"pieni koira ei kaipaa lenkkeilyä"?

Tuttavapiirissäni on runsaasti koiranomistajia/sellaisiksi aikovia. Eräs pariskunta väläyttikin sitten nerokkaasti, että mepä hankitaan pieni koira niin ei tarvitse käyttää lenkillä (elevät mukavan ahtaassa kerrostaloasunnossa kaiken lisäksi). Eiköhän se koira aina koosta riippumatta tarvitse jonkinnäköistä liikuntaa...?

Toinen pariskunta(pienen koiran omistajia myös) puolestaan korvaa vähäisen liikunnan piskilleen muunlaisen rakkauden muodossa eli syöttävät kaikenmaailman herkkuja. Koira läskistyy ja laiskistuu.

Mistä ihmeestä jotkut ovat tälläisen "pieni koira = hyvin vähän lenkkeilyä"-ajattelutavan omaksuneet? Nostan hattua niille jotka jaksavat pientenkin koirien kanssa painaa menemään pitkiäkin lenkkejä!
4700
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Ovatkin käsittäneet väärin sen, että pentu (pieni koira) ei vielä kaipaa pitkiä lenkkejä. Ja ajattelevat että ei koskaan tarvitse :OP. Ja on kai se kuitenkin niin, ette pienikokoiset koirat eivät kuitenkaan vaadi aikuisenakaan niin pitkiä lenkkejä kuin isommat rodut. Meillä on vkk urospentu, ja käydään noin 2-3 km lenkkejä tai saa juosta vapaana, jolloin matka kasvaa pennun osalta paljon. Eikä kerrostaloasunnossa sinänsä ole ongelmaa, jos vaan vie koiraa ulos ja lenkille. Me käymme 3-4 kertaa päivässä. Mutta muuta toimintaa pitää koiralle kyllä järjestää sen lisäksi, eli aktivoida ja leikkiä :O)

Äänestä

Tiedä mistä johtuu tosin vähemmän tarvitsee joku kiinanpalatsikoira kuin sileäkarvainen noutaja.Suututtaa kun isojakaan koiria ei liikutella ja syötetään läskiksi.Usein vanha koira myös syötetään ja liikuntaa vähennetään kovasti.Itsellä kääpiökoira jo 11 vuodella menossa ja viikonloppunakin kaksi lenkkiä yht.n.10 km.Ja päivittäin 4 lenkkiä kerrostalossa kun ollaan niin täytyy pissankin takia ulos.Lomalla mökillä ollessa satoi tuntui oudolta laskea koira vain tarpeilleen.Nyt oli mahdollista tehdä niin vaan kun sade loppui ei kun lenkille.Rivitalossa asujiakin tiedän koira vaan lasketaan takapihalle tarpeilleen.

Äänestä

meillä pieni koira, joka ei tosiaankaan kaipaa lenkkeilyä... No, kävelyllä kyllä käydään, mutta lenkkeily ei ole neidin lempipuuhaa! Vaikka itse niin tykkäisinkin... No, kyllä meidänkin neiti välillä innostuu, mutta kävely enempi hänen mieleensä. Joskus kunnon metsälenkki on niin nautittavaa koiramme mielestä, mutta yleensä nautiskelee vain kävelyistä, ja ei mistään monien kilometrien kävelyistä...

Mutta tottahan se on, että pienemmät koirat tarvitsevat toki liikuntaa (vaikka itse olisivat välillä eri mieltäkin)! vaikkakin pääsääntöisesti vähemmän kuin jotkin isot koirarodut. Mutta esim. pienillä terriereillä menohaluja olisi vaikka kuinka yleensä.
Mutta todella ihmettelen niitä ihmisiä, jotka kuvittelevat etteivät kaikki koirat/koirarodut tarvitse liikuntaa?!
Olen niistä monen kuullut puhuvan, mutta itse en ole vielä tälläisiin ihmisiin törmännyt...

Äänestä

uskoa kaikkea mitä kuulee. Esim. ranskanbulldogista sanotaan että, ei tarvitse juuri lainkaan liikuntaa. Että pieni kävelylenkki päivässä riittää. Ei pidä paikkaansa ainakaan meidän kohdalla. Meillä käydään kävelyllä useasti päivässä n.4km lenkki. Ja tietenkin pihapiirissä vapaana juokseminen ja leikkiminen lisäksi. Eli en usko että, on olemassa koiraa joka ei tarvitse lainkaan liikuntaa. Tuttaviesi on parempi olla ilman koiraa jos ei jakseta ees ulkoilla.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Häh? kirjoitti:

Tuttavapiirissäni on runsaasti koiranomistajia/sellaisiksi aikovia. Eräs pariskunta väläyttikin sitten nerokkaasti, että mepä hankitaan pieni koira niin ei tarvitse käyttää lenkillä (elevät mukavan ahtaassa kerrostaloasunnossa kaiken lisäksi). Eiköhän se koira aina koosta riippumatta tarvitse jonkinnäköistä liikuntaa...?

Toinen pariskunta(pienen koiran omistajia myös) puolestaan korvaa vähäisen liikunnan piskilleen muunlaisen rakkauden muodossa eli syöttävät kaikenmaailman herkkuja. Koira läskistyy ja laiskistuu.

Mistä ihmeestä jotkut ovat tälläisen "pieni koira = hyvin vähän lenkkeilyä"-ajattelutavan omaksuneet? Nostan hattua niille jotka jaksavat pientenkin koirien kanssa painaa menemään pitkiäkin lenkkejä!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu