haluaisin kommentteja teiltä mielipiteitä seuraavaan asiaan. tytär on asunut pois kotoa jo vuosia. tytär n 30v ja isä n 65v. äiti kuollut n 8v sitten. myös muita sisaruksia, jotka myös aikuisia ja asuvat pois kotoa. onko "normaalia" että aikuinen tytär ja isä yhdessä ollessaan saunovat yhdessä, nukkuvat parisängyssä vierekkäin, halailevat suukotellen, jopa suoraan suulle...?
kertokaa äidit !!
leenu
131228
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
noin jotenkin "jäniksen käpälissä" ekana tuli mieleen että ehdottomasti ei ole normaalia,mutta toisaalta tarkemmin mietittynä perheessä jossa on avoimet ja läheiset välit niin voi ollakin normaalia.
Tosin tuo saunominen yhdessä kuulostaa jotenkin oudolta niin samaa lihaa ja verta vaikka ovatkin,tai ehkä juuri asiksi:)suulle suukon antaminen lienee normaalia jos kyseessä on nopea ja isällinen suukko ja miksei samassa sängyssäkin voi nukkua,en tiedä.
Perheissä on paljon eri tapoja joita toisten tulee kunnioittaa niin pitkään kun ne tosiaan on normaalin puitteissa ja mikä sitten on normaalia kenestäkin on taas toinen juttu.
Henkilökohtaisesti tulevaisuutta ajatellen omat tyttäremme tuossa iässä saattaisivat antaa isälleen tervetuliais/jäähyväissuukon suulle ja nukkua samassa sängyssäkin esimerkiksi tilan puutteen takia,mutta luulen että saunassa kävisivät kuitenkin yksin...ja mieluusti jos ei tilan puutetta ole niin nukkuisivatkin kuitenkin omassa sängyssäään.
eikä ne suukotkaan jää vain tervetuliais ja jääh suukkoihin. viimeksi käydessään tytär jätti isälleen ceedeellisen lomakuviaan muistoksi, joissa osassa pidettiin hauskaa tyttöporukalla ilman rihman kiertämää. !! itse kun olen isän uusi ystävä, "perheessä" siis melko uusi. asiasta on keskusteltu ja minua pidetäänkin nyt ahdasmielisenä, jota en kyllä omasta mielestäni ole. en vaan ole tottunut toimimaan noin.
Täällä toinen ahdasmielinen!!!
Omasta mielestäni tuollainen käytös isän ja tyttären välillä on epänormaalia...
Itse olen 35-vuotias ja lämpimät välit on molempiin vanhempiin,mutta kyllä se jää tavattaessa ja erotessa halaukseen...
Tulisi pieneen mieleenkään mennä isäni kanssa saunomaan saati suukotella ja nukkua samassa sängyssä.
Vaikuttaa jotenkin kieroutuneelta suhteelta mainitsemasi isä-tytär suhde.
Sinuna selvittäisin kyllä asian,tekisin selväksi etten hyväksy tuollaista käytöstä jne.
Voimia Sinulle ja mukavaa syksyn jatkoa!
sairasta todella sairasta.taitaa kumpikin olla epänormaaleja.
on mielestäni vielä enemmän outoo. on keskusteltu asiasta hyvin paljon tän "isän" kans kandestaan ja isä ymmärtää kantani täysin, mutta tytär ei. hän haluaa tavallaan "omistaa isin" vieläkin. mutta nyt tilanne on eri, kun isä seurustelee ja KUN TYTÄRKIN ON JO AIKUINEN, tai ainakin pitäisi olla aikuinen. mielestäni käytöksellään flirttailee isälleen ja käyttäytyy todella kummallisesti.
Isän pitäisi ottaa asia rohkeasti esille tyttärensä kanssa...Tehdä selväksi,että käytös loukkaa sinua ja että hän siis isä itsekkään ei hyväksy sellaista!!Kyllä aikuisen ihmisen pitäisi se ymmärtää!!!
koko perhe saunomme yhdessä vkonloppuisin kun tulemme vanhempia katsomaan. Sisarukset n 30-v ja vanhemmat 65-v. Aina ollaan pienestä asti saunottu yhdessä, kuinkas pienten lasten kanssa saunominen muuten onnistuu, ja siitä se vaan on tavaksi jäänyt.Ei minusta perheenjäsenten pitäisi häpeillä toistensa alastomuutta, eihän saunomisessa ole mitään seksuaalista.
Samassa sängyssä ei kyllä nukuta... .)
samalla periaatteellahan tuon perhepedinkin pitäisi sitten mennä; Ei nukkumisessa ole mitään seksuaalista!
..mielestäni eri asia saunoa porukalla, siinä ei ole mitään seksuaalista. En tiedä ymmärsinkö oikein alkuperäistä kirjoittajaa, mutta ilmeisesti isä ja tytär saunovat kahdestaan? Se onkin jo eri juttu. Ja vielä toi nukkuminen. Tyttäreni, joka on 11 tykkää välillä nukkua vieressäni. Se on vielä normaalia, mut ei toi...
se toinenkin näkemys asiasta...
Anteeksi nyt vain mutta olen kyllä niin skeptikko etten tuollaista kirjoitusta purematta niele.
Tiedämme nyt siis vain sinun näkemyksesi asiasta. Ja kuten (ikävä kyllä) ihmisluontoon kuuluu, haemme usein hyväksyntää näkemyksillemme jopa hieman muuntelemalla ja liioittelemalla totuutta.
En pidä luotettavana yhtäkään pahalla suulla kerrottua "tosiasiaa" toisesta ihmisestä...
Ymmärrän sen hyvin. Mutta en voi kertoi kuin omista ajatuksistani ja tunteistani. Ja minun mielestäni tuo menettely ei ole oikein, mutta siihen tietenkin vakuttaa minun omat kokemukset ja totutut tavat. Olen yrittänyt asiaa ymmärtää ja yritän edelleen, koska haluan jatkaa yhdessä tämän "isän" kanssa. Mut asia on ollut mulle vaikea ja sen vuoksi olen täällä, koska halusin teidän muiden mielipiteitä asiaan, että miten teillä toimitaan ja mitä mieltä tällaisesta muut olette......
Olenkin toivonut ja pyytänyt että isä ottaisi asian puheeksi tyttärensä kanssa. Mutta se tuntuu olevan isällekkin vaikeata. Hän on kans aika vaikeassa välikädessä, mutta tietää kuitenkin miten haluaa jatkaa tästä ja toimii tietenkin sen mukaan, että kaikilla olis hyvä olla.
minusta aikuisena eri sukupuolta olevan vanhemman kanssa saunominen on eri asia (negatiivisesti) kuin porukalla saunominen eri sukupuolta olevien tuttujen kesken...tosin en harrasta sitäkään mutta teoriassa....
olen samaa mieltä kanssasi äskeisessä. aikuisena äidin tai isän, siis eri sukupuolta olevan kans, ja varsinkin KAHDESTAAN saunominen on tosi outoa, mutta tutulla porukalla aikuisenakin voi kyllä mennä kimppasaunaan, esim uikarit päällä, ei siinä mitään ole.
nukkuminen on vielä kummallisempaa.
minusta - anteeksi vaan - tällä tyttärellä on joku ongelma. hän ei halua mua perheeseen, on äärettömän mustasukkainen ja käyttäytyy hyvin lapsellisesti. olen vaikeassa välikädessä.