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu