Onko muilla vastaavaa kokemusta, että pelko syövästä haittaisi jokapäiväistä elämää? Itse olen kärsinyt eriasteisesta masennuksesta koko ikäni, nelisenkymmentä vee. Usein ahdistukseen on liittynyt pelko milloin mistäkin sairaudesta, useimmiten juuri syövästä. Omalla kohdallani asiaan vaikuttanee se, että aloitin tupakoinnin uudelleen muutaman vuoden jälkeen. Nyt kun sitten on ollut yskää, kurkkukipua ja sellaista, olen kauhulla epäillyt sairastavani milloin kurkku-, milloin keuhkosyöpää. Pelko on niin lamaannuttava, etten ole uskaltautunut lääkäriinkään. Idioottihan tietenkin olen, kun vielä en ole saanut tumpattua uudelleen. Kärsin myöskin lähes jatkuvista vatsavaivoista, mikä antaa syyn epäillä syöpää sillä suunnalla...vatsaa on kyllä tähystelty viimeksi pari vuotta sitten. Minulla on ajoittain myös rytmihäiriöitä, jolloin pelkään nukahtamistakin. Jospa kuolenkin yöllä sydänkohtaukseen...Kaikki tämä varmaankin tuntuu ihan typerältä ja hölmöltä, mutta minulle se on jokapäiväistä kauhun tunnetta ja ahdistusta. Pahimmalta tuntuu ajatus siitä, että olen itse syypää mahdolliseen sairauteeni, kun en ole oikein jaksanut terveydestäni huolehtia ja suorastaan sitä raiskannutkin... Minulla on kaksi alle 10- vuotiasta lasta ja heidän takiaan erityisesti tunnen suurta tuskaa, jos tästä kuolla kupsahdankin liian aikaisin. Jäin myöskin työttömäksi varmana pidetystä työpaikasta reilu vuosi sitten, eikä vielä ole löytynyt mitään tilalle. Koulupaperit ovat vetämässä, mutta kieltämättä sekin ajatus pelottaa jo etukäteen- pärjäänkö opiskelussa? Miten jaksan yhdistää koulun ja kodinhoidon? Poksahtaako kenties suoni päästä? Tällä murehdinnalla kai ennemmin tai myöhemmin...
Syövänpelko
ahdistaa päivittäin
5336
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Hei vaan olen itse kokenut joskus kamalaa pelkoa siitä että minulla on rintasyöpä.
Tunsin että rinnat ovat täynnä patteja.Viimein uskaltauduin mammofrafiaan ja olin ihan terve.
Olin hetken onnellinen ja sitten aloin pelätä että minulla on vatsassa jotain todella vakavaa.
Enää noista asioista en kärsi,se oli aikaa jolloin koko muukin elämä oli ihan sekaisin.
Luulen että nämä kuoleman pelot liittyivät siihen aikaiseen tilanteeseen.
Olen joskus katsonut dokumentin ihmisistä jotka koko ajan pelkäävät sairastavansa vakavia sairauksia.
Se on todella ahdistavaa ja ei tosiaan naurun asia.
En osaa neuvoa sinua ehkä olisi aika puhua jonkun ammattilaisen kanssa asiasta.
Voimia tuo vie.mutta kaikkea hyvää sinulle ja lapsillesi.
Myönnettävä on, että elämäntilanteessani on paljon ahdistukselle altistavia tekijöitä. Oma lapsuuteni kuolemanpelkoisen yh- äidin kanssa ja huoli siitä, että hänelle tapahtuu jotakin on varmasti vaikuttanut omaan suhtautumiseeni. Samaten tätini kuoleminen syöpään ollessani 14- vuotias; asiasta kun ei saanut perhepiirissä saatika sen ulkopuolella puhua lainkaan. Omassa perhetilanteessani varmaankin ahdistavinta on se, että minulla on yksin käytännön vetovastuu. Huoli siitä, että tämä porukka jäisi ilman meikäläisen panosta on ahdistava kertakaikkiaan. Isäntä istuu lompakon päällä, eikä ollenkaan ymmärrä, miten paljon rahaa kuluu ihan tavallisessa arjessa, varsinkin kun itse maksan puolet asuntolainasta näin työttömänäkin. Jatkuva rahan kinuaminen on alentavaa, varsinkin kun toinen osapuoli ei ollenkaan tunnu tajuavan, miten paljon kaikki tänä päivänä maksaa... Ehkä olen liian kiltti, mutta tämä suhde ikävä kyllä ei olisi kovin pitkälle kantanut, ellei toinen (minä) myötäilisi vähän joka asiassa. Vaikkakin sitten omalla kustannuksellani. Ns. ammattiauttajan kanssa olen joskus masennuksistani keskustellut, mutta en kokenut sen auttavan itseäni juurikaan. Lääkehoitoakin on pariin otteeseen kokeiltu, mutta koin oloni silloin jotenkin luonnottoman muoviseksi, ikään kun en olisi tuntenut enää mitään. Luultavasti työn loppuminen ja se tapa, millä asia toteutettiin oli lopullinen niitti tämänhetkistä tilannettani ajatellen. Ehkäpä sitten taas helpottaa, kun joskus pääsee säännölliseen päivärytmiin. On vähemmän aikaa kelailla näitä kauhukuvia...
Omakin havaintoni tukee sinun kokemustasi - työttömyys vaikuttaa suorastaan murskaavasti ihmisen mielialaan ja itsetuntoon. Se taas tuo mukanaan kaikenlaista muutakin ikävää. Niin kauan pärjää, kun tulee taloudellisesti toimeen, mutta jatkuvaa kituutusta ei kestä kukaan, eikä siinä paljon idealismitkaan auta.
Pahinta tässä työttömyydessä lienee ollut se valtava ristipaine, kun muutamat tuttavat ja esimerkiksi oma isäni (jolla ei kokemusta työttömyydestä ) jaksavat jatkuvasti naljailla ja voivotella sitä, ettei työtä ole minulle vieläkään löytynyt. Täysin on unohtunut se tosiasia, että tähän tilanteeseen jouduin ihan ilman omaa "ansiotani". Meitä jäi kilometritehtaalle samasta paikasta useita kymmeniä, joista vain muutamat ovat tähän mennessä työllistyneet. Yli kaiken vihaan fraasia; kyllä tekevälle työtä löytyy. Ei ainakaan minun kohdallani ole realistista ajatella ottavansa vastaan esim. vuorotyötä, sillä kuten mainitsin, arjen vetovastuu on yksin minulla, johtuen osittain miehen työn luonteesta. Työkkärin mielestä voisin harkita vaikka hoitajaa kotiin (!!!) jotta voisin katsella muutakin, kuin 7-16 duunia. Kyllä olen saanut huomata, millainen paskaläjä sitä voikaan olla, kun ei ole palkkatyössä. Kuudentoista vuoden työuran aikana ei sellaista tullut ajatelleeksikaan...Murskaavinta on ollut rakkaan aviomiehen kommentti sentinvenytykseen; No menisit töihin! Eipä silti koskaan kuule kiitosta siitä, että saa tulla joka päivä puhtaaseen kotiin, sapuskat odottavat pöydässä ja paidat silitettyinä kaapissa.
Anteeksi nyt, oli pakko purkautua. Inhottavaa huomata olevansa kaiken lisäksi vielä katkerakin...
No pitää vielä kommentoida sitä, että sain juuri tietää päässeeni koulutukseen, johon hain. Hakijoita oli valtaisa määrä ja vain pieni osa läpäisi. Antaas katsoa, miten tämä nyt sitten vaikuttaa pääkoppaan. Ainakin on vähemmän aikaa murehtimiseen. Toisaalta koulu on sitten sairaanhoidon alalla, että se voi kyllä antaa peloilleni lisäpotkua. Tai sitten suhteuttaa niitä. Aika näyttää. Toivotaan parasta!