kertokaa työ

Toisilla on niin hauskaa, että hakeutvat sinne pian uudestaan.Minulla ei ollut.
En tiedä miten naispuolisia potilaita kohdellaan mutta minun kohteluni muistutti simputusta: Omahopitajani oli kyyninen, ei näyttänyt mitään inhimillisiä tunteita tai myötätuntoa. Yleensäkään hoitajat eivät ole empaattisia kuin toisilleen kahvihuoneessa. Jatkuvaa valehtelua ja lupauksia parin päivän päästä tapahtuvasta kotiuttamisesta, kun myöhemmin kysyin asiasta, katseltiin seinille ja teeskenneltiin, ettei asiasta oltu koskaan puhuttukaan. Parhaimmat eivät edes vaivaituneet teeskentelemään.
Minua ei kohdeltu aikuisena, enkä olisi nuortenosastolle halunnutkaan, olin sinne aika vanha.
Sairastuin syömishäiriöön(lihoin 25kg, eikä kukaan välittänyt) ja itsetuhoiseen masennukseen. Masennukseen sain lääkitystä vasta aneltuani sitä kuukauden päivät( jokainen ongelmani koitettiin ratkaista vaihtamalla antipsykoottia). Silloinkin valehtelin minulla olevan vain keskivaikean masennuksen, ettei ainoa henkireikäni: viikonloppulomani, olisi palanut.
Loppuajat kävelin iltaisin sairaalan puistossa etsien sopivaa puuta, johon hirttäytyä.
Sitten puolen vuoden jälkeen kotikaupunkiini ilmestyi kuntoutuskotipaikka, jonne pääsinkin
ja siitä lähtien jokainen elämäni päivä on ollut toistaan parempi. Kuntoutuskodista lähteminenkin on yksi asia, joka parantaa elämänlaatua huomattavasti.
Tästä on jotain 4 vuotta, enkä mielelläni muistele asiaa. Opiskelen itselleni ammattia ja yritän kokeilla työntekoakin ennenkuin siirryn kokonaan eläkkeelle.

Ainiin, älä pelästy tätä minun kirjoitustani ja jätä hakeutumatta hoitoon, jos sinulla on jokin pahempi ongelma. Se on ihan ihmisestä ja tuurista kiinni minkälaista sairaalassa on.