Kerätäänpä tähän ketjuun asioita, jotka ammattitautitutkimuksissa ohitetaan.
Kun mm. alveoliitin oireilla oireilevalle diagnosoidaan vain astmaa, ei hän saanut pysty kuitenkaan olemaan työssään sen astmapiipun voimalla. Siis mitä hyötyä noista tutkimuksista silloin on?
Kun mm. alveoliitin oireilla oireilevalle diagnosoidaan vain astmaa, ei hän saanut pysty kuitenkaan olemaan työssään sen astmapiipun voimalla. Siis mitä hyötyä noista tutkimuksista silloin on?
Vastaukset 14
Vanhimmat
TTL ottaa diffuusikapasiteetin aina spirometrian jälkeen. Olet puhkunut ja puhaltanut itsesi läkähdyksiin, sen jälkeen pieni lepo ja uusi spirometria ventolinen kanssa, jolloin katsotaan vaikuttaako ventolinen avaavasti, paraneeko spirometriasi tulos. Ventolinen vaikuttaa jotakin 12 tuntia, ja kun sitä vielä otetaan spirometriaan tarvittavalla tavalla se vaikuttaa nopeasti ja voimakkaasti. Tai sitten ei.
Tämän jälkeen otetaan diffuusikapasiteetti. Alan kirjallisuudessa sanotaan, että potilaan pitäisi istua aloillaan ainakin 15 minuuttia, ei tupakkaa mieluiten 12 tuntiin, vähintään 4 tuntiin. MITÄ vaikuttaa avaava lääke, jonka TTL:n potilas on juuri imaissut kitusiinsa? Miksi yksi tupakka voi vaikuttaa tulokseen, mutta avaava lääke ei?
Pitäisikö diffuusikapasiteetti ottaa aina ennen spirometriaa, ennen avaavia lääkkeitä, leväten ja keskittyen tuohon diffuusikapasiteetin mittamiseen?
Vai onko niin, että avaava lääke ei diffuusikapasiteetin mittauksessa vaikuta mitään?
nisuiisun mukaan diiffuusikapasiteetti pitäisi ottaa ensin, mutta minulta ainakin otettiin spirometriat aine ensin, kun niitä jo lähes kymmenisen vuotta sitten mittailtiin Jorvin keuhkosairauksien polilla.
Imin ventolinea ennen diffuusiokapasiteettimittausta ja sen jälkeen niin keskussairaalassa kuin TTL:läkin.
Tulokseen ei mitään vaikutusta.
Tosin diffuusiokapasiteettiarvoni oli noussut 66 prossasta (keskussairaala) 72 prossaan (TTL) 8 kuukaudessa. Ja TTL:hän otti tuonkin kokeen ennen altistusta vaan ei aiheuttamansa 3 kuukautta kestäneen keuhkotulehduksen seurantatutkimuksena.
ohittamisen laita on?
Hengitysääniä tutkimalla saadaan epäsuoraa tietoa hengityselimistön toiminnasta ja poikkeavuudesta. Stetoskoopilla voidaan havaita vain osa hengitysäänien informaatiosta, johtuen ihmiskorvan ja toisaalta stetoskoopin erottelukyvyn puutteista. Tietokoneavusteisen hengitysäänianalyysin avulla tätä erottelukykyä voidaan parantaa, hengitysäänien ominaisuuksia mitata kvantitatiivisesti, sekä tallentaa havaittu tulos.
Astmaa sairastavilla potilailla taajuusjakauma siirtyy korkeampiin jaksolukuihin obstruktion pahentuessa ja on usein poikkeava jo ennenkuin spirometrialöydös osoittaa merkittäviä muutoksia.
Keuhkosairauksien yhteydessä voidaan havaita myös ns. lisä-ääniä, joita ovat rahinat ja vinkunat. Rahinoiden katsotaan syntyvän pienempien hengitysteiden avautuessa ja suuren paine-eron äkillisesti tasoittuessa. Rahinat eroittuvat selvästi aika/taajuus-esitysmuodossa, ja ns. levitetyssä aaltomuodossa voidaan tutkia niiden tarkkaa ajoitusta: esim. fibrotisoivassa alveoliitissa esiintyy lyhytkestoisempia rahinoita kuin keuhkoahtaumataudissa tai sydämen vajaatoiminnassa, ja ne ajoittuvat sisäänhengityksen loppuvaiheeseen toisin kuin jälkimmäiseissä sairauksissa.
Vikuvat äänet syntyvät keuhkoputkien seinämien värähdellessä sinussoidaalisesti. Edellytyksenä tapahtumalle on ilmavirran riittävä kineettinen energia suhteessa oskilloivan seinämän massaan. Tällainen tilanne saattaa syntyä lepohengityksen aikana ahtautuneessa keuhkoputkessa - esim. astmapotilaalla - tai normaalissakin hengitysteissä hyvin voimakkaan ulospuhalluksen aikana. Vinkuvat äänet havaitaan selvästi sekä taajuuspektri- että sonogrammispekrianalyysissä, jossa niiden jaksoluku ja suhteellinen kesto hengityssykliin verrattuna voidaan määrittää.
Hengitysäänianalyysin etuina ovat sen kajoamattomuus ja vähäinen yhteistyökyvyn tarve - näistä syistä kliinisiä sovellutuksia odotetaan varsinkin pediatrisessa astman diagnostiikassa. Myös mahdollisuuksia työperäisten interstitiellien keuhkosairauksien varhaisdiagnostiikkaan tutkitaan. Viitearvot ovat toistaiseksi menetelmä- ja laboratoriokohtaisia, mutta hengitysäänianalyysitekniikoiden vakioinnista on olemassa tuoreet eurooppalaiset suositukset (Sovijärvi ym. 2000).
Ote kirjasta: Kliininen fysiologia ja isotooppilääketiede sivu 202.
Heijastumakivun suhteen pätee sääntö, että mitä kauempana stimuloitava rakenne on kehon pinnasta, sitä etäämmälle kipu heijastuu. Tästä on hyvä esimerkki pallea, jonka keskiosan hermotus tulee 3. – 4. servikaalisesta segmentistä palleahermon välityksellä. Kun tätä aluetta ärsytetään, kipu tuntuu niskan ja hartian seudussa, jonka hermotus tulee vastaavista segmenteistä. Pallean reunaosien ärsytyksen aiheuttama kipu tunnetaan paikallisemmin, koska tämän alueen hermotus tulee 6. – 10. kylkiluuvälihermosta (kuva 13).
Palleasta heijastuva kipu. Pallean vasemman pleuran alla olevan pinnan stimulaatio aiheuttaa kipua kahdessa kohdassa. Pallean keskeistä osaa (mustat täplät) stimuloitaessa tuntuu terävää kipua vasemmassa hartiassa. jos ärsytys kohdistetaan pallean reuna-alueisiin (viivattu alue), kipu tuntuu alhaalla rintakehällä ja ylävatsalla. Pallean keskeisen osan hermotus tulee palleahermosta (N. phrenicus), joka saa alkunsa 3. ja 4. servikaalisesta spinaalisegmentistä. Heijastumakivun alue sijoittuu C 3–4 -dermatomeille. (Capps J A, Coleman G H: An Experimental and Clinical Study of Pain in the Pleura, Pericardium and Peritoneum. Macmillan, New York 1932).
http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_haku=opioidi&p_artikkeli=aki00055
kun Venäjän savuja oli sankasti Suomen ilmatilassa niin molemmat kyljet olivat kipeät, en oikein keksinyt mikä siellä voisi olla-ehkä apuhengityslihakset kipeinä vai heijastuikohan se jotenkin keuhkoista?
ODTS-reaktion saavalle, allergisen keuhkoputkitulehduksen saavalle (joka sekin kuuluu ammattitauteihin) ja allergisen alveoliiitin saavalle ei ole mitään hyötyä astmatutkimuksista. Ja alveoliitikkoahan ei saa edes altistaa.
Mikäli tämänkaltaisia oireyhtymiä saavilta tutkitaan astmaa, syyllistytään oikeusmurhaan.
Siinä olet oikeassa, että astmapiippu ei auta näihin reatioihin millään tavoin.
sitten oireilee alveoliittityyppisesti? Kuinka monta heistä sitten tutkitaan sen mukaan? Kuinka moni heistä jätetään altistamatta?
että nyt etsitään alveoliittia, astman myönsivät jo aikaisemmin.. tosin olin kai yliherkkä sille puudutusaineelle eikä tutkimusta voitukaan tehdä ..
Miten tutkimuksia jatketaan TTL:n toimesta? Jos nyt ei voitu tehdä tutkimusta, koska tehdään? Mitä muita ohjeita olet saanut?
Röntgenissä näkyi, tietokonetomografiassa olin sairaslomalla,jotain löytyi..
kuulemma rajatapaus, ei tarvitse tutkia..
Sairastuin astmaan töissä, en saa ammattitautinimikettä, ei siis altisteta kai sen löydöksen takia..
terveydentilaa seurataan työterveyshuollossa..
Eli sinua ei voi tutkia enää? Olet jo rajatapaus, jota ei voi altistaa, joten et saa sinulle kuuluvaa ammattitautinimekettä ja sen tuomia ilmaisia lääkkeitä, koska sinua ei ole hoidettu ajoissa!
Käsittämätöntä sähläämistä! Ensin tutkitaan, sitten todetaan et ups me ei voidakaan tutkia suoa, mee töihin. Ton tarkkailun tietää jokainen mitä se on, tarkkailaan tarkkaillaan joopa joo.
Tee valitus jonnekin ylöspäin! Tutkijoiden nimet, yms. tiedot eteenpäin!
tällainen toimintatapa juuri ärsyttää.
Tässäkin tapauksessa potilas laitetaan takaisin siihen työpisteeseen joka on todennäköisesti aiheuttanut sairauden.
Tällaisia tapauksia on paljon, liian paljon.
Tämän kaltainen toimintatapa potilasta kohtaan kyllä pistää miettimään, että kenen laskuun tai etuun tällaista terveydenhoitoa harjoitetaan.
Kyllähän tuo on silkkaa heittelejättöä, harkittua sellaista.
On monta tapausta, joissa työntekijä on altistunut ja sairastunut työpaikan pilaantuneesta sisäilmasta ja ao. työpaikan tt-lääkäri ynnä muut tähän prosessiin liittyneet tahot eivät tee mitään muuta kuin lähettävät ihmispoloisen takaisin entiseen myrkkyilmastoon.
Selityksiä kyllä tulee kuin liukuhihnalta, mutta mitä ne auttavat ilman omaa syytään sairastunutta.
Tässä maassa aletaan ilmeisesti olla suuren maailman meiningissä eli vastuunkantajaa ei löydä eikä sellaista tahoa, joka pistää selvät sävelet oikeanlaisen työympäristön eteen.
Kytköskaupat ja "lehmänkaupat" tulevat helposti ja syystä mieleen.
Niinhän se on, että aikaisemmin kun ei ollut selväpiirteistä valvontaa ja selväjärkisiä ajatuksia tämän yhteiskunna eri tahojen pyrkimyksien suhteen, nyt on myöhäistä näitä koukeroita ja kytköksiä kertaheitolla lähteä oikaisemaan ja panemaan oikeudenmukaiseen järjestykseen.
Kyllä "vanhat konnat" ovat osanneet alustaa kaikki koukerot vain heidän omia etuja palvelemaan, ei kansalaisen ja yhteiskunnan etua palvelemaan.
Oikeushan kuuluisi jokaiselle ilman minkäänlaista mutkaa ja sähläystä.
Mutta käytännössä sekin on sidottu rahaan ja ns. yhteiskunnalliseen asemaan ja tietysti poliittisiin tekijöihin.
En edellekään ymmärrä parhaalla tahdollakaani sitä seikkaa, että tavallisen yhteiskunnan jäsenen, veronmaksajan, pitää ruveta pokkuroimaan ja "asettelemaan kiviä herrojen polkujen ääreen".
Heidät on nimenomaan, ainakin oikeudenmukaisen ja selvän järjen mukaan, valittu nimenomaan palvelemaan ja hoitamaan tämän maan yhteisiä asioita ilman minkäänlaisia kytköksiä, korruptioita, optioita - joihin heillä ei ole minkäänlaisia omia ansioita- ja ilman kaikenlaisia kukonpoikaesityksiä.
Tässä maassa ei näiden vallassa olevien poliittikkojen ja suurten yrityksien, jotka ovat vahva taustavaikuttaja, tarvitse itse huolehtia vahnuusajan tai sairausajan toimeentulosta, onhan heillä sellaiset tulot, suorastaan käytännöllisesti katsoen käsittämättömät ja ne ovat varmasti "sopivasti sijoitettu", jos ei näihin suuriin yrityksiin niin ainakin johonkin sopivaan veroparatiisiin (eikä tarvitse maksaa veroa ja lisäksi se on pois tämän yhteiskunnan toiminnasta-vastuutonta!).
Mutta toisin laita tavallisen tallaajan kohdalla.
Joskus pistää nauruksi, oikein hörönauruksi, kun joku tällainen "julkis" esittää miten isänmaallinen, kotia rakastava ja uskontoa kunnoittava hän on.
Mitenhän tuo oikeasti on?
Pienempiä on tallottu jalkoihin ja niin se jatkuu, tavat vaan ovat erilaiset.