Mieheni petti minua aika tasan 9 kk:tta sitten..sain tietää asiasta n.2kk:tta sitten, kun mies itse kertoi..päätimme jatkaa, kun lapsikin on tuloillaan..mutta miten on..kun kerran olen halunnut jatkaa ja sanonut että annan anteeksi ja opin toivon että luotan taas(ajan kanssa)..pitäisikö minun olla siis nyt hiljaa jos minua vihastuttaa ja yrittää van unohtaa asia..eilen meillä oli kauhea tappelu kun asia tuli jostain mieleen ja rupesin raivoamaan miehelleni. Mies totesi, että hän ymmärtää että tuntuu pahalta, mutta että minun pitää nyt yrittää vaan unohtaa asia ja opetella taas luottamaan. Mieheni jaksaa kuunnella jos minua itkettää tämä asia ja hän ymmärtää että hän on satuttanut minua ja pahasti, mutta sain nyt sellaisen kuvan ettei hänkään jaksa ajatella enää asiaa, vaan haluaa jatkaa meidän elämää...miten te miehet ajattelette asian..eräs miespuolinen ystäväni(joka on pettänyt omaa tyttöystäväänsä)sanoi minulle että jos ei pysty antamaan anteeksi, on turha edes yrittää jatkaa..että hänen tapauksessaan, jos nainen olisi koko ajan jauhanut asiaa, hän(siis mies)olisi lopulta laittanut välit poikki..tottakai asiasta pitää puhua, mutta meneekö jossain se raja..?Omalla kohdallani voisin kuvitella että omalla kohdallani en välttämättä haluaisi että virhettäni, mistä itsekkin tunnen huonoa oloa, nostetaisiin pöydälle vähän väliä...miehet!kommentteja...(huom, en noteeraa "jätä se sika"-viestejä).kiitos:)
miehet ja isät!!
timangi2006
11957
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Jos ette asiaa nyt selvitä puhumalla, vaan tukahdutat vihan tunteesi, on edessänne pelkkiä ongelmia vielä vuosia eteenpäin. Mieheni petti minua ja asiaa vatvottiin ainakin 3 vuotta siitä. Nyt alkaa tuntua, että olen saanut sanottavani sanottua ja asia ei enää vaivaa minua päivittäin, kuten ennen. Että sanoisin, että toista kertaa ei tule mieleenikään antaa anteeksi pettäjälle, niin kivinen ja verinen se tie on, että hullu täytyisi olla jos siihen lähtisin.
Jokainen on oma yksilönsä, minulle asia teki todella kipeää. Mutta minä vaahtosin ja annoin kaiken tulla, enkä pitänyt mitään sisälläni. Jos en niin olisi tehnyt, olisin varmaan kuollut sisältä, jos tunteet olisivat sinne tuhakdutettuna.
ei toki tule kysymykseen, mutta olet oikeassa siinä että jos miehesi saa kuulla yhdestä virheestä loppuelämänsä, sekään ei ole reilua. Ratkaisu tähän piilee jälleen kerran ulkopuolisessa! Terveyskeskuksesi kautta voisit hakea keskusteluapua psykologilta, sinne mennäkseen ei tarvitse olla hullu tai masentunut, olet nyt selvästi juuttunut tähän asiaan kiinni ja sinun on käsiteltävä se, miehesi ei vain ole se oikea henkilö nyt käsittelemään sitä sinun kanssasi.
Puhuminen ymmärtävälle tuntemattomalle joka on "sinun puolellasi" mutta kuitenkin neutraali, voi auttaa oikeasti. Harkitse.
***
päin vastainen tilanne, emäntä ite kävi vieraissa. ja nykyää ei asia kestä täälä päivän valoo. hän ei kestä puhuttavan siitä. lasten takia katon vielä ja yritän eteen päin. en osa enää luottaa. voisimpa vaan kävellä ulos koko tilanteesta.
isi pk. seutu
Olen ollut samassa asemassa kuin miehesi. Petin, ja tunnustin. Minä sain lopulta anteeksi. Minulla oli hirveät morkkikset, koska suhde oli merkityksetön. Ajauduin siihen, kun keskusteluyhteys puolisoon ei toiminut, olin liikaa poissa. Lopulta pistin ulkopuolisen suhteen poikki, ja niin olin loukannut jo kahta ihmistä. Tällä hetkellä kaikki on hyvin, ja meillä menee paremmin kuin koskaan. Kuitenkin, paljon piti tapahtua sen jälkeen, että saatiin asiat rullaamaan. Pointtini on, jos miehestäsi kuoriutuu todellinen mies, joka ottaa vastuuta perheestään ja sinusta, niin kannattaa yrittää.
miksi kerroit ja tunnustit?
Oliko niin paha olo itsellä,että piti toisellekkin se paha olo saada?
Jos ei rysänpäältä jää kiinni,niin miksi kertoa että on pettänyt?
Tämä on nyt todellakin ihan aloittajan asian vierestä,mutta tätä tunnustamis asiaa olen aina miettinut?
Luulisin, että jokaisessa suhteessa tulee se hetki, jolloin todella katsotaan, jatketaanko vai ei. Silloin lyödään kaikki pöytään, lapset, omat toiveet, ura, jne. Siinä tilanteessa asia vain tuli esille. En suunnitellut sitä etukäteen. En osaa vastata kysymykseesi. Jokaisen täytyy miettiä omalta kohdaltaan, kuinka menetellä asian kanssa.
..että olisinko halunnut tietää mieheni pettämisestä...olisiko elämäni tällä hetkellä helpompaa?Luottamus olisi vielä tallella, enkä osaisi tuskailla ja kysellä itseltäni ja mieheltäni koko ajan "miksi".En ajattelisi miestäni toisen kanssa, en epäilisi hänen jokaista liikettään..elämäni olisi siis varmasti helpompaa...mutta toisaalta..haluaisinko että mieheni valehtelisi minulle?Vaikka totuus satutti todella paljon, niin kuitenkin toisaalta ajattelen että parempi että tiedän..jotta suhteessamme ei ole painolastina miehen puolella tuollaista salaisuutta. en meinaan usko että hyvä parisuhde pääsee kehittymään, jos toinen salaa noin isoa ja merkityksellistä asiaa ja potee siitä koko ajan huonoa omaatuntoa..ja..silloin on varmasti helpompi pettää uudelleen..En siis olisi koskaan halunnut tietää mieheni pettäneen minu..vaan olisin halunnut tietää että hän ei ole koskaan pettänyt minua...mutta koska tämä ei ollut vaihtoehtona, mielummin kuulen lamaannuttavan ja inhottavan totuuden, kuin otan miehen kuka salaa sitä minulta...
En ymmärrä naisten vouhotusta ehdottomasta uskollisuudesta ja kerrasta poikki ajatuksia. Itse pihtaatte ja podette päänsärkyä ja mietitte miksi mies pettää.
Jos toisella on oikeus olla halaumatta ja antamatta niin toisella pitää olla oikeus haluta ja saada.
En minä haluaisi tietää jos vaimoni olisi käynyt vieraissa, millä oikeudella hänellä olisi purkaa oma huonoa omaa tuntoa minun mieltäni pahoittelemaan kun hän oli se joka sai hetken nautinnon. Pitäkööt salaisuutensa ja näyttököön salaperäiseltä niin minullakin mielenkiinto säilyy kun ei tunne toisen kaikkia salaisuuksia.
En jaksaisi sinunlaistasi kyynistä kyttäjää kovin kauan. Miksi luulet olevasi ainoa joka pystyy miestäsi valloittmaan seksuaalisesti, tuskin olet niin erikoinen.
onneksi en siis ole yhdessä sinun kanssasi vaan sellaisen kuka jaksaa katsoa tällaista "kyynistä kyttääjää"..(mistä muuten sana kyyninen??)jokaisella on suhteessaan omat juttunsa..minusta uskollisuus kuuluu olennaisena osana hyvään ja toimivaan parisuhteeseen..se mitkä säännöt teillä on parisuhteessanne, on teidän asianne...ja toimivat nähtävästi teillä..
en oletakkaan olevani ainoa kuka saisi mieheni syttymään..oletan ja toivon olevani ainoa, kenen kanssa mieheni jatkaa silmäpeliä pidemmälle...
tuota tuota, vaikka asia ei sinulle kuulukkaan, niin meidän suhteessa toimii sellainen että jos toinen haluaa, niin toinen saa..poden todella harvoin päänsärkyä ja koska tiedän miten turhauttavaa on jos ei saa vaikka haluttaa niin koskaan en ole kieltäytynyt seksistä mieheni kanssa...jso ei yhdyntää niin sitten muuten on tyydytetty..puolin ja toisin..vaikka asia ei sinulle siis kuulukkaan..mutta puolustelempa tässä vähän...
etteikö seksiä saisi kotona.Monta tarinaa kuullut,ja
jokaisessa on samankaltaisuutta.
Se kotona viihtyvä(=petetyksi tullut) on ollut hyvinkin viriili/viehättävä/komea..silti ne miehet/naiset ovat puolisojaan pettäneet.Kyse on vain siitä että joidenkin pitää jatkaa niitä valloituksien tekoja...eivätkä osaa lopettaa vaikka
vakisuhteessa ovatkin!
itse olen miehenä jo toistamiseen tullut poistetuksi omasta perheestä, vaikka olen parhaani yrittänyt, ja aina suhde on loppunut jonkin kolmannen pyörän ilmaantuessa partnerin elämään. nyt elän elämää, jossa isyys merkitsee lasteni äideille jotain, vain silloin kun tarvitaan palveluksia, tosin lapsiani saan tavata, mutta tiedusteluihini heidän kotioloistaan, saan vastaukseksi kuulla sekaantuvani toisten asioihin, mutta kuitenkin ajoittain nämä entiset tulevat itkemään minulle vääriä valintojaan, mutta minulla itselläni ei ole heidän kertomustensa pohjalta kuitenkaan lupaa lausua asioista omaa mielipidettä