Olen raskaana. Jo 8 viikko menossa. Olen 21-vuotias, opiskelut vielä aloittamatta, yliopisto kutsuu, ammatti kyllä löytyy jo nyt, mutta haluan opiskella lisää. Ensin oltiin avomiehen kanssa onnellisia lapsesta. Nyt minä olen yksin, vauva mahassa, kaikki luottamus mieheen tipotiessä. Asumme yhdessä, mutta tuskin enää kauaa. Mieheni valehteli ja jätti minut yksin, kun eniten häntä tarvitsin, en tunne pystyväni antamaan ikinä anteeksi. En enää koskaan luota. Mies haluaa jatkaa, mutta miten voisimmekaan. Pystynkö aborttiin, vaikka rakastan lastani jo nii paljon. Pärjäisinkö lapsen kanssa? Rutiköyhänä ja yksin. Saisinko ikinä ehjää perhettä, mistä aina haaveillaan. Pärjäisinkö yksin... Tuskin kukaan pystyy vastaamaan tämän viestin perusteella. Halusin vain kirjoittaa. Jos joku olisi edes yhtään samassa tilanteessa...
Pystynkö
tähän?
262052
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 26
Vanhimmat
Eikö sinulla ole yhtään sellaista ystävää,jolle kertoisit odotustunnelmiasi? Miehestä ei monestikaan ole apua raskauden ymmärtämisessä eikä varsinkaan naisen mielialavaihteluiden ollessa kyseessä. Yritä vielä jatkaa parisuhteessasi ,koska miehesikin on sanonut vielä haluavan jatkaa suhdettanne.
Olin 5 vuotta sitten samassa tianteessa eli oltiin tunnettu lapsen isän kanssa silloin 2 vuotta kun sain tiettää olevansi raskaana.Opinnot oli mullakin kesken ja mies häipyikin ja jätti minut yksin! Itkin monta päivää ja mietin mitä teen mutta sitten ryhdistäydyin ja päätin että selviän yksinkin.Mulla oli tunne että haluan vauvan ja lastani en todella ole koskaan katunut eikä lapsen isää ole todella ikävä!Nyt on tutkinto valmis ja työpaikkakin löytynyt,olen tavannut myös vuosi sitten kunnollisen miehen:) Olet 21 vuotias ja sinulla on elämä edessä,pärjäät hyvin 1 lapsen kanssa ja sinulla on hyvin aikaa löytää vielä se oikea mies kuka haluaa perustaa perheen ja asettua aloilleen:)
luvata ruusutarhaa. Minut jätettiin, kun lapset olivat 4- ja 1,5- vuotiaat. Isä otti ja lähti eikä sen jälkeen ole ottanut yhteyttä. Nyt kulunut reilu 10-vuotta. Helppoa ei ole ollut, ei todellakaan. Työtilanteita on tullut ja toiset mennyt vain sen vuoksi etten ole pystynyt järjestämään lapsille hoitajaa ym. ym. On ollut päiviä, että olen halunnut heittää rukkaset naulaan. On ollut päiviä jolloin olisin halunnut itse lähteä, vaikka millä konstein.
Sinulle sanoisin, jos rakastat lastasi jo nyt: "Sinulla ei taida olla muita vaihtoehtoja kuin ottaa härkää sarvista". Elämällä on kuitenkin tapana kannatella ja tuoda, myös niitä hyviä ja iloisia asioita eteensä. En usko, että kadut, jos lapsen synnytät ja hänen kanssaan jatkat elämääsi. Lapsesta huolimatta voit löytää kunnollisenkin miehen, joka rakastaa tätäkin lasta kuin omanaansa. Minulle kävi niin :). Yhden neuvon antaisin kuitenkin. Älä ilmoita viranomaisille lapsen isää. Nyt moni älähtää, mutta pääset paljon vähemmällä. Voithan olla muuten häneen yhteydessä ja hän lapseen. Mieheen joka pettää naisensa luottamuksensa ja vielä siinä tilassa jossa nyt olet niin sellaiseen mieheen ei todellakaan ole mitään syytä luottaa. Selviät ilman ns. isääkin. Näillä ns. isillä on taipumus järjestää ikävyyksiä, vaikkei lapsestaan välittäisikään tai juuri sen vuoksi :(. Kaikkea hyvää teille kahdelle.
siitä ei ole epäilystäkään. tärkeintä on rakkautesi lapseesi, kaikki muu tulee siinä sivussa. opiskelemaan ehdit myöhemminkin ja varmasti vielä jonain päivänä löydät kumppanin ja saat isomman perheen, pieni perhehän sinulla jo vauvasi kanssa on =) ellet sitten tämän lapsen isän kanssa, niin jonkun toisen.
älä luovu lahjasta vain koska tulevaisuus jännittää. se jännittää yhtä paljon jokaista esikoistaan odottavaa ja pelottaa silti vaikka olisi naimisissakin ja kolme ammattia, kuten minulla. enhän minäkään voi tietää minä päivänä jään mahdollisesti lasteni kanssa yksin, vai jäänkö. ei tulevaisuutta pidä surra etukäteen vaan päin vastoin: pystypäin ja hymyssä suin eteenpäin =)
masussasi kasvaa elämän suurin lahja. et varmasti kadu lahjan vastaanottamista kun unenpöppöröinen pellavapää pienokaisesi kömpii kainaloosi tuhisemaan ja kuiskaa: äiti, mä rakastan sua! silloin ei mikään materialistinen asia voisi vähempää kiinnostaa =)
Älykääpiö lesta on taas puhunut.
jäi toi sun pointtis kyllä todella mustalle alueelle. toivottavasti edes ite sen tajuat, pässi.
JOS sinulla on jo yliopisopaikka niin ole onnellinen, sillä
a) 9 kk:n kuluttua lapsen syntymästä saat lapsen "ilmaiseen" kunnalliseen hoitopaikkaan, josta työssäkäyvät maksavat 250 euroa kuussa
B) voit suorittaa opintoja päivisin lapsen ollessa tarhassa, perustellusta syystä voit saada myös ilta ja viikonloppuhoitoa
C) valmistuessasi SINULLA ON JO ISO LAPSI! mikä etu työmarkkinoilla:)
D) sinulla ei ole miestä = usein toinen vauva ja hoidettava riesanasi!
E) selviät varmasti
Itse olen katunut, etten hommanut lapsia nuorena, nyt pitäisi "luoda uraa ja tehdä lapsia" eipä ole äitiysloma kohdallani täysipitkä,,,,,ehei!
Onnea projektiin, nyt vaan sossusta hakemaan vaunut ja muut tarvikkeet. Käy huuto.net osoitteessa katsomassa mitä on tarjolla (poimintoja: lahjoitetaan vaunut, vaatteita, amme yms)
On tuokin eräänlainen kommentti. On se vaan hienoa, että tieten tahtoen halutaan sysätä lapsi muiden veronmaksajien taakaksi. "Ilmainen" hoitopaikka, "ilmainen" hoito ilta- ja viikonloppuhoito, ei miestä, sekin on plussaa saa enemmän "ilmaista" rahaa. Sossusta "ilmaiset" vaunut ja muut tarvikkeet. Hienosti sinutkin on kasvatettu. Itsellä ei ole vastuuta ollenkaan omasta lapsesta. Kuka sinuakin on pakottanut tekemään lapsia? Mitä olet tehnyt nuorena, kun nyt pitää "luoda uraa ja tehdä lapsia". Opiskellut -> sosiaalihoitajaksiko sossun luukullekko?? Toivottavasti et koskaan saa lapsia. Et ole siihen kypsä, et todellakaan.
Sinulle alkuperäinen kirjoittaja... Iltaisin ja viikonloppuisin on todella mahdoton saada lapselle hoitopaikkaa ellet sitten tee kolmivuorotyötä. Tämä on faktaa. Jos taas hankit lapsenhoitajan vapailta markkinoilta, sen maksat kyllä itse.
Jos et halua lasta tuossa tilanteessa, tee abortti. Se on joko tai.
On olemassa paljon vaihtoehtoja.
Mutta tärkeintä on mitä asian osainen itse haluaa tehdä.
:( :)
Tuota, tuota, tuohon luottamisjuttuun on tietysti vähän vaikea kommentoida kun en tiedä taustoja. Mutta sen voin sanoa, että ihmiset muuttuvat ja ehkä miehesi katuu jo sanojaa ja tekojaan ja jos vain pystyt, anteeksianto on kypsää käyttäytymistä. Tietysti riippuu mitä on tapahtunut.
Eli olisiko mahdollista antaa miehellesi anteeksi ja rakentaa uutta luottamusta häneen? Hän toivoo sitä. Eli onko rakkautta jäljellä?
Mikäli päätät jatkaa yksin ja päätät pitää lapsen, sanon että kyllä siinä pärjää, mutta helppoa se ei ole. Tulee hetkiä kun muut lähtevät baanalle ja sinä jäät kotiin vauvan kanssa. Väsymystä, valvomista, itkuja, yksin.
Mutta usko pois, se on kaikki jokaisen sekunnin arvoista.
Tuo "rakastan lastani jo nyt" kiinnitti huomioni... Tein abortin viime talvena 21-vuotiaana, olin 9 viikolla. Vaikka päätös oli oikea minulle ja avomiehelleni, enkä ole sitä päätöstä itsessään koskaan katunutkaan, itse abortti oli kokemuksena (kaavinta) niin paha henkisesti, että kesti aikaa selvitä siitä.
En ehtinyt kiinnittää sikiöön mitään tunnesidettä, koska en todellakaan halunnut olla raskaana. Mutta jos olisin silloin sanonut, että rakastan lastani jo nyt, ja kokenut sitten sen abortin niin en tiedä, miten olisin selvinnyt siitä.
Tee niin kuin itse tunnet sydämmessäsi parhaaksi... Käytännön asiat järjestyvät todennäköisesti, jos lapsen pidätkin... Kyllä sen vastauksen tavallaan ensireaktiostaan jo tietää! Oma ensireaktio oli hysteerinen kauhu, joten se kertoi hieman valmiudestani äidiksi. Voithan sinä olla edelleen onnellinen lapsestasi, vaikka miehesi ei olisikaan enää mukana...
Vaikeita valintoja, tsemppiä mitä sitten päätätkin tehdä!
Yliopistossa voi hyvin opiskella lapsen kanssa, sillä voit valita kurssit itse (useimmissa aineissa) ja tehdä niitä tenttien, esseillä tai luentotenteillä. Pärjäät varmasti lapsen kanssa. Voit jopa tehdä hieman töitä, opiskella ja hoitaa lasta.
tietää kuin asianosainen kokemalla. Silloin voi olla jo liian myöhäistä.
sä pystyt jos todella haluat...siis pitää lapsesi ja hyvin pärjäätte ja mikään ei estä jatkaa opintoja lapsen syntymän jälkeen...ei ku...:):):)
Olen viikolla 7, avioliitossa. Samanikäinenkin vielä. Yhtäkkiä kaikki räjähti käsiin. Avioliitto kariutui. Nyt mies haluaa abortin, tiedän että se on ainoa keino, avioliittomme tuskin jatkuisi enää. En voisi jäädä lapsen kanssa yksin. Olen täysin murtunut. Voimia sinulle, mitä tahansa päätätkin! Sinulla on oikeus tehdä juuri niinkuin haluat, ole itsekäs, ajattele myös omaa elämääsi.
Älkää hyvät naiset tehkö aborttia, mikäli on suinkin pienikin mahdollisuus pitää lapsi. Itsekin sain ensimmäisen lapseni lukiotyttönä ja kaiken lisäksi vielä 70-luvulla. Pidin poikani ja sen jälkeen jatkoin opiskelua, tosin kahden vuoden tauon jälkeen. Olen ikionnellinen, etten päätynyt aborttiin.
Nykyaikana on yh-äidin etuudet yms. aivan erilaiset kuin ennen muinoin. Kaiken lisäksi asenteet yh-äitiä kohtaan ovat nykyisin paljon suotuisammat kuin aiemmin. Kyllä lapsen kanssa pärjää, uskokaa pois. Ei kannata surrra sitä, että sitä äijänkäppyrää ole samassa huushollissa. Yksinkin pystyy kasvattamaan lapsen.
Lopuksi sanon vielä sen, että monelle on käynyt niin, ettei myöhemmin ole helposti tullutkaan enää raskaaksi. Minullakin kävi niin, että vasta reilun 10 vuoden kuluttua sain toisen lapsen.
Olen täyttänyt viime kesänä 19 ja olen raskausviikolla 6.Lapsen isä on tehnyt kantansa selväksi ettei halua pitää lasta ja haluaa minun tekevvän abortin.Olen käynyt vain peruskoulun ja nyt opiskelen unelma ammattiini.Olen miettinyt pääni puhki mitä teen..Minulle on tehty abortti kun olin 15 vuotias.En tiedä kadunko vai olenko siitä hyvilläni koska olin silloin todella nuori.Nyt on kumminkin päässä järkeä ja joskus tuntuu että haluan pitää lapsen ja joissain vaiheissa tuntuu että en pysy pitämään lasta.Onneksi minulla on rakastava perhe ja ystäviä joista yksi sai hiljattain lapsen mutta hänellä on sentään mies pitämässä myös huolta lapsesta...Vaikea päätös...
"Mies haluaa jatkaa, mutta miten voisimmekaan?"
Mitä tapahtui jos mies haluaa jatkaa ja sinä et vaikka tilanne olis otollinen selvittää miehen kanssa olevat ongelmat pois ja jatkaa yhdessä?
Parisuhdeterapiaa? En ymmärrä miksi et voi jatkaa, tilanteessasi ja vauvasi tilanteessa.
niin mielestäni ei ole oikein jatkaa suhdetta vain lapsen takia. Kyllähän näitä esimerkkejä on, lapsi ei pidä parisuhdetta kasassa.
Voihan olla että mies on pettänyt ap:ta tai pahoinpidellyt. Onko syillä edes merkitystä jos ap ei enää pysty luottamaan?
Anna mennä, anna mennä!!!
Anna mennä, anna Mennä!!!!
Itselläni on hieman samanlainen tilanne. Jos haluat kirjoitella, niin ota yhteyttä [email protected]
Voimia sulle, ei voi muuta sanoa. Lisää sitten, jos otat yhteyttä.
Olen päättänyt pitää isättömän lapsen..Olen päättänyt pärjätä ja sen myös meinaan tehdä..Toivottavasti sinä myös teet oikean päätöksen :))
Mulla oli sama juttu 3kk:tta sitten..Samankaltainen elämäntilanne..Mietin eri vaihtoehtoja ja kysyin itseltäni että mikä olisi paras vaihtoehto lapsen kannalta?itseni?avomieheni?parisuhteemme?entä miten tulevaisuuden suunnitelmat??Pelotti koko tilanne.Olin niin hukassa koko ajan ja pelkäsin että mitä jos teenkin väärän ratkasun ja kadun myöhemmin...Avomies oli keskeytyksen kannalla.Ei hän kieltänyt minua pitämästä lasta mutta huomasin sen että hän ei ollut valmis..Miettsin samalla itseäni..en ollut minäkään.Kaikki oli vielä tulevaisuuden kannalta niin auki..Päädyin aborttiin tarkoin harkitsimisen jälkeen..Se oli surullinen kokemus mutta uskon nyt että se oli järkevä päätös.Toivon sydämmeni pohjasta että saisimme avomieheni kanssa vielä joskus kokea vanhemmuuden iloa..Tein keskeytyksen 6 viikolla...Voimia sinulle ja sinun päätöksellesi!!!
hei, olen käynyt läpi palstan viestejä luin viestisi, uskon että minulla on samankaltainen tilanne. ja haluaisin kysyä (jos haluat vastata) mihin ratkaisuun päädyit? Itselläni oli sama tilanne vajaan kahden kuukauden tapailun jälkeen ja en luottanut mieheen tarpeeksi ajatellakseni yhteistä tulevaisuutta. päädyin keskeytykseen. aluksi päätös tuntui oikealta mutta nyt 2 kuukautta jälkeenpäin tunteet menee vuoristorataa ja olen surullinen, ahdistunut ja kadun myös jollain tavalla päätöstäni. olin aikaisemmin AINA ajatellut pystyväni kohtaamaan elämän sellaisena miten se vain menee, mutta nyt teinkin ison päätksen elämää vastaan. olen 28-vuotias ja lapsi ja terve suhde ja perhe on unelmani.olin järkyttynyt ja täynnä pelkoa ja ristiriitaa päätöksentekohetkellä ja päätös oli vaikea. en ollut siitä varma.
tiedän että tulevaisudessa kaikki on mahdollista ja varmasti paremmin uudessa suhteessa. tällä hetkellä olemme siis eroamassa miehen kanssa, tilanne päätyi monenkin asian suhteen toistuviin konflikteihin ja luottamus asian käsittelyyn ei riittänyt.en luota mieheen, hän on jättänyt minut yksin vaikeassa tilanteessa, josta myös hän on vastussa!minusta se on väärin! nyt tosin ajattelen että olisin voinut olla onnellinen lapsen kanssa yksin yksinhuoltajana ja nyt pystyisin ja jaksaisin hyväksymään tilanteen. muuta nyt on nyt ja kaksi kuukautta sitten en pystynyt muuhun kuin keskeytykseen vaikka olisin toivonut toimivani toisin. olisin halunnut vaatia sitä itseltäni, vaadin aina pystymistä ja vahvuutta.
jos luet tätä palstaa, kerro tilanteestasi jos haluat ja kerro miltä tuntuu. hyvää jouluodotusta ja rauhaa.