Onko kellään kokemuksia viiltelystä? Minulle siitä on tullut ahdistuksen ainoa hoitokeino, olen jäänyt koukkuun. Miten olette päässeet eroon viiltelystä, oletteko korvanneet sen jollain toisella keinolla? Ahdistuslääkkeitäkään ei saisi koko ajan popsia, ja nekin auttavat aina vasta hetken päästä.
viiltely
särkynyt
6537
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Niin tuttua.. itsekkin monesti viillellyt kun on ahdistanut ja masentanut ihan liikaa. Terapeuttini kanssa joskus kävin läpi asioita joita voisi yrittää saada viiltelyn tilalle. mm.paperin repiminen,stressilelu,lenkille ulos.. onhan niitä monia keinoja mutta eriasia sitten mikä auttaa jokaisella. ja tottahan se on että ainakin itsellä olon sai helpottumaan kun sai tuntea kipua tai sitten söin kauheasti masennukseen. mutta mielestäni kumpikaan ei ollut hyväksi. Nyt on kuitenkin niin hyvät masennuslääkkeet päällä että ne kyllä "lamaannuttaa" minut aikas täysin.tässä tapauksessahan se tietty on hyväksi ettei "jaksa" satuttaa itseään mutta muuten olen kokenut lääkkeistä vaan haittapuolen. tsemppiä. juttele lääkärin/terapeutin kanssa. Älä jää yksin.
Itse aloitin viiltelyn noin 17- vuotiaana ja sitä jatkui satunnaisesti humalassa aina noin liki kolmekymppiseksi asti. Tänäkään päivänä en osaa itse selittää, miksi niin tein. Ehkä siinä oli osaltaan kysymys huomionhakuisuudesta, mutta se ei selitä asiaa kokonaan. Olisi mielenkiintoista kuulla aiheesta jokin asiantuntijalausunto...Muutaman kerran olen sitä harrastanut pienimuotoisesti tuon jälkeenkin, sanoisin, että se omalla kohdallani tuntuu liittyvän jotenkin oletettuun (henkiseen) hylkäämiskokemukseen. Nyt kun ikää jo on pian 40-v. ja pari lastakin, viiltely on taaksejäänyttä elämää. Arvet tosin pysyvät ikuisesti. Monesti olenkin miettinyt, mitä lapsille vastaan, jos he jonakin päivänä niistä sattuisivat utelemaan. Toistaiseksi ovat menneet läpi puolihuolimattomat selitykset erilaisista "vahingoista"...Kauheasti kaduttaa ja hävettää näin jälkeenpäin, mutta tehtyä ei tekemättömäksi saa. Yritä päästä eroon tästä tavasta, keinolla millä hyvänsä. (siis terveemmällä sellaisella) Tsemppiä sulle!
Minä viiltelin yhteen aikaan jatkuvasti.Hain sillä huomiota,en yrittänyt siis itsemurhaa.Nyt jälkeenpäin kaduttaa hirveästi,kun toinen käsivarsi on kamalan näköinen ja sellaisena joudun sitä katsomaan lopun elämääni.Koita keksiä joku sijaistoiminto, esimerkiksi päiväkirjaan kirjoittaminen tai terapia.
Ei varmaan ole paras keino, mutta.. Aluksi viiltelin, sitten siirryin hakkaamaan itseäni jollain kovalla esineellä tai lyömään käsiäni seiniin. Mustelmat kuitenkin häviävät paremmin kuin arvet. Nykyään riittää, ainakin viimeaikoina riittänyt, kun painaa kynnet käsivarteen. Tosin minulla ahdistukseen ei auta vaikka kuinka itseään murjoisi, vahingoitan itseäni ainoastaan kun olen vihainen, tai joskus harvoin kun olen todella tylsistynyt. Kipua on minusta aika vaikea korvata muulla kuin kivulla, sitähän itse viiltelystä sun muusta sellaisesta haen. Niin ja kyllähän sekin tyytyväisyyden tunnetta luo, kun näkee mitä on onnistunut itselleen tekemään. Hitsi, että tosiaan on ikävä sitä kirvelyä käsivarressa, ja sitä miltä ne viillot tuntuu kun sivelee sormilla. Kummia koukkuja sitä vastaan tuleekin..
Niin, mä oon jo ton neljänkympin paremmalla puolella ja siltikin taas eilen viiltelin... Mulla se tulee tilanteissa, joissa koen täydellistä avuttomuutta, mulla perhetilanne on sellainen, että en oikein keksi hyvää ulospääsykeinoa, kaikki asiat on melko pahasti hajallaan. Itsellä on olo kuin olisi ansassa.
Nyt kaduttaa, entisetkään jäljet ei ole vielä hävinneet ja jo taas uusia. Nyt vielä hoksasin, että voihan jalkojakin viillellä...
Se tunne kun veri alkaa valua ja tuntuu se kirvely niin silloin tuntuu, että asiat olis jotenkin omassa hallinnassa. Tätä ei varmaan ymmärrä kuin toinen viiltelijä.
Tää on paha tapa siksikin, että voi tapahtua vahinko, kerta kerralta haluais tehdä syvempiä ja pidempiä viiltoja.
Jos tehtäis joku sopimus, että yritettäs päivä kerrallaan. Ainaskaan tänään ei kukaan viiltele!
Sopiiko?
Kiitos tuesta. Minä keksin jalkoihin viiltelyn keväällä, kun käsi oli niin hajalla, ettei siihen mahtunut enää. Nyt on vasen käsi ja oikea jalka aivan hirveän näköisiä. Viiltelen kun ahdistaa, kun on nurkkaan ahdistettu-olo, kun on olo, että minut on hylätty. Olen käynyt terapiassa, mutta viiltely ei ole siltikään loppunut. Siksi kyselin täällä, että onko muita hyväksi todettuja keinoja. Minulla ainoa mikä auttaa on se viiltely, tai nyrkin seinään hakkaaminen.. Läheiset kärsivät viiltelyni takia. Sain isäni itkemään, kun hän näki käteni.. Kun vain saisin sen jotenkin loppumaan. Yritän pitää sen, ettei tänään zero.