Keskustelua kuolemasta

Se kuuluu tietyllä tavalla masennukseen, jota voi olla vaikka asiat olisivat ihan hyvin. Se on seikka jota en tajua, että miten se voi olla mahdollista?
Minulla kun on asiat ihan ok.

Toimintani on aika riskihakuista ja sellainen "kerranhan täällä vaan ollaan"-meininki leimaa toimiani. Itse olen niin raukka rassukka etten itsaria uskalla tehdä mutta jos jokin tilanne siinä kuolemisessa vähän avittas...

Sitten taas joka toinen päivä tuomitsen omat ajatukseni ihan hulluina.

Tällaista on masennus.

ajan päivittäin.
Siihen tottuu...parissa-kolmessa vuodessa.

Totuutta/sairautta ei voi paeta.
Ensin se pelotti, sitten masensi - nyt kiukuttaa ja taistelutahto on nousujohteessa.

En siis ole itsetuhoinen - fyysisesti vakavasti sairas vain.

ennen pelkäsin kuolemaa.
Mutta koin rajakokemuksen itse ja paranin yhdestä kipu jutusta kokonaan..yksi yö muutti elämän kokonaan.Monella tapaa.Pyrin auttamaan ja tukemaan tosia ja olen siinnä onnistunut

jo pienestä pitäen kuolemaa. En osaa itselläni liittää siihen mitään ihmeempää masennusta, olen kokenut sen luonteeseeni kuuluvaksi.

En ole hiljainen hissukka, osaan olla hauska ja pidetty seurassa. Toinen puoleni on kuitenkin ehkä liian paljon turhia ajatteleva. Ostaisin mieluusti apteekista aika ajoin optimismia, jos sitä siellä olisi myytävänä.

kuolemaa silmiin.läheltä.niin ajatuksia tulee mieleen.
ei niinkään pelottavia .miksi pelätä kuolemaa?
itse olen joutunut usein katsomaan kuolemaa.nk silmiin.
en toki omalla kohdallani .vaan menettänyt minulle läheisiä ihmisiä..nuoria. ja vanhoja.
jokaisen lähtö on koskettanut omalla tavallaan.
nytkin on minulle tutun nuoren ihmisen lähtö laskenta alkanut.
aluksi se satutti .itketti. mutta nyt olen ajatellut järkevämmin jos kerran on hänen aika lähteä niin ei kukaan sille voi mitään:(((((

ja kun se päivä koittaa en voi muuta kun toivottaa HYVÄÄ MATKAA:(((((

Kuolema ajatus tulee mieleen kun joku läheinen sairastuu tai kuolee.
Itse kaipasin jotain lohtua siihen kun läheinen kuoli ja eräs tuttavani kertoi kirjasta jonka nimi on Sielun matka.Lainasin sen kirjastosta ja nyt toivoisin kuoleman olevan juuri sellainen kun kirja siitä kertoi.
Jos kuolema pelottaa ,kannattaa lukea se kirja

Sattuipas...
Kuolema on hyvä kaveri, siihen voi aina luottaa..ennemmin tai myöhemmin se hakee omansa, mut hyvää kaveria ei pidä pelätä, tai ehkä jos se vie vain mennessään puolet, epäonnistuu tehtävässään ja jättää ihmisen rampana oman onnensa nojaan, se pelottaa.

Kay Christensen:
"Kuolema on elämän luonnollinen päättyminen - ei mikään ongelma eikä mainitsemisen arvoinen seikka."

Miksi sirppi, musta kaapu ja pääkallonkuva? - Voimmehan kuvitella väistämättömän vieraan toisenlaiseksikin. Hän voi olla iltakellojen hiljainen soittaja tai ystävällinen soutaja, joka saapuu iltahämärissä rantaamme viedäkseen meidät joustavin aironvedoin väljemmille vesille. Meidän ei tarvitse tiedustella hänen asiaansa eikä miettiä sitä - on vain elettävä joka päivä niin kuin lähtö olisi edessä, huolehdittava siitä, että olemme matkaan valmiita.

(Sanat matkaoppaana -kirjasta)

Olen lapsesta lähtien pelännyt ja miettinyt kuolemaa ihan liikaa, jauhanut siitä sopivan uhrin seurassa ja kuvitellut, että mitä enemmän sitä mietin sen vähemmän sitä pelkäisin. Vasta viime vuosina olen käsittänyt olleeni masentunut lapsi, nuori ja pitkään aikuisikäänkin, joten kuoleman pelko on mun kohdalla viestittänyt monista vaikeasti käsiteltävistä asioista, joille en ole osannut pukea oikeita sanoja. Nyt voin jo sanoa kuolemanpelkoni olleen verrattavissa elämänpelkoon, jonka purin polttamalla kynttilää molemmista päistä.

Olen joutunut opettelemaan sanomaan itselleni: mitäs jos et nyt satukaan kuolemaan, niin mitäs sitten tarttis tehdä.

sinänsä ei ole mitään pelottavaa. Mehän saamme sen lahjaksi ja seuraksi heti syntymässä.

Tapa kuolla..se joskus mietityttää, mutta ei sekään kovin usein.

Miksi sitä miettimään tai pohtimaan. Väistämättä se on meillä kaikilla edessä ennemmin tai myöhemmin.

Kyseessä on vanha tapa aiemmilta yrittäjävuosilta. Silloin kun piti kerran vuodessa miettiä vak. yhtiölle uusiks henkivakuutuksen määrä, tuli myös mietittyä riskit.

Paperit oppi pitämään aina siinä järjestyksessä, että JOS poistun äkkiä, on toisilla helppo niistä jatkaa. Siksi minun kaapeissani ei ole mitään turhaa, missään kaapeissa itse asiassa.
Jos jotakin meinaa unohtua, ajattelen kaiketi alitajuisesti kuolemista koska asia on pikimmiten saatava nk. päiväjärjestykseen eli joko arkistoitava sille kuuluvalle paikalle tai hävitettävä.

Ainoa kuolemaan liittyvä asia mikä itseäni pelottaa on se, että henki menee jonkun toisen käden kautta. Niin, myönnän, ei niitä sivullisiin suunnattuja tekoja niin hirveästi Suomessa ole mutta nekin harvat ovat nostaneet karvat pystyyn. Yks kauheimpia mitä tiedän, on se metrosurmaaja.

varsinkin silloin, kun kuulee, että joku omanikäinen on kuollut tai sairastunut vakavasti.

Toisaalta sitten, en niinkään osaa pelätä omaa kuolemaani ns. omalta kannaltani. Enempi minulla on huoli, miten lasten käy jne. Olen kuitenkin heille se läheisempi vanhempi. Enkä tätä sano kehuakseni, vaan näin se vain on.

Omien vanhempien kuolemaa pelkään ja tietysti myös sitä, että lapsille tai läheisille sattuu jotain.

Se vain on muistettava, että ihmisellä ei, loppujen lopuksi, ole paljon vastaansanomista, kun kyse on näin perustavanlaatuisista kysymyksistä. Hän tuolla ylhäällä päätttää-