Moni uskoen, toivoen ja rakastaen solmittu avioliitto on - valitettavasti - päättynyt eroon. Syyt voivat olla moninaiset.
Tulipa siitä mielen muutama kysymys niille, jotka ovat senkin elämässään kokeneet.
Pidätkö yhteyttä ex-puolisoosi millään tavalla?
Tapaatko häntä joskus sattumalta? Jos tapaat , miten menettelet, tervehditkö,keskusteletko, vai onko hän kuin ilmaa?
Oletko jo ollut tai voisitko kuvitella olevasi hänelle omistetussa tilaisuudessa, olipa sitten kyseessä syntymäpäivä tai hautajaiset?
Muisteletko, mitä ihanaa olet hänen kanssaan joskus kokenut?
Kadutko sitä, että valitsit joskus hänet?
Tulipa siitä mielen muutama kysymys niille, jotka ovat senkin elämässään kokeneet.
Pidätkö yhteyttä ex-puolisoosi millään tavalla?
Tapaatko häntä joskus sattumalta? Jos tapaat , miten menettelet, tervehditkö,keskusteletko, vai onko hän kuin ilmaa?
Oletko jo ollut tai voisitko kuvitella olevasi hänelle omistetussa tilaisuudessa, olipa sitten kyseessä syntymäpäivä tai hautajaiset?
Muisteletko, mitä ihanaa olet hänen kanssaan joskus kokenut?
Kadutko sitä, että valitsit joskus hänet?
Vastaukset 11
Vanhimmat
voin ja olen tehnytkin kaikkea mainitsemaasi.
Olen suunnitellut (ja luvannut), että kutsun kaikki elossa olevat exäni 80-vuotissynttäreilleni, jos joskus sellaisia vietän. ;)) Ex-aviomiehelleni olin luultavasti yksi hänen parhaista ystävistään hänen elämänsä loppuun asti ja muistotilaisuuskin pidettiin kotonani.
Jos ihminen on kulkenut monia vuosia rinnalla, hänessä on varmasti edelleen paljon hyvää vaikka suhde jostain syystä päättyisikin. Jos suhde on eletty loppuun ja molemmat sen hyväksyvät, en ymmärrä miksei ainakin jonkinasteinen ystävyys voisi jatkua lopun elämää. Kauniit yhteiset muistot eivät katoa, ellei itse katkeroidu ja halua lukita niitä pois tietoisesta muistista.
Mielestäni olisi omituista, elleivät molemmat vanhemmat voisi erostaan huolimatta osallistua sivistyneesti käyttäytyen erilaisiin (perhe)juhliin. Erityisesti alaikäisten lasten eronneiden vanhempien pitäisi ajatella lastensa parasta ja tukea heidän hyvää käsitystään molemmista vanhemmistaan.
Varmaan on myös katkeria eroja ja vaikeita, ehkä väkivaltaisiakin, ihmisiä, joiden kanssa kohtaaminen eron jälkeen voi olla ylivoimaista. Onneksi sellaisia ei ole osunut kohdalleni.
Mikä on oma näkemyksesi asiasta?
Sivistyneesti eletään ja tervehditään! Sukujuhlissa pärjätään? Kenenkään juhlia ei pilata!
Tärkeätä luonnollisesti on, ettei päällimmäisenä olisi katkeruus ja että pystytään suhtautumaan toiseen sivistyneesti pohtimatta sitä, kummassa oli syy tapahtuneeseen.
Kysymystähän olisi voinut jatkaa vielä oletuksella, että vastaajalla itsellään tai hänen ex-puolisollaan tai molemmilla on uusi puoliso.
Toisaalta jos kumpikin on kulkenut eron jälkeen omia teitään ilman uutta kumppania ja yhteydenpito jatkuu, eikö usein tule pohtineeksi, oliko yleensäkään syytä erota?
Onko muuten yleensä niin, että eroon on lähinnä toinen syypää, ettei voida katsoa molempien olevan samanvertaisesti olleen aiheuttamassa yhteiselon katkeamista?
yhteen, kun ovat luultavasti ajoissa eronneet ja löytäneet toisensa uudelleen esim. eroon johtaneen ongelman hoitamisen jälkeen.
Itse olen tehnyt töitä yrittääkseni pelastaa suhteen ennen eropäätöstä. Kun se ei ole johtanut toivottuun tulokseen tai toinen ei ole ollut ajoissa valmis yrittämään, omalla kohdallani koen suhteen loppuun eletyksi eikä valitettavasti paluu takaisin enää ole mielestäni ollut mahdollista. Kuollutta ei kai kovin usein saa herätetyksi henkiin. ;)
Luulen, että usein toinen on päättäväisempi eroon pyrkiessään. Joskus taloudelliset edut näyttelevät tärkeää roolia eroa harkittaessa ja jotkut päättävät "elintasoa" ylläpitääkseen jatkaa asumista samassa taloudessa molempien pahoinvoinnista huolimatta - tai ainakin toinen olisi valmis sellaiseen ratkaisuun.
Jos ihmisellä on terve itsetunto ja omakin elämä jatkuu, tuskin hän exän uudesta kumppanista kovin suurta mustasukkaisuutta tuntee. Tiedän tapauksia, joissa kaikista neljästä on tullut kavereita keskenään tai entinen ja uusi kumppani ystävystyvät vuosien kuluessa.
Periaatteessa olen sitä mieltä, että ihmisten pitäisi tosissaan ja ajoissa tehdä töitä parisuhteensa pelastamiseksi. Tutun turvallisen kumppanin kanssa onnistumisen mahdollisuudet ovat todennäköisesti paremmat kuin uuden kumppanin kanssa.
En ole katunut meidän liittoamme. Hän oli minulle hyvä mies, mutta oli asioita, jotka vain tekivät yhteiselämämme mahdottomaksi. Olemme kanssa käymisissä ihan normaalisti eli vietämme kaikki synttärit, joulut ja muut vastaavat juhlat yhdessä. Tulen aina rakastamaan ja kunnioittamaan häntä, sillä hän on minun lasteni isä ja lapset ovat koko elämäni tärkein asia. Vaikka olemme eronneet niin meillä on niin suurena yhdistävänä asiana lapset.
Tulet aina rakastamaan ja kunnioittamaan häntä. Vietätte joulut ja synttärit ynm juhlat yhdessä!?
Olikohan sitten niin, että arki yhdessä oli tylsää tai jotain? Minullakin on. Joskus katselen ukkoani ja ajattelen, että voisi sitä mies pikkuisen jännittävämpikin olla, eikä täysin edeltä arvattava, sanojensa ja tekojensa suhteen. En minä kyllä kuitenkaan eroa ottaisi. Eeeeen, vaikka kerran sanoin, että taidan ottaa sinusta eron kun et lähde oikein koskaan mihinkään huvittelemaan kanssani, ravintolaan, tai matkoille. Sitten kuitenkin menimme iltakävelylle ja söimme ulkona. Ostimme nakkikioskilta nakit, paljon sinappia ja ketsuppia.
Se oli aika kiva ja vaihteleva ilta :D
Ei se vain elämässä mene aina niin kun itseltä parhaalta tuntuisi. Ymmärrän, että tuo viestini kuulosti ehkä vähän omituiselta, mutta kyllä meidän avioliitto on loppu eikä mitenkään kevyin perustein. Olimme avioliitossa 26 vuotta, josta 10 vuotta oli sellaista väkisin olemista eli varmaan sitä mitä miehillä on tapana sanoa kulissiliitoksi. Minä siis pidin kulissin reunoista hampaat irvessä kiinni, mutta tuli vain aika vastaan jolloin oli irroitettava. Ei ole tässä mitään seikkauluja haettu ja olisi se minullekin aivan riittävää vaihtelua käydä vähän nakkarilla :-)
Olet tosiaan lämminhenkinen ihminen, niinkuin sanot profiilissasikin :)
Ja hyvä sydäminen; harva nainen viitsii kymmentä vuotta yrittää yhdessä oloa, ja sitten vielä sanot että rakastat miestäsi yhteisten lastennekin takia - olet harvinainen ihminen - ja onneksi teitäkin on - teistä saa uskoa tähän kertakäyttöelämään.
hiljaisuuden jälkeen, hän on myötänyt eromme olleen molempien parhaaksi.
Tänä kesänä olemme lasten kanssa yhdessä remontoineet huvilaamme, joka jäi erossa miehelleni.
Ensi kesän suunnitelmat on jo valmiina, mutta sitä ennen juhlitaan yhdessä tyttäremme yo-juhlia koko suvun kanssa.
Tilanne olis varmaankin toinen jos minulla olis miesystävä, hänellä on naisystävä, mutta ex ei ole
tuonut häntä mökille silloin kun olen ollut siellä.
Meidän 25 yhteiseen vuoteen mahtuu hyviä, huonoja ja erittäin huonoja aikoja, eipä niitä oo yhdessä paljon muisteltu, ne elää vielä aika voimakkaasti, erostamme on kulunut neljä vuotta.
Avioliittoamme en kadu, meillä on hienoja lapsia ja liittomme kasvatti minua, sain kokea läheisten appivanhempieni kuoleman, täydellisen taloudellisen romahduksen, josta selviäminen valoi uskon että kaikesta selviää kun pelaa avoimin kortein.
rakasta ihmistä jolle oli tärkeämpi 28v avioliiton jälkeen ulkomaalainen.
Eli hylkäsi oman perheen ja ei välitä omien lapsiensa lapsista koska uuden ihmisen suku on tärkein.
Miten minun pitäs vielä rakastaa,en ole katkera muuta kun siitä huonosta kohtelusta ja väkivallasta mitä me muut jouduimme kärsimään.
Ero oli pelastus mutta miksi minä rakastaisin häntä?
tapaamme ja normaalisti seurustelemme. Viimeksi nyt kesällä tyttäremme häissä istuimme kirkossa vierekkäin etupenkissä, kuten morsiamen vanhempien kuuluukin,uusi kumppanini kohteliaasti taaempana. Koetin siinä ohjailla häntä olemaan hiljaa,kun höpötti ja hosui viina- ja lääketokkurassa. Onneksi nuoremmat lapset hoitivat saman homman itse hääjuhlassa, kunnes isi saatiin hotellihuoneeseensa nukkumaan. Olin pahoillani hänen puolestaan, kun hauskat juhlat menivät sivu suun. Kuten olen pahoillani siitäkin, että kivut, lääkkeet ja viina ovat hänen elämäänsä nyt. Minä taas viihdyn uuden kumppanini kanssa yhteisten harrastustemme parissa. Löysin hänet muuten vasta lähes kymmenen vuotta eroni jälkeen.