Tässä eräs "menestystarina" huvittelun ja hauskanpidon lopusta. Lainaus on toiselta keskustelupalstalta.
En haluasi kenenkään kokemuksia arvostella, mutta olisi hyvä huomata, että alkoholismi on todella kuolemaan johtava ongelma. Riippumatta siitä kuka tai mikä sen aiheuttaa, onko syy itsessä vai jossain sairaudenkaltaisessa tekijässä. Tämä on luettavissa; olkaa hyvät...
Karmeaa katsottavaa!!
Isäni sai jo vuosi aikaisemmin kohtauksen, jossa oksensi verta, sitä tuli myös kaikista muista reijistä mitä ihmisessä on. Hän oli silloinkin teholla. Lääkäri sanoi, ettei enää viinan tippaa ja uskoikin isä sen puoli vuotta, mutta sitten hän taas sortui... Sama tapahtui tänä keväänä, kun putkea oli jatkunut noin 5 kk:tta. Hän pökertyi vessaan, mikään ei pysynyt sisällä ja taas hän oksensi verta. Ambulanssillahan se lähtö sitten tuli ja teholle mentiin. Verentuloa ei meinattu saada loppumaan, mutta lopulta se kuitenkin onnistui.
Tilanne rauhoittui hieman ja kun äidin kanssa menimme isää katsomaan, hän saattoi jo keskustellakkin kanssamme. Sanoipa hän silloin, että itse on itselleen tämän aiheuttanut ja oli kovasti katuva. Lähtiessämme aavistin kai jo pahinta, sillä puristin isää varpaasta ja käskin parantua...
Seuraavana aamuna isä oli joutunut uudelleen jonkinlaiseen verenvuotoshokkiin ja hänet oli jouduttu nukuttamaan. Ne edellisen illan keskustelut olivat viimeiset jotka isän kanssa kävimme. Hän ei enää tullut tajuihinsa. Hän sai myös yleisen verenmyrkytystilan, joka alkoholisteilla on kuulemma ihan tyypillistä tässä tilanteessa. Hän oli silloin jo hengityskoneessa.
Meni muutama päivä ja isää yritettiin herätellä, hän ei kuitenkaan reagoinut mitenkään yrityksiin.
Sitten kutsuttiin paikalle neurologi, joka tutki aivokäyrät ja totesi, ettei isän aivoissa tapahdu enää muuta neurologista toimintaa, kuin refleksinomaiset toimet, kuten hengittäminen.. Isä irroitettiin hengityskoneesta ja hän kuoli noin seitsemän tunnin kuluttua siitä. Isä oli viikon teho-osastolla, hänen loppunsa oli kyllä karmeaa katsottavaa...
Teho-osaston hoitajat tekevät kyllä äärettömän hyvää työtä ja heidän jaksamisensa on ihmeellistä, he jaksavat tehdä työtään myös tällaisten toivottomien tapausten kanssa ja vielä omaisten läsnäollessa!!!
Toivon, että mahdollisimman moni alkoholiongelmainen lukee tämän tekstini ja ottaa onkeensa tästä isäni kohtalosta.. Voimia myös teille kaikille muille, jotka painitte samojen ongelmien kanssa!!!
Viina on viisasten juoma, sitä ei meidän tyhmempien kannata ruveta nauttimaan, sillä sillä nautinnolla on tosioksettava loppu...
En haluasi kenenkään kokemuksia arvostella, mutta olisi hyvä huomata, että alkoholismi on todella kuolemaan johtava ongelma. Riippumatta siitä kuka tai mikä sen aiheuttaa, onko syy itsessä vai jossain sairaudenkaltaisessa tekijässä. Tämä on luettavissa; olkaa hyvät...
Karmeaa katsottavaa!!
Isäni sai jo vuosi aikaisemmin kohtauksen, jossa oksensi verta, sitä tuli myös kaikista muista reijistä mitä ihmisessä on. Hän oli silloinkin teholla. Lääkäri sanoi, ettei enää viinan tippaa ja uskoikin isä sen puoli vuotta, mutta sitten hän taas sortui... Sama tapahtui tänä keväänä, kun putkea oli jatkunut noin 5 kk:tta. Hän pökertyi vessaan, mikään ei pysynyt sisällä ja taas hän oksensi verta. Ambulanssillahan se lähtö sitten tuli ja teholle mentiin. Verentuloa ei meinattu saada loppumaan, mutta lopulta se kuitenkin onnistui.
Tilanne rauhoittui hieman ja kun äidin kanssa menimme isää katsomaan, hän saattoi jo keskustellakkin kanssamme. Sanoipa hän silloin, että itse on itselleen tämän aiheuttanut ja oli kovasti katuva. Lähtiessämme aavistin kai jo pahinta, sillä puristin isää varpaasta ja käskin parantua...
Seuraavana aamuna isä oli joutunut uudelleen jonkinlaiseen verenvuotoshokkiin ja hänet oli jouduttu nukuttamaan. Ne edellisen illan keskustelut olivat viimeiset jotka isän kanssa kävimme. Hän ei enää tullut tajuihinsa. Hän sai myös yleisen verenmyrkytystilan, joka alkoholisteilla on kuulemma ihan tyypillistä tässä tilanteessa. Hän oli silloin jo hengityskoneessa.
Meni muutama päivä ja isää yritettiin herätellä, hän ei kuitenkaan reagoinut mitenkään yrityksiin.
Sitten kutsuttiin paikalle neurologi, joka tutki aivokäyrät ja totesi, ettei isän aivoissa tapahdu enää muuta neurologista toimintaa, kuin refleksinomaiset toimet, kuten hengittäminen.. Isä irroitettiin hengityskoneesta ja hän kuoli noin seitsemän tunnin kuluttua siitä. Isä oli viikon teho-osastolla, hänen loppunsa oli kyllä karmeaa katsottavaa...
Teho-osaston hoitajat tekevät kyllä äärettömän hyvää työtä ja heidän jaksamisensa on ihmeellistä, he jaksavat tehdä työtään myös tällaisten toivottomien tapausten kanssa ja vielä omaisten läsnäollessa!!!
Toivon, että mahdollisimman moni alkoholiongelmainen lukee tämän tekstini ja ottaa onkeensa tästä isäni kohtalosta.. Voimia myös teille kaikille muille, jotka painitte samojen ongelmien kanssa!!!
Viina on viisasten juoma, sitä ei meidän tyhmempien kannata ruveta nauttimaan, sillä sillä nautinnolla on tosioksettava loppu...
Vastaukset 8
Vanhimmat
"Sanoipa hän silloin, että itse on itselleen tämän aiheuttanut..."
Hän sen vilpittömästi tunnusti itselleen ja omaisilleen.
Päihteet-palstalla on edelleenkin paljon "ideologeja", jotka joka käänteessä viittaavat sairauteen, joka on ikäänkuin ulkopuolelta tullut tartuntatauti.
...Niin mitä tämä alkoholismi oikein on, asiaa tutkineet voisi sen kansantajuisesti ilmoittaa. Itse asianosaisena voin vain kirjoittaa omista kokemuksistani.
Kerrotaan, että; "lasi kädessä olemme itse saattaneet itsemme sellaisen pakkomielteen valtaan, että vain Kaitselmuksen avulla voimme siitä vapautua". Tämä voi olla joillekin tuttu sitaatti eräältä vertaisryhmältä.
Nykyisin on yleistä, että juoppous / alkoholismi ymmärretään sairaudeksi, jolla on oma tieteelliset kriteerit. Se on hyväkin, mutta asian tekee vaikeaksi, kun tätä sairaus-käsitettä käytetään häikäilemättä hyväksi mitä eriskummallisemmin.
Alkoholismi-sairaus käsitteellä halutaan vapauttaa juopot täydellisesti omasta vastuustaan, kaikesta mitä kuuluu tavallisen kansalaisen elämään. Tämä ilmiö tulee esiin kaikenlaisena juoppojen säälittelynä ja "hoitamisena", sivuuttaen jopa "oikeasti sairaat" ihmiset potilaspaikoista.
On yleistä, että nämä juopot maksattavat asumis -ja elinkustannukset toimeentulotuilla, jotka ovat verovaroista pois.
Voi olla, että joku ajattelee, että kirjoitan kovaa tekstiä, mutta olen itse kokenut tämän juoppouden, jonka olin tosiaan itse aiheuttanut. Käsitän, että alkoholismi on "retkuilusairaus", jota aiemmin "hoidettiin" irtolaislain perusteella, kaikenlaisissa työlaitoksissa ja huoltoloissa, ympäri Suomea.
Nyt ollaan potilaina ja erilaisten terapioiden avulla ja syyt juoppouteen löytyy lapsuudesta ja yhteiskunnasta ja vaikka mistä tahansa, mutta ei itsestä. Hoidot maksetaan lähes kokonaan verovaroista.
En tiedä mikä ketäkin voisi auttaa, mutta olisi korkea aika antaa näiden "surullisten hahmojen" itse kokeilla jotakin. Ehkä se voisi olla vaikka, jokin hengellinen yhteisö, tai vaikka AA-liike. Niissä juoppouden lopettamiseksi odotetaan vain omaa halua, eikä tarvita rahaa. Minua auttoi uuteen elämään tämä AA, se sopi minulle, eikä minulle asetettu mitään ehtoja.
Ennen asiat olivat vähän toisin, kun joutui elämässään sivuraiteelle. Nyt juoppojen auttajina touhuaa ihmiset, jotka eivät tiedä juoppouden olemuksesta yhtään mitään. Ainoa poikkeus lienee "Maukka", Syväpurosta, joka epätoivoisesti auttaa kaikkein kurjimpia veljiämme. Siitä kiitos, jos siitä on jotain apua.
Tänään tiedän, ettei kaikki halua elää raittiina, heidät olisi viisainta jättää oman onnensa nojaan, eikä väkisin kuljettaa hoidosta toiseen. Ei kaikki parane edes syövästä, jos sairauksista puhutaan.
Humanismi ja hoosaaminen on johtanut jo siihen, että havaintojeni mukaan paatuneimmat juopot (tuttavapiirissäni) suhtautuvat elämään siten, että on ikäänkuin sallittua juoda itsensä täysin rapakuntoon tietoisena siitä, että seinän tullessa eteen pääsee varattomanakin sosiaalitoimiston maksusitoumuksella katkolle lepäämään, saamaan pillerinsä, ja syömään nykyään hyvin laadukkaita ruokia lähes aamusta iltaan hyvissä olosuhteissa.
Monilla heistä ei ole aikomustakaan raitistua, kun aina hoito odottaa, ja kuntouttaa seuraavaa ryyppykierrettä varten.
Sitten kun aletaan kiinnittämään huomiota lukuisiin katkojaksoihin, ehdotetaan kuukausien hoitojaksoa laitoksessa järven rannalla vielä paremmissa olosuhteissa.
Ja aina katkon tai hoitolaitoksen jälkeen ryyppääminen parempikuntoisena alkaa entistä vauhdikkaammin.
Tiedän toki, että kaikki katkolle tai hoitoihin hakeutuvat eivät ole tuollaisia, mutta heitäkin riittää.
Tämä on seurausta mielestäni juuri siitä, kun juoppo saa juoda vapaasti ilman vastuuta edes itsestään, mutta vastuu on yhteiskunnan, kun se juoppous on mielletty ja luokiteltu sairaudeksi, joka puolustuskyvyttömiin ihmispoloihin tarttuu..
Ja se näkyy yhteiskunnassamme, mutta muutosta parempaan ei näy.
Olette varmoja mielipiteissänne. Sitten olette tietysti ajatelleet asian loppuun asti?
Mihin siis johtaa se, jos huono-osaiset, sairaat ja juopot jätetään järjestelmän ulkopuolelle?
Mihin se PITKÄLLÄ aikavälillä aina maailman yhteiskunnissa on johtanut, ja johtaa taatusti myös nykyään.
Sivistynyt yhteiskunta pitää huolen myös häviäjistä, siten se pitää huolen itsestään.
Siten Suomi on noussut ja porskuttaa, ei potkimalla heikompia. Ei tallominen ja syrjäyttäminen vaadi taitoja eikä voimaa vaan todelliset viisaat johtajat toimivat siten että kansa pysyy yhtenäisenä. Näitä viisaita maltillisia henkilöitä on Suomesta aina löytynyt ja löytyy tietysti vastakin. Vaikka populistit ja omankädenoikeutta kannattavat typerykset mekastavat, se heille tietysti suotakoon.
Mutta oppimattomien ja lyhytnäköisten vaatimukset hoosaamisen ja huolehtimisen lopettamisesta jäävät luonnollisesti omaan arvoonsa sillä valtiollisella tasolla missä asiat oikeasti päätetään.
Lyhyesti: valtion johto kyllä tietää, kuten kaikki muutkin mihin liika eriarvoisuus ja kurjistaminen johtaa pahimmillaan. Kapinaan ja sisällissotaan! Sittenkö on hyvin asiat. Pitäisikö juopot tappaa? Mitäs sitten kun sinun lähimmäisesi tai lapsesi alkoholisoituu?
Tämän päivän Suomessa ei juoppoja hoosata tippaakaan liikaa, kun muistaa mistä juoppus useimmiten juontaa.
Nimim. Luger?
Luin kirjoituksesi ja totean, että se toi esille asian toistakin puolta. Kiitos vain hyvästä mielipiteestä!
Tiedossa on mihin johtaa sellainen politiikka, joka vaatii kansalaisiltaan täydellisyyttä ja tehokkuutta. Samaan aikaan tapahtuu heikoimpien tuhoamista erilaisin menetelmin, kun heidän tuottavuus on loppu. Nämä hirmuvallat toimivat tänäänkin.
Olen lainannut mielipiteesi, jossa kerrot käsityksesi:
"Lyhyesti: valtion johto kyllä tietää, kuten kaikki muutkin mihin liika eriarvoisuus ja kurjistaminen johtaa pahimmillaan. Kapinaan ja sisällissotaan! Sittenkö on hyvin asiat. Pitäisikö juopot tappaa? Mitäs sitten kun sinun lähimmäisesi tai lapsesi alkoholisoituu?
Tämän päivän Suomessa ei juoppoja hoosata tippaakaan liikaa, kun muistaa mistä juoppus useimmiten juontaa".
Haluan vähän kommentoida mielipiteitäsi. On selvää, että valtiomme johto tietää mitä alkoholismi ja siihen liittyvät ongelmat aiheuttavat. Tietää erittäin hyvinkin, tilastoja ja tutkimuksia on käytössä enemmän kuin koskaan ennen. Voimme vain kysyä miksi ei tapahdu mitään todella konkreettista tilanteen parantamiseksi.
Vai onko niin, kuten jotkut monin perustein esittävät, että alkoholismi ja kaikki siihen liittyvä ns. "hoitotoimet" ovatkin tarkoituksellista toimintaa. Näin saadaan "roskasakki" pois elämästä.
Kysyt: "Pitäisikö juopot tappaa"? Ei tietenkään, hyvä ihminen. Pyydän ota asiasta selvää, nythän alkoholiongelmaiset hoidetaan lääkkeillä siihen kuntoon, että alkoholin tullessa uudelleen mukaan, alkaa todellinen hidas kuolema, nimellä sekakäyttö.
Kysyt: Mitä sitten, kun läheisesi tai lapsesi alkoholisoituu? Tämä totuus on, joka vuosi edessä tuhansille ihmisille, siitä ei nykytyylillä päästä eroon.
Alkoholismi, oli se minkä luonteinen ongelma tahansa, on erittäin vakava ja tappava tekijä. Sen voittamiseksi ei tunteilut auta. Siihen ei ole vieläkään löytynyt mitään 100% tehokasta hoitoa. Edelleenkin pitää paikkansa se, että alkoholin käyttö pitää lopettaa, mikäli haluaa aloittaa raittiin elämän. Vain erittäin harvat kykenevät ns. kohtuukäyttöön.
Kirjoitat, että "juoppoja ei "hoosata" Suomessa liikaa, kun muistaa mistä juominen juontuu".
Minulla on ollut suvussani juoppoja, useitakin ja olen sitä ollut itsekin. Useimmat meistä on kyenneet lopettamaan täysin alkoholin käytön, eikä siinä ole tarvittu yhteiskunnan verovaroin ylläpitämiä organisatioita. Totta on, että alkoholismi koitui eräiden kuolemaksi. Meistä useat on löytäneet avun juoppouden ongelmaan eri seurakunnista tai AA-liikkeestä.
Mitä sitten tulee "hoosaamiseen", voin sanoa, että olet hieman väärässä. Suomessa on enemmän kuin koskaan erilaisia "kuivaamoja", useimpien hoitomaksut tulee suoraan sosiaalitoimistoista. Samat tyypit kulkevat paikasta toiseen, kunnes tulee onnettomuus ja alkaa ns. hiekkahoito. Eräille löytyy loppusijoituspaikka, jostain korvessa sijaitsevasta, entisestä b-mielisairaalasta. Selvennyksesksi; henkilölle, joka on alle 50 v.
Mitä sitten tarkoitat, kun kirjoitat, "kun tiedämme mistä juoppous juontuu"?
Olisi hyvä tietää, mistä se juontuu? Sitä vastausta on odotettu koko ihmiskunnan historian ja tutkittu ja keksitty uusia lääkkeitä ja hoitoideologioita..? Kerro meille tietämättömille.
Omasta ja sukulaisteni juoppoudesta voin vain sanoa, että olemme tutkineet asioita hyvinkin monelta taholta. Emme voi osoittaa mitään varsinaista syytä. Parasta olisi ollut, kieltäytyä alkoholista kokonaan. Se on varmaa, alkoholismi ilmenee jokaisella, ominaisella tavallaan.
Monet alkoholistit ovat kertoneet, etteivät he koskaan kuvitelleet ajautuvansa juoppouden syövereihin, eikä uskoneet, että siitä vapautuminen on niin vaikeaa, kuin se monille on.
En minä tiedä vastausta siihen, mistä alkoholismi johtuu. Mutta USEIMMITEN se juontuu työttömyyden aiheuttamasta tarpeettomuuden ja arvottomuuden tunteesta, köyhtymisestä sekä tylsistymisestä ja kyllästymisestä.
Edellämainitut johtavat herkästi masennuksen esiasteisiin ja sitä kautta, joskus vähitellen ja joskus nopeasti, alkoholin liikakäyttöön ja lopulta alkoholismiin.
Ja taas: on monia muitakin syitä, tiedän kyllä sen. Ei pidä takertua sanoihin jos yritetään hahmottaa kokonaisuutta. AINA voi takertua pilkkuihin jos haluaa, ei se ole vaikeaa kun tiedetään miten monimutkainen ja -selitteinen aihe on alkoholi.
Jos halutaan tehokasta tuottavuuden maksimointia ja vapaata markkinataloutta kaikkine lieveilmiöineen( kuten nykyään oletettavasti halutaan koska eduskunta ja hallitus ovat mitä ovat ja Suomessa on vapaat vaalit) pitää sitten myös vastata seurauksista mikäli sivistynyt yhteiskunta on edelleen tavoitteemme.
Koska nämä lieveilmiöt, esim. juuri työttömyys, lisääntynyt vapaa-aika automaation myötä, sekä halpa alkoholi ja sen lisääntynyt käyttö, nämä lieveilmiöt ovat tulleet silloin jäädäkseen. Se on realismia joka ei häviä asiat kieltämällä tai helppoja sosiaalimenojen leikkausratkaisuja ilmaan heittämällä.
Kysymys on ihmisistä. Tutuista ja tuntemattomista, sukulaisista, ystävistä aina jonkun lähimmäisistä. Minkälaisen viestin se antaa tuleville sukupolville jos heikomman kohtalo on kotiyhteiskunnassa aina joutua jyrän alle. Se luo sairaan ja kyräilevän, epäluottamukseen perustuvan ilmapiirin koko elämälle, nuoruudesta alkaen. Kuka on heikko? Kuka tietää oman tulevaisuutensa?
Kestävä, hyvä yhteiskunta voi rakentua vain luottamukselle siihen, että täällä on TURVALLISTA, laupeutta, viisautta ja VOIMAA pitää huolta kaikista kansalaisista.
Juopot ovat hekin osa yhteiskuntaamme, heillä on samat oikeudet kuin muilla. He ovat tavallisia kansalaisia, yhdenvertaisia ongelmineen, Ja kaikilla on jotain ongelmia, joskus, taloudellisia tai terveydellisiä jotka eivät joka ainoa kerta johdu henkilöstä itsestään, kokonaan.
Jos vapaa yhteiskunta pitää tärkeänä vapaata ja halpaa alkoholia, kyllä sen velvollisuus on silloin myös hoitaa mahdollisia viinasta koituvia kustannuksia ja haittoja ihmisten terveydelle. Tietysti ihmisiä on myös kannustettava ottamaan enemmän vastuuta itse omasta kohtalostaan.
Yhtälö on vaikea eikä siihen ole yhtä ja oikeaa ratkaisua. Ääripäiden ratkaisumallit ovat jokatapauksessa vääriä. Eteenpäinvievä ja rakentava tie löytyy tässäkin asiassa jostain keskivaiheilta. Ja sitä pitkin mielestäni tällä hetkellä Suomessa pyritään kulkemaan, toistaiseksi, toivottavasti.
rahaa alkoholin ostoon ja käyttöön. Olen alkoholisti enkä ole ollut päivääkään työttömänä. Olen kuitenkin luovuttanut alkoholin edessä enkä käytä sitä enää.
Siinä onkin pulma jota on vaikea tutkia. Työssäkäyvän ongelma pysyy "piilossa". Olen sitä mieltä että ongelmat sekä kulutus ovat paljon suurempia kuin tilastot osoittavat, juuri käytettävissä olevan rahan ja alkon halpuuden vuoksi, ja siksi että ongelmat salataan leimautumisen pelossa. Kulutettuja määriä vähätellään. Mahdollisten vaivojen ja sairauksien ei huomata, tai ei haluta myöntää johtuvan alkoholin suurkulutuksesta.
Vasta kun toimintakyky pettää, asiat karkaavat käsistä, tulee työttömyyttä ja rahavaikeuksia, silloin haetaan ehkä apua. Mutta silloin alkoholisti tilastoidaan työttömänä ja ehkä nyt jo moniongelmaisena, ei työssäkäyvänä "normaalikansalaisena".
Aina alkoholismi ei johdu työttömyydestä, eikä työttömyys alkoholismista.