"Suomen kannabisyhdistyksen tarkoitus on vaikuttaa päihdepolitiikkaan ja lainsäädäntöön siten, että kannabiksen käyttö, saatavuus, ja kotikasvatus omaan käyttöön tulisi lailliseksi täysi-ikäisille ihmisille sekä sen lisäksi tutkia kannabiksen käyttöä eri kulttuureissa ja eri aikoina."
Yhdistys ei pyri edistämään kannabiksen, tai minkään muun päihdyttävän aineen käyttöä. Jäsenyyden menettää henkilö, joka yrittää yhdistyksen kautta hankkia tai myydä laittomia aineita.
KANNABIS IRTI HUUMEISTA!
Maailmalla on vuosikymmenet käyty tuloksetonta huumesotaa. Käyttäjien rankaiseminen on osoittautunut yhtä huonoksi tavaksi hoitaa päihdeongelmaa kuin alkoholijuomien kieltolaki aikanaan. Kaikenikäiset käyttäjät saavat jos jonkinlaista kamaa, ja rikolliset rikastuvat.
Kannabistuotteet - hasis ja marihuana - ovat monessa mielessä miedompia kuin lain sallimat kansanhuumeet alkoholi ja tupakka: molemmat aiheuttavat pahemman riippuvuuden, kuin kannabis. Tupakan aiheuttama riippuvuus on tunnetusti vähintään yhtä voimakasta kuin heroiinin. Toisin kuin kannabis, alhoholi aiheuttaa väkivaltaista käyttäytymistä ja yliannostuskuolemia.
Ei "vapaaksi", vaan valvontaan!
Toki pilvessä on omat haittansa: eihän savun hengittäminen ole terveellistä. Silti pahimmat haitat liittyvät jyrkkien asenteiden, kieltolain ja väärän tiedon aiheuttamaan narkofobiaan. Kannabiksen "vapauttamista" vastustavat unohtavat, että laittomat markkinat ovat oikeastaan täysin vapaita, ilman minkäänlaista laillista valvontaa. Katukauppiaita ei sido mikään tuotevastuu, eikä ikärajoja tunneta. Satunnaiset pidätykset vain nostavat hintoja ja edistävät laittoman kaupan kannattavuutta. "Porttiteoria" - pilvenpolttajien siirtyminen muihin aineisiin - johtuu kieltolaista, eikä mistään kannabiksen ominaisuudesta: myyjien kannattaa saada asiakkaat käyttämään kovempia aineita. Rikoslaki huumepolitiikassa on kuin sähköshokkihoito lastenkasvatuksessa.
Narkofobiaongelmaa pahentaa valistuksen nimellä leviävä harhatieto: epämääräisten tutkimustulosten merkitystä paisutellaan, ja kaikkia alkoholittomiin päihteisiin liittyvää kohtaan lietsotaan tunneperäistä inhoa - ikään kuin jokaisesta pilvenpolttajasta haluttaisiin tehdä narkkari. Valitettavasti joskus tässä onnistutaankin.
LAILLISUUDEN PUOLESTA
Suomen kannabisyhdistys vaatii täysikäisille ihmisille mahdollisuuden hankkia kannabista laillisesti. Vaikka mitään lakia ei muutettaisikaan, pyrimme vaikuttamaan yleiseen mielipiteeseen siten, ettei kannabiksenkäyttäjiä automaattisesti leimattaisi narkkareiksi. Hampun kotikasvatuksen salliminen irrottaisi monet pilvenpolttajat rikollisesta alamaailmasta. Taistelu narkofobiaa vastaan ei kuitenkaan ole helppoa - ainakaan Suomessa: tiedotusiskumme eduskuntaan johti poliisitutkintaan (mitään syytettä ei nostettu) ja oikeusministeriö hylkäsi SKY:n rekisteröintianomuksen koska yhdistyksen tarkoitus on sen mielestä "hyvien tapojen vastainen". Korkein hallinto-oikeus hylkäsi asiasta tekemämme valituksen, koska katsoi, että edistämme "terveydelle haitallisen tavan yleistymistä". Nyt olemme valittaneet asiasta Euroopan ihmisoikeuselimiin.
Mutta toki Suomessakin tapahtuu edistystä. Vaikka v. 1994 alusta voimaantulleet uudet huumausainelait yhä kriminalisoivat kannabiksen käytön, laki myös antaa mahdollisuuden jättää yksittäiset käyttäjät ja kotikasvattajat rauhaan. Niukoista resursseistamme huolimatta, Kannabisyhdistys on onnistunut vaikuttamaan päihdepoliittiseen keskusteluun. Vaikka kannabiskieltolain mielettömyys tulee päivä päivältä yhä selvemmäksi, vastassamme on huomattava osa maamme yleistä mielipidettä.
Liittymällä Suomen kannabisyhdistykseen otat kantaa järkevän päihdepolitiikan puolesta ja nostat omaa tiedontasoasi. Koska rekisteröintimme on estetty, olemme vähemmän tasa-arvoisia: emme esimerkiksi saa rahankeräyslupaa emmekä pyytää kannattajilta rahalahjoituksia tilillemme.
* Kannabiskieltolaki on kumottava!
* Kannabiksenkäyttäjien syyllistäminen ja
rikollistaminen on lopetettava!
* Laadunvalvonta ja tuotevastuu myös
kannabiskauppaan!
* Kannabiksen kotikasvatus suuntautuu
järjestäytynyttä rikollisuutta, terrorismia
ja sotia vastaan.

Vastaukset 4
Vanhimmat
"pilvenpolttajien siirtyminen muihin aineisiin - johtuu kieltolaista, eikä mistään kannabiksen ominaisuudesta: myyjien kannattaa saada asiakkaat käyttämään kovempia aineita" tuossa aiempana.
ainakin lappeenrannassa järjestään juhlapäivien yhteyksissä hasisloppui ja myynnissä oli vain "vauhtii"
Ja kyllä moni niistäkin hepuista olis paremmassa kunnossa kun nytten jos olis ihan laatutavaraa saatu eikä venäjänmyrkkyjä
Onneksemme haavesi kannabiksen laillistamisesta ei toteudu ainakaan sinun elinaikanasi.
Suomen valtiovalta kun ei halua enempää työtävieroksujia luukuilleen hakemaan avustuksia.
Huumeisiin ja viinaan.
Sinä voit aivan rauhassa esitellä esitteitäsi vaikka perseellesi kun ensi kerran käyt paskalla.
Tekisitpä edes jotain työtä niin ei koko aikasi menisi hukkaan, sinulla on ehkä vielä jokunen harmaa aivosolu jäljellä niin , että kykenet varmasti esimerkiksi koiranpaskan kerääjäksi.
Kannabis on huume.
onneksi tuo alkoholin käyttäjät laittaa rahansa takaisin valtiolle alkoholi veronmuodossa.
tajua nyt edes sen verran ettei hampun vaikutus perusti aivosolujen tuhoutumiseen,liuotin on ollut laillista jo kolkytluvun alusta.