Olen 47-vuotias nainen. Mies ja minä kaksistaan kotona , lapset maailmalla. Käyn töissä kahdeksasta neljään. Työpaikka aivan p''''stä. Työkaverit ja pomo tuskastuttavan toivotonta sakkia. Työ sentään ihan OK, mutta välillä liian kiire, toisinaan pyöritellään peukaloita.
Alkoholi ollut kuvioissa melko runsaasti käytettynä jo vuosia. Olen käynyt A-klinikalla, josta ei ollut niin minkäänlaista apua. Mieheni käyttää myös runsaasti alkoholia, lähinnä lipitämme olutta melkein joka ilta.
Olemme keskustelleet vähentämisestä ja ehkä lopettamisestakin ja paljon muustakin...mutta toistaiseksi melko huonoin tuloksin.
Asiamme hoidamme tunnollisesti, emme käy kapakoissa, eikä kaljottelu ole vaikuttanut talouteemme, mutta jossain vaiheessa alkaa vaikuttaa terveyteemme, ellei jo ole vaikuttanutkin.
Ainakin minulla selvästi mielenterveyteen.
Valitettavasti asun tosi pienellä paikkakunnalla, jossa lähes kaikki tietävät tai tuntevat toisensa. Avun hakeminen joltain lääkäriltä tmv:lta on kiusallista, koska aikaisemmin työskentelin hoitoalalla ja lähes kaikki niissä piireissä tuntevat minut. Vaitiolovelvollisuudesta huolimatta jutut tuntuvat lähtevän liikkeelle.
Kävin nykyisellä työpaikkalääkärillämme joitakin vuosia sitten ja kuinka ollakaan, pomomme tiesi asiasta, kun seuraavan kerran tapasimme. Ovat lääkärin kanssa hyviä tuttuja. Ei hän maininnut muuta kuin, että ”kävit sitten lääkärillä”?!
Olen kaikenkaikkiaan ihan maassa. Töissä olen kuin zombie, kuitenkin tunnollisesti hoidan tehtäväni. Ilmapiiri siellä on todella ahdistava ja päivän päätteeksi raahaudun kotiin, eikä huvita mikään. Olen kuin nukkuneen rukous.
Helposti tukeudun olueeseen, joka ei varmasti auta asiassa, varsinkaan, jos se ei jää siihen yhteen. Kuten usein ei jää.
Pelottaa mennä mihinkään kokeisiinkaan, jos tulokset ovat jotain kamalaa. Ja sitten vielä ne entiset työkaverit siellä supisemassa.
Eikä oikein tunnu, että mikään enää huvittaa...varsinkaan nyt, kun syksy tulee ja lomatkin on pidetty.
Älkää vaivautuko moralisoimaan juomistani, koska tiedostan sen itsekin.
Halusin vain purkaa jonnekin pahaa oloani, enkä ehkä osannut varmaan edes ”sinnepäinkään” kuvata, miltä minusta tuntuu.
Vaihdevuodet ovat ilmoittaneet itsestään ja niiden myötä on tullut unettomuutta, hirmuisia hiki-öitä, ärtyneisyyttä ja vaikka mitä. Geeliä olen saanut hoidoksi, joka ehkä himpun auttaa.
Tässä on päällekäin niin monta asiaa, että en oikein tiedä, olenko enää muuta kuin jotenkuten eteenpäin raahautuva, joutava, juopohko olento, en mikään ihminen enää...
Olen aikaisemmin, vuosia sitten kokenut oikein todellisen masennuskauden ja itsemurhayriutyksen. Sairaalahoitoa, avohoitoa, lääkehoitoa ym.
Tuota pelkään taas. Jonkinlaisia oireita ilmassa tuntuu olevan...
Edelleen toistan sitä, että jos lähden jonnekin lääkärille, labroihin, vastaanotolle, niin minut tosiaan tunnetaan.
Voi olla, että teidän on vaikea ymmärtää tuota, mutta kyllä se on yksi osa tätä ongelmavyyhteä.
Tässä erittäin sekava tarina minun elämästäni.
Kiitos vaan, jos joku jaksoi lukea.
Alkoholi ollut kuvioissa melko runsaasti käytettynä jo vuosia. Olen käynyt A-klinikalla, josta ei ollut niin minkäänlaista apua. Mieheni käyttää myös runsaasti alkoholia, lähinnä lipitämme olutta melkein joka ilta.
Olemme keskustelleet vähentämisestä ja ehkä lopettamisestakin ja paljon muustakin...mutta toistaiseksi melko huonoin tuloksin.
Asiamme hoidamme tunnollisesti, emme käy kapakoissa, eikä kaljottelu ole vaikuttanut talouteemme, mutta jossain vaiheessa alkaa vaikuttaa terveyteemme, ellei jo ole vaikuttanutkin.
Ainakin minulla selvästi mielenterveyteen.
Valitettavasti asun tosi pienellä paikkakunnalla, jossa lähes kaikki tietävät tai tuntevat toisensa. Avun hakeminen joltain lääkäriltä tmv:lta on kiusallista, koska aikaisemmin työskentelin hoitoalalla ja lähes kaikki niissä piireissä tuntevat minut. Vaitiolovelvollisuudesta huolimatta jutut tuntuvat lähtevän liikkeelle.
Kävin nykyisellä työpaikkalääkärillämme joitakin vuosia sitten ja kuinka ollakaan, pomomme tiesi asiasta, kun seuraavan kerran tapasimme. Ovat lääkärin kanssa hyviä tuttuja. Ei hän maininnut muuta kuin, että ”kävit sitten lääkärillä”?!
Olen kaikenkaikkiaan ihan maassa. Töissä olen kuin zombie, kuitenkin tunnollisesti hoidan tehtäväni. Ilmapiiri siellä on todella ahdistava ja päivän päätteeksi raahaudun kotiin, eikä huvita mikään. Olen kuin nukkuneen rukous.
Helposti tukeudun olueeseen, joka ei varmasti auta asiassa, varsinkaan, jos se ei jää siihen yhteen. Kuten usein ei jää.
Pelottaa mennä mihinkään kokeisiinkaan, jos tulokset ovat jotain kamalaa. Ja sitten vielä ne entiset työkaverit siellä supisemassa.
Eikä oikein tunnu, että mikään enää huvittaa...varsinkaan nyt, kun syksy tulee ja lomatkin on pidetty.
Älkää vaivautuko moralisoimaan juomistani, koska tiedostan sen itsekin.
Halusin vain purkaa jonnekin pahaa oloani, enkä ehkä osannut varmaan edes ”sinnepäinkään” kuvata, miltä minusta tuntuu.
Vaihdevuodet ovat ilmoittaneet itsestään ja niiden myötä on tullut unettomuutta, hirmuisia hiki-öitä, ärtyneisyyttä ja vaikka mitä. Geeliä olen saanut hoidoksi, joka ehkä himpun auttaa.
Tässä on päällekäin niin monta asiaa, että en oikein tiedä, olenko enää muuta kuin jotenkuten eteenpäin raahautuva, joutava, juopohko olento, en mikään ihminen enää...
Olen aikaisemmin, vuosia sitten kokenut oikein todellisen masennuskauden ja itsemurhayriutyksen. Sairaalahoitoa, avohoitoa, lääkehoitoa ym.
Tuota pelkään taas. Jonkinlaisia oireita ilmassa tuntuu olevan...
Edelleen toistan sitä, että jos lähden jonnekin lääkärille, labroihin, vastaanotolle, niin minut tosiaan tunnetaan.
Voi olla, että teidän on vaikea ymmärtää tuota, mutta kyllä se on yksi osa tätä ongelmavyyhteä.
Tässä erittäin sekava tarina minun elämästäni.
Kiitos vaan, jos joku jaksoi lukea.
Vastaukset 23
Vanhimmat
Olisikohan mahdollista, että kävisit lähellä olevassa isommassa paikkakunnassa yksityisellä? Tai ehkä sinun pitäisi vain unohtaa toisten mahdolliset sivu suun puhumiset. Selän takana kun puhutaan kaikesta huolimatta. Kannattaako omasta elämästä kuitenkaan tehdä helvettiä vain sen takia, että joku mahdollisesti puhuu ohi suunsa? Joskus olisi hyvä oppia sekin, että itseään kannattaa ajatella välillä ensin eikä vasta viimeisenä.
Itse hakeuduin hoitoon vasta, kun millään ei ollut enää merkitystä. En välittänyt silloin enkä nytkään mitä toiset mahdollisesti puhuvat. En vain jaksa enää. En oikein kehota hakeutumaan näin pahaan jamaan, koska tästä ulospääsy on jo melkoisen vaikeaa. Itselläni avun hakeminen venyi ja venyi, koska koin sen heikkoutena ja huonoutena. Lopulta tie oli niin pahasti pystyssä, että vaihtoehdot olivat joko elämän lopettaminen tai avun hakeminen.
Ongelmaksi sinun kohdallasi tulee varmastikin alkoholi. Se ongelma pitäisi hoitaa ensin, koska masennuslääkkeiden kanssa alkoholi on huono vaihtoehto ja paranemisen kannalta alkoholin liikakäyttö on este.
Kun luin tekstiäsi minulle tuli sellainen kuva, että eniten kaipaisit tällä hetkellä terapiaa. Keskustelu jonkin ulkopuolisen ihmisen kanssa antaa erilaisia näkökulmia tilanteeseen ja apua ongelmavyyhtien selvittämiseen. Omat ajatukset kun alkavat helposti junnaamaan samoissa kuvioissa ja lopulta millään ei enää tunnu olevan merkitystä ja ulospääsy tilanteesta tuntuu mahdottomalta.
Heissuli hei ja kiva kun kirjoitit,aina se vähän auttaa kun saa purettua miltä tuntuu.
Kaljan juomisesta en sulle kirjoita koska itse teen ihan sitä samaa.Minäkin tiedän ettei olut asioita paranna mutta en ole jaksanut lopettakaa.
Olen hakenut apua itselleni lääkäriltä,psykologilta ja jutellut ystävieni kanssa ilman tulosta.
Mieliala lääkkeitä olen syönyt puolisen vuotta ja kaljaa en hirveitä määriä juo.
olen sairaslomalla masennuksen takia ja tuntuu joka päivä pahemmalta.
Yritän tosiaan parantua tai toipua miten sen nyt osaisi sanoa,mutta en tunne oikein mitään.
Masennukseni alkoi siitä kun avomieheni petti minua hyvän ystäväni kanssa useita kertoja.Siinä meni kaksi rakasta ihmistä kerralla,samalla luottamus ihmisiin.
Moni tietenkin ajattelee mitä sitä suret ja ei hän ole arvoisesi,mutta ne on vain sanoja.
Tiedän sen itsekkin mutta kai tässä vaan aika haavat parantaa.
minun pomoni on ollut ymmärtäväinen ainakin edessä päin en sitten tiedä mitä takana päin puhuu,en jaksa edes ajatella.
Tässsä minä kirjoitan tätä surua on estänyt kuukausia ja en tiedä milloin helpottaa.
En ole eds anteeksi pyyntöä kummaltakaan saanut,en tiedä ovatko he yhdessä.
Olen laihtunut 15kg ja olen aika karmea näky,pitäisi laittaa itseään ja näyttää et selviän.
En vaan jaksa näytellä mitään olen niin loppu.
Puoli toista vuotta sitten elamani oli taysin umpijumissa, lyhyesti sanottuna perheenjasenen sairaus, alkoholi ym. kuvioissa mukana. Eras ystavani suositteli muutamia kirjoja, niiden avulla olen paassyt takaisin elamaan. Puoleen toista vuoteen en ole juonut ollenkaan alkoholia, edes olutta. En ole masentunut. Perusajatus on se, etta otan elaman vastaan sellaisena kuin se tulee, elan hetkessa, olen oppinut nauttimaan jokaisesta hetkesta suunnattomasti. Olen opetellut pois ajattelutavasta "mita pitaisi", sen sijaan ajattelen miten on. En ole kaynyt yhdellakaan ammattiauttajalla, lukemalla noita kirjoja useaan, useaan otteeseen, sain kaannettyani maailmani uuteen ulottuvuuteen. Niinkuin edellisista kirjoituksistakin kay ilmi, suurin karsimyksen aiheuttaja ovat ihmisten omat ajatukset, mieli. Mietipa, mita olisit, jos ei paassasi olisi noita karsimysta tuovia ajatuksia!
Kirjoja mm. Eckhart Tolle "Lasnaolon voima"
Byron Katie "The Work"
"Anna sisaisen lapsesi puha", en muista kirjoittajia.
Ette usko, kuinka helpottaa, kun joku, vaikka tällaisessa ”virtuaalimaailmassa” vastaa avunhuutoon.
KIITOS !
Eilen taisi olla oikein kurjuuksien päivä, nukuin töistä kotiin mentyä pari tuntia, kävin saunassa (en ottanut olutta) ja uudelleen nukkumaan. Onneksi nukuin hyvin (=normaalia unta, ilman oluthuuruja), ja tämä aamu on hieman parempi.
Tosin kun aloitan työt ja päivä on taas lopussa, todennäköisesti olen taas ihan tööt.
Mutta luen noita teidän kirjoituksianne ja yritän niistä imeä kaiken mahdollisen omaksi avukseni.
Varmaan jossain vaiheessa etsin käsiini nuo kirjatkin...
Jokaisen ihmisen kohdalla tietysti ei kaikki toimi samalla lailla, mutta tässä tilanteessa kokeilen mitä vain, mikä voisi jotenkin helpottaa.
Valitettavaa on, että olen elämän varrella karsinut ystäväpiirini sellaiseksi, että olemme enemmän vain kavereita, en halua puhua omista asioistani heille. Ainoa on mieheni, mutta hän on luonteeltaan hyvin positiivinen, avoin ja rauhallinen, eikä hänellä ole taipumusta masentuneisuuteen, joten ei varmaan ymmärrä kaikkea sitä, mitä hänelle yritän selittää.
Kirjoitelkaa lisää, jos haluatte....
Vielä kerran kiitos, tuntui niin hyvältä, että tuntematon ihminen välittää niin paljon, että vaivautuu syventymään toisen ihmisen murheisiin.
Hei vaan vastasin sulle eilen ja kerroin avopuolisostani joka petti minua ystäväni kanssa.
Minulla oli eilen illalla pitkästä aikaa ihan inhimillinen olo,en tiedä mistä johtui.
Olisiko tämä palsta ja varsinkin sinun kirjoitus,josta sain voimia ja vastaukset mitkä sinulle ovat tulleet.
Aamulla heräsin hyvin nukkuneena,varasin äsken kampaajan ja rupesin siivoamaan.
Voihan se olla et se on vaan tämä päivä,mutta aion nauttia siitä.
Minulla on pian lääkäri ja mietin jos menisin yrittämään ensi kuun alusta töihin menoa.
Kun tarpeeksi pohjalla käy kai sitä sieltä jotenkin nousee ylöskin.
Mietin vaan sitä miten toisten teot voi satuttaa niin paljon,olenhan sitä minäkin vääriä tekoja tehnyt.
Ehkä minun on aika vaan jatkaa eteenpäin ja jos hyvää tästä löytää miinus 15kg.
Kirjoita miten päiväsi meni,jään odottelemaan.
Siinähän se eilinen päivä meni.
Aamulla olin tosiaan pirteä kuin peipponen, iltapäivällä duunissa alkoi jo alakulo hiipiä, niinkuin aina, ja kotiin lähtiessä mieliala samanlainen kuin niin monta kertaa aiemminkin, apea.
Kotona otin puolen tunnin unoset ja herättyä päätin olla ”reipas” ja tehdä jotain uutta, erilaista ruokaa. Niinpä sitten kokkailin ihan innoissani ja söin hyvällä ruokahalulla.
Miehen tultua kotiin, hän korkkasi olutpullon, toisen ja sitten kolmannen. Niin tietysti minäkin, eli join kolme olutta. Se sitten kävi pännimään, etten voinut pitää näppiäni irti siitä oluesta:(
Mutta kaikenkaikkiaan päivän ”saldo” oli kohtalainen, eli ei niin toivoton kuin joku toinen päivä.
Tänä aamuna päätin asennoitua niin, että se tulee, mikä on tullakseen. Saa nähdä nyt sitten.
Mutta, syys tuulia, olin todella iloinen kun kirjoitit ja kerroit, että olet piristynyt ja varannut kampaaja-ajankin. Olet laihtunut 15 kg, eli ilmeisesti sulla on ollut hieman ylipainoa. Nyt vaan kohentamaan hoikkaa ulkonäköäsi, siitä se itsetunto ainakin kohoaa jonkinverran!
Pahalta sinusta varmaan tuntuu vielä pitkään, mutta yritä pienin askelin eteenpäin. Huonoja ja hyviä päiviä tulee sullekin vuorotellen, vaan ehkä pikkuhiljaa, ajan kanssa, niitä parempia päiviä alkaa tulla enemmän. Onhan tuo pettämisasia todella karkea juttu.
Aikaisempi avosuhteeni, n. 20 v. sitten, oli erittäin väkivaltainen ja mies petti senkun kerkesi. Elin hänen kanssaan 5 vuotta ja niiden asioiden läpi käyminen kesti todella kauan (puhuin siitä aiemmasta masennuksestani jne.) ja ne asiat tulevat vielä nykyisinkin mieleeni joskus herkkänä hetkenä. Kävin tosiaan ammattiauttajalla ja niin tee sinäkin. Ja oletkin jo varannut ajan lääkärille, hyvä niin.
Aika jännä, että eilinen kirjoituksesi vaikutti minuun niin voimakkaasti. Ajattelin sitä eilen aina välillä ja oli mukava tunne, että sinä jäit odottamaan kertomustani siitä, miten päiväni meni. Tuntuu niin mukavalta, kun joku edes välittää, miltä minusta tuntuu. Ja hassuinta siinä on, että en edes tunne sinua:)
Kerro sinäkin, miten menee. Minäkin jään odottamaan:)
Ehkä tämä kirjoittelu tekee meille molemmille hyvää.
Mukavaa päivän alkua sinulle!
Hei vaan ja ihana kun vastasit sain vasta äsken luettu,oli netti jotenkin jumissa.
Mukava kuulla et eilinen päivä meni noinkin hyvin ja jaksoit tehdä uutta ruokaakin.
Minä menen ohta kampaajalle ja otan kiharat ja väriä,varmaan piristää.
Eilen illalla tuli naapurin yh äiti kylään juotiin pullo viiniä ja juteltiin.Nauroin varmaan viikkoihin ensimmäistä kertaa.
Hän oli saanut lapsen mummolaan oli tosi kivaa.
Päätin tänä aamuna et menen yrittämään työn tekoa ensi kuun alussa,aion palata ihmisten ilmoille.
Pahinta on että ex mieheni on työpaikkani lähellä töissä,mutta en jaksa enää välittää.Tulee mitä tulee ja kohta rupeaa rahat olemaan vähissä,kun putoan kelan sairaspäivä rahalle.
Tunnut niin kivalta vaikken tunne sinua ja sinulle on helppoa kirjoittaa miten jaksan.
Olet tainut pelastaa minun elämäni kiitos ja laita viestiä.
Lohdullista kuulla, että meitä on muitakin tässä samassa tilanteessa...Itse olen neljääkymppiä lähestyvä kahden alle 10v lapsen äiskä. Asiat ovat ulkoisesti periaatteessa kohdallaan, mutta eivät kuitenkaan aivan...Jäin työttömäksi puolisentoista vuotta takaperin "varmana" pitämästäni duunista. Viimeinen vuosi oli yhtä helvettiä, kun tiedossa oli, että lähtö tulee ja siitä huolimatta piti organisoida lafkan muutto toiselle paikkakunnalle. Siinä mielessä työn päättyminen oli sitten lopulta helpotus. Kuvittelin osaavani ottaa jonkun aikaa rennosti ja laittaa kuntoon kaikki vaiheessa olevat pikku projektit kotipuolessa. Jossakin vaiheessa käsittämätön tyhjyyden tunne ja arvottomuuden ajatukset kuitenkin valtasivat mielen. Alkoholia on kulunut reippaanlaisesti, kokolailla päivittäin. Joskus vain siideri, pari, toisinaan taas iltaa kohti on sitten mennyt pienen huppelinkin puolelle. Kotivelvoitteet olen mielestäni hoitanut paremmin kuin hyvin. Kaiken teen meillä yksin, olen tehnyt aina. Arvostusta tai kiitosta kylläkään en koe saavani koskaan. Mies on pahimman sortin tuppisuu ja yleensä töiden jälkeen röhnöttää vain sohvalla sanaakaan sanomatta. Hän itse ei juo kotona koskaan, saunaoluen korkeintaan. Muutamia kertoja on ottanut kamalat pultit, kun on huomannut meikäläisen tissutelleen. Niin paljoa en koskaan juo, että lapset mitään huomaisivat. Korkeintaan äiti ehkä on tavallista puheliaampi ja iloisempi.Näin ainakin kuvittelen. Meillä ei juurikaan riidellä, mutta eipä toisaalta nauretakaan. Lasten kanssa saatamme kyllä hassutella ja telmiä, silloin kun isäntä ei ole kotona. Hän kun ei tahdo jaksaa kuunnella tenavien mekastusta...tupakoinninkin aloitin vuosien tauon jälkeen ja salaa polttelen lapsilta ja sukulaisilta. Mies on kyllä asiasta tietoinen, eikä tykkää, kun ei itse ole koskaan sauhutellut. Tunnen itseni päivittäin täydelliseksi ja säälittäväksi paskaläjäksi. Joskus ajattelen, että jos tästä kuolisin pois, niin ehkä sitten muut osaisivat arvostaa sitä kaikkea työtä ja uhrautumista, mikä nyt tuntuu olevan itsestään selvyys. Marttyrin viittaa en kuitenkaan tahdo, eikä minulla ole itsetuhoisia ajatuksiakaan. Pikemminkin päivittäin ahdistaa ajatus siitä, että olen tärvellyt terveyteni ja sairastun ja kuolen. Tunnen valtavaa tuskaa lasteni puolesta ja tulkitsen jokaisen yskän ja vatsanpolton syövän merkiksi. Lääkäriin en uskalla mennä, kenellekään en tahdo tilanteestani kertoa. (paitsi tässä ja nyt) Masennuskausia on ollut läpi elämän ja joskus on kokeiltu lääkehoitoa ja keskusteluakin. Itse en mielestäni silloin saanut niistä apua. Kun työtä ei ole tuntunut löytyvän, hakeuduin koulutukseen, joka alkaa loppukuusta. Ihan hieno homma, ehkä säännöllinen päivärytmi tekee hyvää ja tissuttelukin käy mahdottomaksi. (tarpeettomaksikin, ehkä)Toivotaan parasta.
Koetteko te olevanne olemassa ainoastaan toisten tarpeiden tyydyttämistä varten? Minusta usein tuntuu siltä, lasten ja avioliiton jälkeen olen ollut kuin kultaisessa häkissä. Puitteet kunnossa, mutta tuntuu silti, kuin olisin vankina omassa kodissani ja tässä perheessä, jota kuitenkin rakastan yli kaiken. Voi olla, että olen itse tilanteen aiheuttanut lukemalla ääneen lausumattomia toiveita ja odotuksia. Joskus mietin, että ehkäpä mieheni kuvittelee minun haluavan tätä; ainaista siivoamista, pyykkäämistä ja kaupassakäyntiä sekä vastuunottoa kaikesta arkeen liittyvästä.
Tästä taisi sukeutua todella sekava stoori, mutta ajatusten kirjoittaminen on parasta terapiaa. Vielä mukavampaa on kuvitella, että joku näitä ajatuksia lukeekin. Että edes joku tässä maailmassa tietää, miltä minusta tuntuu. Se on lohdullinen mielikuva. Hyvää ja parasta tätä päivää teille kaikille!
Toivoo Ihaa.
Onpa hienoa kuulla, että alat nousta ”suosta” !
Tuo ihmisten ilmoille lähteminen on varmasti parasta terapiaa sulle. Nosta vain pääsi pystyyn, jos kohtaat ex:äsi. (Tosin tunnemyrsky saattaa vielä yllättää, mutta sekin on käytävä läpi).
Ja hyvä juttu, jos sulla on siinä ihan lähellä ihminen, jonka kanssa voitte puhella asioistanne (yh -naapuri).
Aika huima juttu, että mulla on totisesti paljon parempi olo, kun ollaan tässä kirjoiteltu, ihan odottelen, että milloinkas sieltä taas viestiä pukkaa. (Ei hassumpi keksintö tämä netti!)
Kiva jos tämä on sinuakin auttanut.
Tuo viimeinen lauseesi erityisesti kävi oikein syrämen päälle, hyvä ettei tippa tullut linssiin:)
Kirjoittelehan ja kerro miltä pääsi A) näyttää (peili) B) tuntuu...;)
Jokatapauksessa voimia sulle ja kiitos vielä!
Olet kokenut melkoisen myllerryksen jäätyäsi työttömäksi ja nyt olet turhautunut kotona, kun et ole enää ”kuin” äiti ja kodin huoltaja. Nyt huomaat varmaan paljon herkemmin sellaisia asioita, mitä et työssä ollessasi huomannut. Varsinkin kaikkia epäkohtia.
Ikävä kuulla, että sinäkin olet alkanut juoda ja polttaa.
Minun tilanteeni on taas vähän toisenlainen. Työpaikalla ahdistun ja toisinaan toivon, että saisin lopputilin (itsehän sitä ei uskalla mennä ottamaan, vaikka mieli joskus tekisikin). Minäkin kävin polttamaan 8 vuoden tauon jälkeen, kun vaihdoin työpaikkaa ja siitä asti olen polttanut.
Toivottavasti jaksat kuitenkin niiden lasten kanssa, vaikka tunnetkin itsesi ”paskaläjäksi”.
”Jos kuolisin pois, niin jos ne sitten arvostaisi...”, kuulosti hyvin tutulta, tosin jostain kaukaisesta ajasta, kun ahdistuin siitä, että minun pitää jaksaa kaikki ja kukaan muu ei tee mitään.
Sen uskoisin olevan aika tyypillinen ajatus monellekin äidille, itse vieläkin tuskailen (vaikkei lapset ole enää kotona) kotihommien kanssa, kun mies ei osaa tehdä kuin tiettyjä rutiineja.
Mut toisaalta tilanteesi voi muuttua hyvinkin paljon, kun lähdet opiskelemaan...Toivon niin.
En tässä mitään kikkoja osaa antaa, mutta kirjoitin, kun tuntui, että sulla on paha olla ja kuulet ainakin, että yksi ihminen on hengessä mukana.
Voisihan sitä kokeilla, esim. ensi viikolla, olla ottamatta arkisin mitään, kokeillaan vaikka yhdessä, jos se auttaa asiassa.
Tupakan polton lopettaminen onkin sitten toinen tarina.
Kaikesta huolimatta, hyvää päivän jatkoa sinulle!
*********************
Tässä Positiivareilta lainattua tekstiä:
AMMATTI HAKUSESSA
Lomakkeessa kysytään ammattiani.
Mietitäänpä asiaa.
Olen onnellisesti naimisissa, siis vaimo.
Minulla on kolme ihanaa lasta, siispä olen
äiti. Asun talossa, joka tarvitsee monenmoista
huolenpitoa, joten olen myös kodinhoitaja.
Laitan perheelle ruokaa ja leivon, olen siis
kokki. Ompelen irronneet napit ja teen
vaatteita, toisin sanoen olen ompelija.
Kun laastaroin naarmuisia pikku polvia tai
valvon yön kuumepotilaan vuoteen ääressä,
olen sairaanhoitaja. Kun ties monennen kerran
näytän viisivuotiaalle, kuinka kengännauhat
solmitaan, ja kolmevuotiaalle, kuinka paita
napitetaan, olen opettaja.
Huolehdin laskujen maksusta ja paperitöistä,
siispä olen sihteeri. Koetan ymmärtää, miksi
vauva itkee yhtenään, pohdin miksi esikoinen
riehuu, huomaan epäilyttävästä hiljaisuudesta,
milloin keskimmäinen on pahanteossa, ja
kaiken tämän takia olen psykologi.
Mikä siis on ammattini?
Kirjoitan lomakkeeseen: "kotirouva."
Ihaanaa saada kommentti vuodatukseeni. Kyllä se kaikki taas tästä suttaantuu. Itsetunto taitaa olla mulla tällä hetkellä pahasti pakkasen puolella, mutta toivottavasti opiskelu antaa uutta tsemiä...viestisi loppu oli niin liikuttava ja niin totta, että nessupaketti vieressä tässä nyt kirjoittelen! Kunpa muutkin, kuin myrskyn silmässä olevat (koti) äidit osaisivat tätä kaikkea arvostaa. Ihan itselleni riittäisi vain kaunis sananenkin silloin, tällöin...No, pidetään me kauniimpi sukupuoli kuitenkin yhtä!
Kiitti vielä kerran!
Terv. Ihaa
Heissan nyt on muuten kiharoita hiukset paksuni puolella ja lompakko keveni puolella.Kauniit ovat pakko myöntää.
Ihan kiva päivä ja lähden illalla syömään työkaverini kanssa ja ostin oikein ihana mekonkin,on meinaa kilot karissu.
Kyllä se tästä lähtee päivä kerralaan ja kun äsken ohimennen näin ex mieheni tuli olo tuonko perään olen kuukaudet itkenyt..
Onnea ”uudelle päälle”!
On ollu niin kiva jutustella tässä parina päivänä, että aattelin jo, pitääkö alkaa oikein meilaamaan näitä viestejä.
Ei kyllä olisi minusta kiinni.
Mut käy ainakin moikkaamassa täällä ja kerro vaikka, miten menee.
Mukavat illat!!
Just äsken mietin misäähän päin asustelet itse asun keskisuomessa.
Kiva olisi joskus nähdä ja vaikka ottaa pienet drinksut ja rupatella.
On nämä kiharat aikamoiset nyt on mitä heilutella.pitää mennä ostamaan sukkahousut.Aion lähtee viimesen päälle tiedä mitä vielä tapahtuu...Palataan rakas ystävä.
Joo, kiva ois nähdäkin, mutkun asun Itä-Suomessa, niin voipi olla vähän hankalaa ihan tosta vaan.
Mietipä sitä, miten vois ton meilailujutun järjestää.
Tuntuu sulla olevan vauhti päällä:DDDDDD
Minuu rupee oikein jännittämään sun puolesta tuo ilta...
Jos kiireiltäs ehdit, niin pistä vielä postia ennen lähtöös, ja VARSINKIN sen jälkeen (sit joskus... ;)
Kävin sit eilen kaverini kanssa syömässä ja juhlimassa.Oli tosi outoa ja jännittävää laittaa itsensä iltaa varten pitkästä aikaa.
Alku ilta meni aivan loistavasti syötii ihanaa ruokaa ja juotiin viiniä.
Sit mentiin bubiin ja loppujen lopuksi tämän paikan ainuaan ilta mestaan.
Tanssitiin ja meillä oli kivaa seuraa se loppu siihen kun ex mieheni tuli kaveri porukkasaan.
Katsoi minua kuin ufoa ja hänen kaveri haki mua tanssimaan.
En lähtenyt ja hän totesi ero on tehnyt sulle hyvää olet kaunistunut ja laihtunut.Olikohan loukkaus vai imartelua...
Ex mieheni tuli juttelemaan mut minun ilta meni pilalle,tajusin taas etten ole hänestä päässyt eroon.
Läksin kotia ja nyt olen vaan itkenyt ja itkenyt ja juonut viiniä koko päivän.
Hyvin menee.Kirjoita kun tulet töistä.
Voi sua rassua:/
Olisin suonut sulle kaikinpuolin mukavamman illan.
Sitähän se on, ylä- ja alamäkeä näitten asioiden kanssa.
Asut siis todella pienellä paikkakunnalla, ilmeisesti pienemmällä vielä kuin minä. Eli piti sitten sattua siihen ainokaiseen paikkaan sen exänkin.
Jos olisin siinä lähellä, tulisin illalla hakemaan sinut ulos, luontoon kävelemään ja haistelemaan vaikka SYYSTUULIA!
Ajattelin eilen illalla sinua ja sitä, kun tunnuit jo jotenki päässeen asian yli. Ehkä eilinen oli sitten jonkinlainen testi tulevaa varten, kuinka reakoit, kun näät exäsi.
Mitäs jos koettaisit aloittaa tsemppaamaan siitä, mihin eilen jäit. Ajattele edelleenkin, että haluat toipua ja mennä sinne töihin, niinkuin olit suunnitellut. Jos nyt tipahdat taas siihen suohon, missä olit aikaisemmin, tie kohti uutta ”tulemista” on kaksin verroin kivisempi.
Sinä olet hieno ihminen, olen huomannut sen. Ja sua varten on varmasti olemassa parempaakin, kuin mitä tämä hetki nyt tarjoaa.
Se vaan on nyt kaukana, mutta varmasti on jossain jo tulossa.
Nyt ota kuule nenäliina ja niistä se nenäs ja yritä alkaa ajattelemaan eteenpäin.
Et ehkä vielä vähään aikaan pääse irti exästäsi, mielessäsi, mutta usko pois, se jonain päivänä vielä onnistuu.
EI ANNETA PERIKS, helskutti!
Muista, että minä olen täällä ja ajattelen sinua ja toivon kaikkea parasta sinun elämääsi.
Tästä tuli aika jännä vuorovaikutus-juttu, kun näin kirjoitellaan, mutta joku tarkoitus kai tälläkin on.
Kirjoittaisin tosiaan paljon mieluummin sähköpostia, kuin tänne koko maailman katseitten alle...mitenhän se onnistuisi?
Kirjoittele, mieluusti ennen klo 15:ttä.
Haleja!
Minä olen nyt töissä ja työni on sellaista, et pystyn kyllä hyvin, ilman, että kenelläkään olisi mitään sanomista, kirjoittamaan täältä, kotikone on tosi surkea.
Lähden tästä kotiin.
Käyn varmaan kotikoneella illalla katselemassa, jos olet kirjoitellut.
Laita meiliosoitteesi, jos haluat, tai saahan niitä uusiakin ilmaiseksi netistä.
Jaksele!
Palaillaan!
T. Viivi-k
On niin surkea olo olen juonut reilubn pullon viiniä nukin välillä ja siskoni tulee kohta hakemaan minut luokseen.Haluan pois tästä kylästä ja rupean vakavasti harkitsemaan muuttoa muualle.
Ex mieheni soitti ja kysyi että hänenkö takia läksin pois,en sanonut mitään.
Luulin et olin vähän päässyt eteen päin,mut liikaa muistoja ja tuskaa.
En pysty kirjoittelemaan kuin vasta maanantaina.
Menen nyt ja saunon ja itken jos itkettää.
Kai minä tästä joku päivaä selviän kiitti et olet olemassa.minun nimi on muuten jaana.Palataan.
Vietän nyt iltaa ex mieheni kanssa hän haki mut siskon luota.Jutteli tunnin mun systerin kaa.
En halunnut lähteä hänen kaa mhnkään kauas joten mentiin syömään ja nyt kirjoitan sulle mun systerin yläkerrasta niin tärkeä olet.
Join muutaman lonkeron mut en tiedä.
Hän sano et katuu en voi luotaa ja jännittää mennä alakertaan.pidä peukkuja.jaana
Päätetti ex mieheni kaa ettei lähdetä kahs´destaan mihinkään,ollaan täällä.Hän meni hakee pizzaa ja otetaan ehkä muutama olut tai lonkero.Hän on täysin selvä ja en ole minäkään juonut kuin ne kaksi lonkkua.
Ja ei tässä ole puhe viinasta pienin ongelma.
Hän sanoi et olen kamalasti kaunistunut ja oli mustis siellä kapakassa.
Ei oikein mene läpi ok olen laihtunut15 kg ja hiukset o´n ihanat joten kai olen kaunis.
Laita itsestäsi viestiä joohan.jaana
Hei kaikki meni pieleen ja en jaksa enää kirjoittaa.Elä hyvä elämä.Hyvästi.
Jos nyt kuitenkin satut vielä tulemaan tänne kirjoittelemaan, niin käyn kurkkaamassa.
Viikonloppuna en ollut koneen äärellä, joten en voinut vastailla.
Jos tuntuu joskus siltä, niin kirjoita, jos jaksat tänne. Ehkä se autaa kuitenkin edes vähän...