Tervehdys teille kaikille jota tätä palstaa seuraatte.
Kirjoitan itse ensimmäistä kertaa lukemassa olen viestejä käynyt useasti,ja huomannue etten tosiaan ole yksin masennukseni kanssa.
Olen saanut itse lohdutusta monista hienoista viesteistä ja neuvoista kiitos siitä.
Haluaisin kysyä miten te muut koette sen ettei teidän masennusta oteta vakavasti,varmaan minulla on kohtalo tovereita.
Olen itse ollut reilun vuoden aika maassa eri aioiden takia mitä on tapahtunut.Välillä on hyviä päiviä sitten taas tosi vaikeaa.
Venytin omaa tyhmyyttäni avun saamista pitkään.
Kun viimein menin lääkäriin olin aika järkkytynyt kun läksin pois.
Kerroin rehellisesti mitä on tapahtunut ja etten omilla voimilla jaksaisi.Kysyin myös pääsisinkö edes vähäksi aikaa hoitoon.Lääkäri kysyi töykeästi onko itsemurha ajatuksia.
Kerroin ettei ainakaan tällä hetkellä ja hän totesi ei tässä hätää ole ja kirjoitti jotain mieliala lääkkeitä.
Ei lähetettä psykologille ei mitään.
Tiedän että pitäisi hakeutua uudestaan lääkärille,mutta en jaksa.
Yksityiselle puolelle ei ole varaa sieltä avun varmaan saisi.
Kavereille olen vähän puhunut mutta en jaksa liikaa heitäkään rasittaa.
Teen keikka luonteista raskasta työtä jossa paikat vaihtuu usein.
Erehdyin sanomaan työnantajalle et olen aika masentunut ja en jaksaisi vähään aikaan tehdä töitä.
Mitään myötätuntoa ei tullut,totesi että voi voi ei tuolla asenteella kannata olla,ja ei ole puhelin soinut sen jälkeen.Pyysin vaan muutamaa päivää mutta ei käynyt.
Itse kai mokasin tuon työ homman,olisi pitänyt pitää suu kiinni.
Yritän ulkoilla pysyä elämässä jotenkin kiinni,ajatella et kaikki järjestyy.
Mutta ei ole helppoa ja masentuneiden halveksinta ja arvostelu satuttaa paljon.
Antaisin heti tämän ahdistavan olon pois,en minä tästä nauti.
Hyvää syksyä kaikille.
Kirjoitan itse ensimmäistä kertaa lukemassa olen viestejä käynyt useasti,ja huomannue etten tosiaan ole yksin masennukseni kanssa.
Olen saanut itse lohdutusta monista hienoista viesteistä ja neuvoista kiitos siitä.
Haluaisin kysyä miten te muut koette sen ettei teidän masennusta oteta vakavasti,varmaan minulla on kohtalo tovereita.
Olen itse ollut reilun vuoden aika maassa eri aioiden takia mitä on tapahtunut.Välillä on hyviä päiviä sitten taas tosi vaikeaa.
Venytin omaa tyhmyyttäni avun saamista pitkään.
Kun viimein menin lääkäriin olin aika järkkytynyt kun läksin pois.
Kerroin rehellisesti mitä on tapahtunut ja etten omilla voimilla jaksaisi.Kysyin myös pääsisinkö edes vähäksi aikaa hoitoon.Lääkäri kysyi töykeästi onko itsemurha ajatuksia.
Kerroin ettei ainakaan tällä hetkellä ja hän totesi ei tässä hätää ole ja kirjoitti jotain mieliala lääkkeitä.
Ei lähetettä psykologille ei mitään.
Tiedän että pitäisi hakeutua uudestaan lääkärille,mutta en jaksa.
Yksityiselle puolelle ei ole varaa sieltä avun varmaan saisi.
Kavereille olen vähän puhunut mutta en jaksa liikaa heitäkään rasittaa.
Teen keikka luonteista raskasta työtä jossa paikat vaihtuu usein.
Erehdyin sanomaan työnantajalle et olen aika masentunut ja en jaksaisi vähään aikaan tehdä töitä.
Mitään myötätuntoa ei tullut,totesi että voi voi ei tuolla asenteella kannata olla,ja ei ole puhelin soinut sen jälkeen.Pyysin vaan muutamaa päivää mutta ei käynyt.
Itse kai mokasin tuon työ homman,olisi pitänyt pitää suu kiinni.
Yritän ulkoilla pysyä elämässä jotenkin kiinni,ajatella et kaikki järjestyy.
Mutta ei ole helppoa ja masentuneiden halveksinta ja arvostelu satuttaa paljon.
Antaisin heti tämän ahdistavan olon pois,en minä tästä nauti.
Hyvää syksyä kaikille.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Tiedän tasan mistä puhut. Kaikenlaista sontaa on aikoinaan tullut niskaan, "Ota itseäsi niskasta kiinni! ja muuta. Minäkään en tiennyt mitä on olla masentunut, todella, ennen kuin koin sen reilu kymmenen vuotta sitten ensimmäisen kerran. Sen jälkeen on ollut helpompi ymmärtää sekä masentuneita että niitä jotka laukoivat tymyykisä, kas hehän eivät tiedä mistä puhuvat. Tsemppia!
jonkinmoisen välipitämättömyys-tilan, koska siitä niin usein puhutaan. Kaikkihan meistä joskus on masentuneita, mutta masennus sairautena ei enää taida lääkäreistäkään tuntua kovin vakavalta ellei siihen liity muita oireita kuten ahdistus, pelko/paniikkitilat tai pahimmillaan itsemurha-ajatukset. Itsellä sellainen kokemus muutaman vuoden takaa, että pahimmassa masennus vaiheessa johon liittyi muitakin psyykkisiä ongelmia sain avun lääkkeiden, terapian ja yleensäkin tosi hyvä hoidon. Olin vuoden sairaslomalla jonka jälkeen oletin pääseväni kuntoutustuelle, jolloin ois ollut mahdollisuus saada jatkohoitoa yms. Lääkäri kuitenkin laittoi paperit menemään niin, että päädyin työkyvyttömyys eläkkeelle. Sen jälkeen ei mitään mahiksia enää päästä mihinkään terapiaan, kuntoukseen tai koulutukseen. Nyt vain käyn uusimassa reseptit eli elän lääkkeiden varassa ilman minkäänlaista lääkäri kontrollia! Tällainen asiantila ei paranna oloa, vaan tunnen yhä syvempää masennusta, turhautumista, syrjätymistä ja suoranaista "heitteille jättöä" terveydenhuollon taholta! Sinun olisi kait pitänyt hakeutua sairaslomalle, eikä kertoa työnantajalle olotilastasi. Myös lääkäriin kannattaa mennä uudestaan, toivottavasti saat jonkun empaattisemman lekurin, joka osaa ottaa asiasi vakavasti! Voit myös soittaa/käydä kriisikeskuksessa jos paikkakunnalllasi on selllainen. Myös mielenterveytoimistoon voi varata ajan joskin jonot on pitkät! Työvoimatoimistois on myös psykologeja joilta vois jotain apua saada kuntoutus/koulutus/työasioissa? -vai oisko ne Kelan toimintaan kuuluvia? Vaatii kauheasti voimia yrittää etsiä avunsaanti kanavia,. Jotenkin nurinkurista, että just masennus tms. psyykeongelmista kärsivien pitäs itse etsiä/tietää mistä apua saa. Kyllä terveydenhuolto näiltä osin on tässä maassa ihan epätasa-arvosta toimintaa. Toivon Sinulle voimia hakea apua ja toivottavasti saat sitä paremmin kuin minä joka olen jäänyt oman onneni nojaan. Ikää jo minulla onneksi sen verran, että elämänkokemusten ja vastoinkäymisten karaisemana jotenkin jaksan raahautua päivästä toiseen. Jaksamista Kaikille masentuneille!
Kiitos sinulle vastauksesta ja neuvoista.
En vieläkään tiedä mitä tässä pitäisi tehdä,kysyin äsken tuota sairasloma asiaa liiton päivystys numerosta.
Teen tosiaan keikka hommaa eli töitä on silloin tällöin tai en tiedä onko niitä enää...
Sanoivat et sairaslomaa olisi pitänyt hakea ajoissa ja välitys firmoissa joskus noin tosiaan voidaan ääri tapauksissa menetellä.En oikein jaksa uskoa mutta niinhän tässä taisi käydä.
Menen käymään siellä ja selvitän tilanteen,jospa se siitä selviää.Ja enpähän sitten suotta odottele soittoja.Mutta todella oudolta tuntuu jos tuon takia eivät enää minulle töitä tarjoa.
Toisaalta ei enää mikään tänä päivänä ole varmaa.
Siitä olen onnellinen etten ole ratkennut juomaan näiden huolien keskellä,sekin on tultu kokeiltua aikonaan.
Tiedän itsestäni et sitten se on menoa,yritettävä vaan mennä päivä ja tunti kerralaan.
Jäi muuten kertomatta kun kävin lääkärillä hän sanoi minulle et ole oikein masentuneen näköinen.
Kysyi mitä hän taroitti totesi no yleensä tänne tullaan silloin kun ei olla viikkon pesty tai ryypätty pitkään.
Tuli sellainen olo et lääkäri piti minua ihan pellenä ja huvikseni tulin ruikuttamaan elämääni.
Itseni takia olen joka päivä laittanut hiukset ja vähän meikannut.Onhan niitä ollut päiviä et hyvä kun vessaan pääsee.
On sellainen olo et on ihan hukassa.
hei luin sinun viestisi.tuntuu tuttulta. mulla on myös sama masennus aikaa sitten oli hirvettä en jaksanut mennä kouluun eikä duuniin. valitsin väärän ammattin sitten piti lopetta sitää tuli semmonen olo etten mä osaa valita eikä pättää omista asioista. meni vähän aikaa nukahdin enemmän. mutta nyt on vähän parempi olo ainakin parempi kun alussa .yrittän pysyä elämässä, syön lääkeittä ne autta kyllä haluan jatkaa syömistä ettei masennus tulee takaisin. on myös huimausta masennuksesta. t.gonga kirjoitta takas hei
toivoin monesti apua haettuani että olispa jo kehitetty mittalaite jolla vois mitata aivojen serotoniini pitoisuuden niin kyllä sen jälkeen lekureilla tulis omantunnon tuskia kun mittarin tulokset olis tosi alhaiset. tuntuu että jos ei vuoda verta niin ei ole hätää.
Olipa todella tyly lääkäri. Aika ihmeellistä, että lääkäri päätteli ulkomuotosi perusteella oletko masentunut vai et. Toisekseen on melkoisen idioottimaista vähätellä toisen avun tarvetta silloin, jos itsetuhoisia ajatuksia ei ole. Sinuna yrittäisin hakea apua joltakin toiselta taholta. Toisenlaisia lääkäreitäkin on.
Itselleni osui kohdalle mukava ja myötätuntoisen oloinen psykiatri ja näitä surullisia juttuja lukiessani tunnen itseni onnekkaaksi, vaikka elämä tällä hetkellä vaikean masennuksen kanssa on mustaakin mustempaa. Minut otettiin vakavasti heti, enkä ulkomuodollisesti eronnut varmastikaan muista ihmisistä kuin väsymyksen ja laihtumisen vuoksi. Minulla, toisin kuin sinulla, oli ja on edelleenkin itsetuhoisia ajatuksia.
Tämä ei tietenkään sinua eikä muitakaan samassa tilanteessa olevia helpota, mutta suurin syy tuohon hoidon ulkopuolelle jäämiseen on resurssipula. Psykologeilla ja psykiatreilla ei vain ole resursseja hoitaa kaikkia avun tarvitsijoita heidän tarvitsemallaan tavalla. Itsetuhoisia ajatuksia päässään pyörittelevä menee ikävä kyllä jonossa ohi, koska hänen ongelmansa on jo melkein ylitsepääsemätön. Ikävä kyllä niin voi olla pian sellaisenkin, joka ei vielä ajattele itsemurhaa ratkaisuna.
En sinua oikein osaa auttaa. Toivon kaikesta sydämestäni, että saat apua itsellesi. Hakeudu ensimmäiseksi toisen lääkärin juttusille.
Kerrottiinko sinulle minkäasteinen masennuksesi on (lievä, keskivaikea, vaikea)?
Kiitos kun vastasit.Eipä se lääkäri minun masennustani määritellyt oli vaan sitä mieltä ettei minulla mitään hätää ole.
Miksiköhän niitä lääkkeitä kirjoitti,enpä tiedä.
Jos olisi rahaa menisin yksityis lääkärille,mutta kun ei ole.Ja kun on tämä oma lääkäri systeemi en tiedä mitä teen.
Tk päivystykseenkään en haluaisi mennä tuskin ottaavat minua tosissaan sielläkään.
Ja en nyt ihan perättömiä itsemurha juttuja halua keksiä,koska onneksi siltä ei tunnu.
Soitin sinne työpaikalle ja kovin oli nihkeä vastaanotto,sanoivat et katotaan jos jotai ilmaantuu.
Kesällä olin vielä huippu tyyppi kun jaksoin ja olin valmis melkein milloin vaan lähtemään töihin.
Tässä sen näkee minkä arvoinen ihminen on,niin kauan kun sinusta on yötyä ja et aiheuta mitään probleemaa olet hyvä tyyppi.
Masensi tosi paljon ja kun rahat on ihan loppu vielä enemmän.
Onneksi löysin tämän palstan joku aika sitten voi edes tänne kirjoittaa.
Hienoja ajatuksia olen saanut lukea.
vai psykiatrian erikoislääkäri? Kävitkö terveyskeskuksessa? Jos kävit, ehkä kannattaisi kokeilla mielenterveystoimistoa, jos sellainen löytyy.
Jonkinlaisen diagnoosinhan lääkäri kaiketi teki, jos hän mielialalääkereseptin lykkäsi käteesi. Taitaa vain olla tämä nykyajan trendi, että potilas valittaa huonoa oloa ja pahaa mieltä ja heti lykätään mielialalääkeresepti käteen. Unohdetaan se olennainen eli varsinaisten ongelmaan johtaneiden syiden selvittäminen.
Lääkkeet toki parantavat valtaosalla mielialaa, mutta joskus ne varsinaiset syyt ongelmiinkin pitäisi kohdata ja ratkaista ne. Esimerkiksi oma psykiatrini moneen kertaan sanoi sitä miten tarpeellista terapia on. Lääkkeet on tarkoitettu siihen, että saisi olotilan edes sellaiseksi, että ns. normaalielämä olisi mahdollista. Terapia on se varsinainen keino, koska pelkkiä lääkkeitä syömällä ongelma vain siirtyy eteenpäin ja masennus todennäköisesti uusiutuu, jos vääristyneitä toimintamalleja ja ajatteluntapoja ei muuteta.
On kyllä surullista lukea miten yliolkaisesti on monien henkiseen hätään suhtauduttu.
Niinpä, ihminen tuntuu olevan arvokas vain silloin kun hän on ahkera ja tuottelias ts. hyödyllinen muille.
Terveyskeskuksen yleislääkäri oli kyseessä ja kai se jotain koneelle kirjoitti kun reseptin antoi.
Kysyin pääsisinkö psykologin juttusille hänen mielestä ei vielä tarvinnut ja jonot on kuulema pitkät.
Kyllä tuollainen asenne laittaa miettimään välillä mitä järkeä on yleensä apua hakea.
Jokainen sitä jankkaa mene sinne ja sinne ei minulle ainakaan ole mitään apua ollut.
Kai sitä pitää juoda tosiaan viikko ja haista yrjölle ja saada joku kohtaus,jos sitten ottaisivat vakavasti.
Varmasti on olemassa paljon hyviä lääkäreitä minulle vaan nyt on ollut huono tuuri.
Kai se on kestettävä mikä tässä muukaan auttaa.
Ja kai se on niin et kaikki asiat kertyvät samaan aikaan.En tiedä mitä elämälläni teen. Voikaa te muut hyvin.
Lääkäri ei mitenkään töykeä tarkoittanut olla kysyessään itsemurha-ajatuksista. Ne itsetuhoajatukset vain kuuluvat taudinkuvaan. Eli kun tarpeeksi masentunut on, ei jaksa enää elääkään.
Lääkärisi halusi tietää, ettet vain itseäsi tappamassa ole. Jos olisit sanonut että sinulla on tarkat itsemurhasuunnitelmat niin hoitoa olisit heti saanut :(
Niin surullista se, että pitää olla jo tosi pahassa jamassa ennen kuin apua julkiselta puolelta saa. Yrittävät viimeiseen asti lääkityksellä korjata asioita. Rahaa on niin vähän mielenterveyshoitoihin.
Hei ja kiitos sinullekin vastauksesta.Oikeassa olet lääkärin on tuo itsemurha ajatus tietenkin kysyttävä.Siinä hän toimi oikein muusta en voi sanoa.
Juttelin äsken hyvän ystäväni kanssa jolla on kaksin verroin vaileampaa kuin minulla.
Hän on kuukauden aikana yrittänyt kaksi kertaa itsaria viinalla ja lääkeillä.
Molemmilla kerroilla ambulanssilla sairaalaan ja eka kerralla todella vakava tilanne,oli ollut teho osatolla.
Kolme päivää osastolla ja kotia.Olivat jotai kokeita ja keuhko kuvat ottaneet.Ei mitään passitusta hoitoon,sitä en tiedä oliko hän valmis menemään.Mutta eiköhän tuossa tapauksessa olisi jo hoitoon tai pakko hoitoon lähtö paikallaan.
Ahdistuin vielä enemmän kai se on ainut keino päästä hoitoon.
Mutta eipä päässyt mun kaverikaan.Jotenkin on niin väsynyt olo etten jaksa enää kirjoittaa kiitos teille kaikille jotka olette lukeneet ja vastanneet.
Tuntuu pahalta että ihmistä ei arvosteta muuten kuin työelämän
tuottavuuden osana. Kuitenkin meidän täytyy osata arvostaa
itse itseämme; emmehän ole sen huonompia ihmisinä kuin muutkaan.
Olemme vain niitä, jotka reagoivat aikaisemmin kuin muut.
Ts. olemme tavallaan tän yhteiskunnan "indikaattoreita",
joiden reaktioista pitäisi alkaa yhteiskunnan hälytyskellojen soida,
että nyt on menty liian pitkälle vieterin venytyksessä
ja pienen ihmisen hyväksikäyttämisessä.
Me ollaan ihmisinä kuitenkin arvokkaita ja pystymme toimimaan,
kunhan meidät vaan saadaan uudestaan käyntiin. Kannattaa
ainakin yrittää saada ns. normaalista unirytmistä kiinni.
Sitä mun ittenikin täytyy yrittää; ajoissa nukkumaan, eikä valvoa!
Ja pihalle ainakin kerran päivässä, vaikka puluja tai jottain ruokkimaan.
Omassa elämässäni koin mahdollisuuden tehdä uskoon tulemisen ratkaisun
siinä vaiheessa kun olin saanut mas.dignoosin ja lääkityksen.
Olin jo pitkään miettinyt uskonratkaisua uutena mahdollisuutena elämääni,
kun elämä oli alkanut tuntua jotekin tyhjänpäiväiseltä.
Masennuksen takia tullut sairausloma antoi hyvän tilaisuuden
tehdä elämäni parhaan päätöksen. Pääsin saman tein eroon alkoholista,
tupakasta, pornosaastasta ja kapakoissa luuhuamisesta.
Masennus helpotti pikku hiljaa, mutta toimintakyky ei vielä
ollut palautunut, kun tuli ero naisystävästä. Nyt on taas ollut
koko kesän surua pitkällisen suhteen päätyttyä ja masennusta.
Olen kuitenkin huomannut että vaikka mitään muuta en jaksaisi,
niin uskon elämäni pitää minua "pinnalla" ja hengellisissä
tilaisuuksissa saan Jumalalta taas uutta "latausta" jaksamiseen.