työhaastattelussa

Oletteko kertoneet epilepsiastanne työhaastattelussa? Käsittääkseni sairauksista ei tarvitse kertoa työnantajalle, jos ne eivät vaikuta olennaisesti henkilön toimintakykyyn. Epilepsian voidaan yleisesti ottaen ajatella vaikuttavan, mutta esim. minulla kohtaukset (poissaolokohtaukset) pysyvät poissa lääkityksen avulla. Valitettavasti ennakkoluulot ovat edelleenkin tiukassa. Työhaastattelu ei kuitenkaan ole minusta se tilaisuus, jossa tavoitteena on taistella rasismia vastaan. Liian innokkaat vakuuttelut omasta pärjäämisestä voidaan tulkita juuri sillä ei-toivotulla tavalla. Kokemuksia?
10911
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

kertonut aina ja myöhemmin nykyinen työnantaja kertoi että paikan sain rehellisyyden takia.Tehokkaampia työntekijöitäkin olisi ollut tarjolla kun joka viikko useita kohtaksia saava.

Äänestä

Mulla oli hiukan pakko ottaa epilepsia työhaastattelussa puheeksi. Koulutushistoria oli hiukan tavallisesta poikkeava. Piti kertoa totuus, että sairaus oli vaikuttanut menestykseen/viivästykseen koulunpenkillä. Ottivat silti töihin.

Kun sain töissä eka kohtauksen, törmäsin ikävään tilanteeseen. Meidän esimies ei ollut haastattelun jälkeen kertonut taudistani muille työkavereille. Sain negatiivista palautetta, etten itse ollut puhunut muille siitä. Oletin, että pomo olisi kertonut "sähköhäiriöistäni".

Ei mua ole epin takia pois potkittu. :))

Äänestä

Olen päätoimisesti opiskelija vielä, joten edessäni ei ole ollut mitään kohtalokkaita työhaastatteluja. Mutta viime keväänä jouduin hakeen harjottelupaikan itselleni. Hain sen kodin tavaratalosta. Mainitsin kyllä sairaudesta ja siitä, mihin se saattaa vaikuttaa. Noh, tuossa tilanteessa esimies oli vielä ymmärtäväinen. En kuitenkaan tajunnut aloittaa rauhalliseen tahtiin ja sain kohtauksen työpaikalla. Sen jälkeen ei esimieheni kuulostanut enää yhtä kannustavalta. Sanoi, ettei minulla ole juurikaan mahdollisuuksia alan työpaikkoihin. Noh, kesätöitä hakiessani en päässyt moneenkaan haastatteluun ja niissä harvoissakin asian mainitsin. Kuulostivat tuolloinkin työnantajat toki ymmärtäväisiltä, mutta... Enpä sitten töitä kuitenkaan saanut. Tiedä sitten syytä...

Äänestä
  • takanani ei ole niitä isoja haastatteluja ollut

    Äänestä

ja ei ole vaikuttanut eli olen saanut
työn jota aina olen hakenut =))))

Äänestä

kertonut, en katso sen vaikuttavan työntekooni. Puolentoista työvuoden aikana olen ollut yhden päivän poissa epin takia, koska sain edellisenä yönä kohtauksen. Lekurit on ollu tosi ymmärtäväisiä. Työterveyslääkärille kerroin ja koska hänkään ei katsonut homman haittaavan töitä antoi luvan alkaa töihin. Sairaslomaa hankiessani terkkarilta, hoitaja jopa kysyi haluanko, että hän merkkaa paperiin oikean syyn vai jotain muuta.

Äänestä
  • Mitä lie sairaanhoitajat kuvittelet voivansa tehdä, kun väärentävät asiakirjoja tuohon tyyliin. Lääkäri ei ikinä ehdottaisi tuollaista, sillä asiakirjan väärentäminen on kyllä rikos. Eriasia on, että jättää syyn mainitsematta, kuin että laittaa muun syyn.

    Voi sairaanhoitaja hölmöjä.

    Äänestä

ooooooooooooooo

Äänestä

ei mielestäni ole mitään järkee puhua työnjohdolle että on epilepsia !!! Eihän se tee sillä tiedolla muuta kuin raapii kaljua ja hokee että "olihan tänne muitakin hakijoita" ja palkkaa jonkun virolaisen tai venäläisen ja vaikka pääsisikin taloon niin sitten kun hommat vähenee niin on mono pers.... ei itselle ole vielä vastaavaa sattunu mutta kerta se on ensimmäinenkin ...tiedän monia kelle näin on käyny .
Itse en ole työnjohdolle mitään kohtauksista puhunu mutta työkaverit on ajantasalla että jos " kanava vaihtuu " 1-2 minuutiks ( poissaolo kohtaus )niin mikä on homman nimi !!!

Äänestä

hei
olen aina kertonut, jos on kysytty terveyttä. eikä ole estänyt työnsaantia.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


hunajainen kirjoitti:

Oletteko kertoneet epilepsiastanne työhaastattelussa? Käsittääkseni sairauksista ei tarvitse kertoa työnantajalle, jos ne eivät vaikuta olennaisesti henkilön toimintakykyyn. Epilepsian voidaan yleisesti ottaen ajatella vaikuttavan, mutta esim. minulla kohtaukset (poissaolokohtaukset) pysyvät poissa lääkityksen avulla. Valitettavasti ennakkoluulot ovat edelleenkin tiukassa. Työhaastattelu ei kuitenkaan ole minusta se tilaisuus, jossa tavoitteena on taistella rasismia vastaan. Liian innokkaat vakuuttelut omasta pärjäämisestä voidaan tulkita juuri sillä ei-toivotulla tavalla. Kokemuksia?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu