Voin esittää toivomuksia perheestä, johon lapsi menee. Eikö se kuitenkin mene niin, että vaikka toivoisin lapseni varttuvan kaupungissa, voi lapsi myöhemmin muuttaa vanhempien mukana maalle tai toisinpäin?
Kaikkea sitä päässä pyöriikin...
Kaikkea sitä päässä pyöriikin...
Vastaukset 24
Vanhimmat
Toivomus ja vaatimus ei ole sama asia.
Voit toivoa helluntailais perhettä ja se on sinun toivo.
Lapsi voi kuitenkin joutua vaikka jehova perheeseen.
Toivomus ei ole ehto.
..nykyään ollaan viisaita!
Jos biologinen äiti toivoo jotain, on kaikkien etu pyrkiä ottamaan tosissaan äidin toivomus!
Ja myös toteuttaa se käytännössä!
Mutta kuten alkuperäinen kirjoitti, voi tosiaan olla että perhe muuttaa jossain elämänsä vaiheessa pois. Mutta niihän voi käydä kaikille.
Tai jos lapsi kasvaa kaupungissa niin voi olla että hän aikuisena haluaa elää maalla.
Sinä voit toivoa asioiden olevan jollakin tietyllä tavalla juuri sillä hetkellä kun annat lapsen.
Mutta luulen että adoptioperhe ymmärtää että ei ole lapsen etu muuttaa niin radikaalisti kuin esim. kaupungista maalle. Lapselle on parempi jos adoption lisäksi ei ainakaan lähiaikoina tapahtuisi muita suuria muutoksia.
on kaupungista maalle muutossa? Eihän pieni lapsi ymmärrä asumisolosuhteissa tapahtunutta muutosta samalla tavalla kuin aikuinen - kun on turvallinen perhe ympärillä, ei kai sillä nyt ole väliä, missä asutaan, pienelle ihmiselle ainakaan.
..adoptioneuvontaan ja kerro mielipiteesi siellä niin saat selvityksen asiasta.
Adoptiolapsi ei ole sama asia kuin mikä tahansa lapsi. Adoptiolapsi on menettänyt biologisen äitinsä ja siksi olisi hyvä että hänelle taattaisiin adoptioperheessä mahdollisimman pysyvät olosuhteet. Eikä niitä kannata heti mennä muuttamaan.
Mutta saat olla kyllä olla erimieltäkin asiasta...
Ihan samaa mieltä olen toki siitä, ettei heti lapsen tultua perheeseen ruveta muuttamaan minnekään tai muuta sellaista. Mutta sitten, kun lapsen sopeutuminen on hyvässä vauhdissa, rutiinit löytyneet ja elämä uomissaan, en kyllä ymmärrä miksei voisi tehdä maallemuuton kaltaista "elämänmuutosta". Perhe pysyy samana, paikka muuttuu, mutta minusta se on pienempi muutos kuin se että lapsi menee tarhaan oltuaan siihen asti vanhemman kanssa kotona.
Minä en ollenkaan ymmärrä tuota adoptioneuvonnalla pelottelua. Siis että kerro mielipiteesi siellä niin sinut pudotetaan jonosta, vai? Sen sijaan että ihmiset nöyristelevät ja hymistelevät siellä neuvonnassa pois putoamisen pelossa, asialle pitäisi jo vihdoin tehdä jotakin! Adoptiolapsen saaminen ei saisi perustua nykyisenkaltaiseen mielivaltaan. Tietysti ymmärrän, että neuvonnassa tällä hetkellä olevat eivät riskeeraa mahdollisuuksiaan ryhtymällä ryttyilemään, ja lapsen jo saaneilla kuluu energia ymmärrettävästi muuhun. Mutta kuka asiaan vihkiytynyt uskaltaisi ryhtyä selvittämään näitä kiemuroita, ja miksi asiasta on tehty niin vaikea kuin se on?
Saat esittää toiveita, loppupelissä sinulle ollaan ystävällisiä niin kauan kunnes olet allekirjoittanut luovutuspaperit, sen jälkeen sinua ei ole onää olemassa, ymmärrätkö, ei olemassa? Olet juridisesti ulkona lapsesi elämästä, lapsellesi vaihdetaan nimi ja sinulta salataan kaikki tiedot, koska lasta suojellaan sinulta, ymmärrätkö? sinulta? Lapsen halutaan varttua tasapainoisessa perheessä, ja loppujen lopuksi voi oma perheesi olla tasapainoisempi luin nämä "tarkkaan valitut" perheet jotka ovat sentään odottaneet lasta niin kauan ja muutaman kerran jutelleet mukavia sossutädin kanssa.
Sinä toivot että lapsesta saa valokuvia sitten myöhemmin...niinhän? etkö ymmärrä että et ole enää mitään lapsen elämässä kuin korkeintaan 18 vuoden kuluttua? se on pitkä aika työstää virhettä minkä on tehnyt? elinkautinen sanon minä, eikä sinulla ole edes mahdollisuutta armahdukseen kuten tavan rikollisilla.Tiivitettynä toivo mitä toivot, ei sinun toiveita kuitenkaan toteuteta, koska kyse ei ole enää sinun toiveista. Jos päädyt kuitenkin adoptioon hae hyvä ihminen etukäteen tietoa ettei totuus tule liian karuna myöhemmin.
Edellisen kirjoittajan tekstissä on paljon totta. Jokaisen lapsen adoptioon harkitsevat on pakko miettiä tilannetta todella tarkkaan. Joskus mikään ratkaisu ei tunnu oikealta ja silloin täytyy ehkä vain yrittää luottaa tekevänsä oikein. Joillekin lapsille ja heidän biologisille vanhemmilleen adoptio on hyvä ratkaisu. Lapsen kanssa voi myös aloittaa yhteiselämää tai antaa hänet sijaiskotiin, jos haluaa miettiä adoptioratkaisua pidempään ja tutustua lapseen sekä omaan äitiyteen. Adoptio on lopullinen ratkaisu, jota ei voi enää loppuelämän aikana perua. Sen sijaan lapsen voi antaa adoptioon vauvaiän jälkeenkin. Kannattaa kuitenkin muistaa, että lapselle ei ole hyväksi joutua vaihtamaan kotia ja rakkaita ihmisiä liian monesti.
Bioäideille pitää nykyään antaa mahdollisuuksia esittää toiveita lapsen adoptioperheestä. Biologisen äidin toiveita yritetään toteuttaa mahdollisimman hyvin, mutta sosiaalityöntekijätkin ovat ihmisiä. Nykyään kotimaisista adoptiovauvoista on niin valtava pula, että sosiaalityöntekijätkin joutuvat vaikeisiin tilanteisiin valitessaan sopivinta perhettä satojen vauvaa toivovien pariskuntien joukosta.
Sinulla on kuitenkin mahdollisuus vaikuttaa adoptioon toiveita voimakkaammin. Voit esittää vaatimuksia, jos toteat että et suostu adoptioon ellei tiettyjä edellytyksiä noudateta. Bioäiti voi esimerkiksi vaatia lapsen adoptoimista tiettyyn perheeseen (esimerkiksi sukulaisille tai tuttaville). Lisäksi biologinen äiti voi vaatia tulevien adoptiovanhempien tapaamista, minkä jälkeen vasta tekee lopullisen adoptioratkaisun. Biologinen äiti voi pyytää lapsen sijoittamista ensin sijaiskotilapseksi, jotta voi harkita adoptiota. Tänä aikana biologinen äiti voi miettiä, onko perhe lapselle sopiva, onko adoptio lapselle paras ratkaisu ja pystyykö hän itse elämään adoptiopäätöksen kanssa. Biologinen äiti voi myös vaatia avointa adoptiota. Tällöin bioäiti tapaa tulevat adoptiovanhemmat ja voi pitää heihin sekä lapseen yhteyttä myöhemmin.
Adoptiopäätöstä ei tarvitse tehdä kahden kuukauden kuluttua vauvan syntymästä, vaan bioäiti voi harkita asiaa pidempään, vaikka vuosia!
Miettikää mikä on lapsellenne parasta ja minkä ratkaisun kanssa voitte itse sekä lapsen isä jatkaa elämäänne. Adoptiokoti ei ole aina paras ratkaisu, vaan yhtä hyvä ratkaisu voi olla sijaiskoti tai lapsen kasvattaminen itse. Jos päätyy adoptioon, kannattaa harkita myös avoimen adoption mahdollisuutta.
Tuo ei pidä paikkansa!
En tiedä olenko joskus adoptioäiti..?
Mutta sen tiedän että olen käynyt adoptioneuvonnan ja se ei todellakaan ollut vain "muutaman kerran" mukavien juttelua.
Harmittaa kun ihmiset jotka ei tiedä tarpeeksi asioista kirjoittaa tänne omia kuvitelmia muka tosiasioina.
Mutta nyt totuuteen. Yksi adoptioneuvonta kestää useamman tunnin kerrallaan ja yhdessäkin kerrassa ehditään pitkälle ja syvälle. Neuvontaa vie syvemmälle kotitehtävät, joita on paljon ja joiden tekeminen ei onnistu hetkessä. Niissä käydään läpi ihmisen syvimpiä asioita ja ajatuksia niin historiasta kuin tästäkin päivästä.
Ymmärtääkseni on harvinaista että neuvonta kestäisi alle vuoden, joillakin se voi kestää jopa vuosia.
Adoptioneuvonnan lopussa pariskunta saa päättää millaisia asioita he toivovat adoptiolapsesta ja ne asiat niin kuin biologisen äidinkin toivomukset otetaan huomioon jotta saataisiin aikaiseksi adoptio.
(Jos toivomukset jätetään huomiotta, on se sen verran suuri riskitekijä siihen ei haluta lähteä.)
Jos joku epäilee että hänen toivomuksiaan ei noudateta niin hän voi varmaankin pyytää toivomustensa alle adoptioneuvonnan antajan allekirjoituksen. Näissä toivomuksissa kannattaa esittää esim se jos haluaa valokuvan lapsestaan. Tulevien adoptiovanhempien joukosta etsitään sitten ne jotka ovat valmiita antamaan lapsesta pyydetyt valokuvat.
Epärehellisyys ei ole kenenkään etu! Siksi toivoisin rehellistä kirjoittelua tällekin palstalle.
itse olen aikanaan tehdyt nuorena tytön hupakkona adoptiopäätöksen ja 15 vuoden jälkeen kyselin asiakirjojeni perään.Tiedän että asiat ovat muuttuneet, adoptioneuvonta on muuttunut mutta poimin asiakirjoistani esimerkkinä yhden kohdan niistä lukuisista muista kohdista joista voisin asiaa ruotia.
Esim:olin tehnyt toiveita adoptioperheestä, ihan siis realistisia johon sos.työntekijät olivat asiakirjoissani kirjoittanut "sos.työntekijät valitsevat lapselle perheen johon lapsi sijoitetaan oli sitten äidin näkemys kielteinen tai ei"....eikä minun toiveita kuultu.
elettiin kuitenkin 90-lukua joten ei voi sanoa että aikaa on kulunut niin paljon.
.. vaikka ei aina siltä tuntuisi.
Olen itse joutunut seuraamaan sitä kasvatuksen saralla. Se mikä ennen oli maailman paras juttu, voi olla tänään jo menneen talven lumia.
Joskus voi olla vaikeaa yrittää pysyä mukana näissä muutoksissa, mutta jokainen itseään kunnoittava ihminen pyrkii kyllä tekemään parhaansa. Ainakin meidän adoptioneuvonnan antaja oli mukana koulutuksissa joissa käytiin läpi tämän päivän parasta lapsille. Keskustelimme neuvonnan antajan kanssakin näistä uusista muutoksia joita uudet tutkimukset ovat tuoneet mukanaan.
Ja kun itsekin seuraan kasvatusalaa, niin voin kertoa että asiat muuttuvat vieläkin.
Kasvatuksessa, adoptiossa yms etsitään lapsen parasta ja siksi työntekijät haluavat seurata aikaansa. Ei kukaan tahallaan halua tehdä virheitä, mutta ikävä kyllä asioita ei vain aiemmin ole tajuttu tutkia yhtä paljon ja niin laajasti kuin nykyään.
En voi olla muuta kuin pahoillani sellaisten bioäitien puolesta jotka ovat pettyneet adoptioon. Adoption tulisi olla hyvä vaihtoehto silloin kuin muut vaihtoehdot tuntuvat huonoilta.
Ja rehellisesti sanottuna minusta tuntuu että adoptioon panostetaan nykyään paljon. Kuten joku jo kirjoitti, lapsia on vähän ja lasta odottavia paljon, joten lasta ei todellakaan tarvitse antaa ihmisille joille se ei tunnu sopivan.
En tiedä kuka osaa valita sosiaalityöntekijöistä ne perheet joilla lapsi luovutetaan.En haluaisi olla heidän "hameessa" jotka näitä valintoja tekee.
Jälkeenpäin olen miettinyt sitä että koska olin nuori ja toimeentulotukien varassa oleva nuori äiti ja sellainen jolla ei ollut silloin työpaikkaa, eikä liioin koulutusta eikä tukiverkostoa tahikka tietämystä yleensäkkään mitä adoptio oikeasti on ja kun sitä "markkinoidaan" nuorelle ilman että perustellaan se asia niin että sen kokonaisuudessaan ymmärtää.
..mutta niistä valinnoista vielä, oliko sinusta perheen valinta tehty oikein jos sosiaalitapaukselta otetaan lapsi ja annetaan se perheelle jossa toinen vahhempi on korkeassa asemassa oleva sosiaali-alan ihminen???missä siis moraali????
..ei koskaan ole järkevää ottaa kenenkään lasta.
Se ei ole kenenkään etu!
(Mutta joskus niin on huostaanotoissa pakko tehdä, jotta lapsen elämä ei vaarantuisi. En tarkoita että tämä koskisi sinun tapausta, mutta halusin sen mainita.)
Jos ei ole kyse huostaanotosta, niin minusta biologisen vanhemman pitää saada itse päättää mitä hän tekee. Kenenkään muun ei tule tehdä toisten puolesta ratkaisuja, koska jokainen kuitenkin kantaa itse oman ratkaisunsa seuraukset.
Jos joku ottaa lapsen ja toinen on liian nuori kieltäytymään, niin se on väärin.
Silloin adoptio ei ole oma ratkaisu, eikä siksi hyvä asia.
Adoptio kannattaa hoitaa siksikin kunnolla, että jonakin päivänä voi olla että biologinen äiti ja adoptiolapsi kohtaavat toisensa.
Mutta jos totta puhutaan niin en minäkään haluaisi olla tekemässä valintaa siitä kuka saa lapsen.
Siksi varmaan ainakin yhtenä kertana mukana neuvonnassa on toinenkin työntekijä. Lopuksi toimiston "pomo" tekee ratkaisun kahden työntekijän raporttien ja papereiden perusteella että onko perhe sopiva adoptiovanhemmaksi.
Ja minusta ei yksi ihminen ole päättämässä sitäkään kuka sitten saa adoptioon tulevan lapsen.
Näin siis tänään, mutta menneestä en tiedä...
mutta lainsäädäntömme ei kyllä tunne mitään avointa adoptiota. Lapsensa adoptioon antavan on ennen kaikkea ymmärtrettävä, että adoption tapahduttua hän menettää kaikki oikeutensa lapseen. Hänellä ei ole enää lasta, vaan lapsella on toiset vanhemmat.
Harmi, että sinun tapauksessasi adoptio ei ole onnistunut. Ikävä kyllä, adoptioasioissakin kaikki osapuolet ovat ihmisiä ja ihmiset tekevät virheitä. Toivon ja luotan kuitenkin siihen, että näissä adpoptiotilanteissa yleensä sosiaalityöntekijät ovat ammattilaisia ja haluavat oikeasti parasta kaikille osapuolille. Niin bioäidille, lapselle, kuin adoptiovanhemmillekin. Uskoisin, että suurin osa adoption osapuolista on kuitenkin tyytyväisiä tehtyihin ratkaisuihin.
Lainsäädännöllisesti avoin adoptio on samanlainen kuin ei-avoin adoptio. Se on Miina I:n tekstissä tismalleen oikein. Adoptiotilanne muuttuu kuitenkin merkittävästi, jos bioäiti (ja/tai bioisä) tietävät adoptiovanhempien nimet, osoitteet ja ovat tavanneet heidät. Myös adoptiovanhemmat saavat luonnollisesti tietää vähintään bioäidin nimen, mutta niin he saavat ei-avoimessa adoptiossakin. Ei-avoimessa adoptiossa biovanhemmat ja adoptoitu lapsi ovat täysin sosiaalityöntekijöiden armoilla, jos he haluavat etsiä toisiaan. Avoimessa adoptiossa he sen sijaan voivat ottaa yhteyttä toisiinsa ilman sosiaalityöntekijöiden välikätenä toimimista.
Siinä olet kyllä oikeassa, että laki ei määrää siitä, miten ihmiset toimivat adoption jälkeen. Biologinen äiti voi vaihtaa nimensä ja yhteystietonsa ja vaihtaa ne salaisiksi. Näin voivat tehdä myös adoptiovanhemmat. Kumpi tahansa osapuoli tai vaikka molemmat voivat katkaista yhteydenpidon ja muuttaa vaikka Bahamalle kertomatta siitä toiselle osapuolelle. Avoimessa adoptiossa tehdään kuitenkin yleensä jo ennen adoptiota sopimus myöhemmästä yhteydenpidosta. Tämä sopimus suositellaan tehtäväksi kirjallisena ja liitettäväksi arkistoitaviin adoptiopapereihin. Adoptoitu lapsi voi näistä papereista aikanaan selvittää, onko jommat kummat vanhemmista laiminlyöneet yhteydenpitoa ja kenties yrittää selvittää syytä laiminlyöntiin.
Kaikkia adoptioon liittyviä asioita ei muutenkaan ole Suomen laissa. Itse asiassa useatkin lapsen ulkomailta Suomeen adoptoineet pariskunnat ovat tavanneet lapsen bioäidin lasta hakiessaan. Näissä tilanteissa ei välttämättä kerrota ihmisten nimiä eikä tietenkään järjestelle esimerkiksi vuosittaisia tapaamisia ulkomaille. Bioäiti voi myös esimerkiksi sairastaa kuollettavaa sairautta tms. Näissä tapauksissa adoptio voi myös tavallaan olla "avoin" etenkin, jos aikuiset vaihtavat yhteystietoja ja pitävät myöhemmin yhteyttä. Kotimaisissa adoptioissa avoimuus tarkoittaa sitäkin, että osapuolet voivat netistä ja muista lähteistä seurata mahdollisesti toistensa elämiä ja voivat halutessaan kävellä ulko-ovelle pimpottamaan, jos siltä tuntuu. Yleensä yhteydenpito kuitenkin järjestetään aikuisten järkevästi. Yhteydenpito on kuitenkin usein kaikille osapuolille niin raskasta, että se vaatii erityisen voimakasta luonnetta ja tahtoa onnistuakseen. Näin on erityisesti vielä, kun avoin adoptio on Suomessa niin harvinaista eivätkä työntekijätkään osaa yleensä olla avuksi.
Jos laki ei vaadi adoptoivalta parilta yhteydenpitoa bioäitiin, ei millään sopimuksella ole mitään arvoa.
Jos tällaisessa tapauksessa kirjallisen sopimuksen asioista ei noudateta, on sillä paljonkin merkitystä oikeassa elämässä.
Adoptiotu lapsi saa kyseisen paperin nähtäväkseen täysi-ikäisenä enkä usko että riemastuu, jos esim. adoptiovanhemmat eivät ole pitäneet omaa osuuttansa sopimuksesta.
Pahimmassa tapauksessa seurauksena voi olla täydellinen välirikkö adoptiovanhempien ja lapsen välillä - kuka adoptiovanhempi sitä haluaisi !!!! Ei kukaan vanhempi !
Ja sama juttu toisesta näkökulmasta:
jos biologinen äiti ei syystä pidä omaa osuutta sopimuksesta, ei tarvitse ihmetellä jos lapsi ei sitten myöhemminkään ole kiinnostunut tapaamaan.
Eivät kaikkia adoptio lapset ole kiinnostuneita juuristaan.
Tunnen muutamia jotka ovat vasta 30 vuotiaana olleet kiinnostuneita.
Toisessa perheessä tytär otti selville 22 vuotiaana, ja samalla hänen ado veli ei ole vieläkään ottanut yhteyttä, kun kerran hänet annettiin pois niin se riittää.
Tuo ajatus että lapsi sitten kaivelee kaikki esiin 18 vuotiaana ei aina pidä paikkaansa.
Jotkut ovat ihan tyytyväisiä kohtaloonsa ja hyväksyvät asian ja eivät tunne tarvetta kaivella vanhoja.
Jos adoptio vanhempien kanssa tulee välirikko niin se on samankaltaisista syistä kuin bio perheissä.
Ja eihän adoptiota aleta purkaamaan sen takia että valokuvaa ei lähetetty. Ja ei sossut aio etsiä perhettä jos he ovat muuttaneet ja osoite on vanha. Bio ei ole sossun ongelma. Heidän tehtävä on laittaa lapsi johonkin kotiin ja siihen se loppuu.
Asia ei kuitenkaan ole ihan noin helppo ja mustavalkoinen, että "jos adovanhemmat eivät pidä yhteyttä.." tai "jos biovanhemmat eivät pidä yhteyttä..." niin tapahtuu sitä ja tätä.
Yhteydenpito adoption jälkeen on kaikille osapuolille yleensä hyvin raskasta. Toisille se on toki jopa luontevaa, mutta kyllä se on aina raskasta sekä aikuisille että lapselle. Todennäköistä on, että jonkun tai kaikkien elämäntilanteet vaihtelevat adoptoidun lapsen alaikäisyyden aikana niin, että tapaamiset eivät toteudu aivan suunnitellusti. Muutot ja jopa muutot pois Suomesta ovat nykyään aika yleisiä. Ne eivät tietenkään estä yhteydenpitoa, mutta voivat tehdä sen vaikeammaksi. Lapsi voi jossain ikävaiheessa olla haluton tapaamaan bioja tai kummalla tahansa puolella aikuisilta voi loppua voimavarat yhteydenpidon järjestämiseen. Elämässä tapahtuu valitettavasti sairastumisia, avioeroja, parisuhdekriisejä, kasvatusongelmia, taloudellisia katastrofeja, kriisejä lähisuvussa yms. Yhteydenpitoon täytyy tietenkin satsata ja panostaa, mutta elämää ei voi määrätä eikä kontrolloida etukäteen! Ihan sama juttu on sijoitettujen lasten ja biojen yhteydenpidon kanssa.
Pitkäaikainen kokemus on osoittanut, että välirikkoja ja suhteiden viilenemisiä sekä lämpenemisiä tapahtuu puolin ja toisin. Nämä epätavalliset perhesuhteet eivät ole koskaan helppoja. Siitä on turha haaveilla. Adoptioon ja muihin sijaishoitoratkaisuihin perustuvat vanhemmuudet vaativat erityisen paljon hikeä ja kärsivällisyyttä sekä biologisilta että ei-biologisilta vanhemmilta. Sitä ne vaativat usein myös lapselta.
juu on raskasta ja omassa tapauksessani juuri adoptiovanhemmille! he eivät halunneet antaa kirjeitäni eteenpäin lapselleni vaikka pelalle ne lähetin. He oikein pyysivät minulta että "en enää ota yhteyttä" voi voi, ja taas on lapsen etu asialla, niinkö? vetosivat oikein että ei ennen kuin lapsi on 18 vuotta, mutta luulen että ei sittenkään.
Onko se vanhemmuuden jakaminen niin vaikeaa että ei haluta biologisia vanhempia mukaan lapsen elämään??? en ymmärrä miten se voi olla adoperheeltä pois? kaikkihan me rakastetaan lasta ja liika rakkaus ei koskaan ole pahasta, vai onko?
Heillä ei ole tilaa sinulle.
Haluavat unohtaa adoption ja jatkaa elämää.
Sinä et kuulu heidän elämään.
Annoit heille lapsen - ja ilman sitä heidän elämä varmaan olisi ollut todella kurjaa.
Nyt sitten sinun elämä on kurjaa.
Lapsi pyritään aina sijoittamaan bio-äidin toiveiden mukaisesti. Mutta bio ei voi esittää rajoituksia adoptioperheen tulevalle elämälle. Esim. jos toiveena on kaupungissa asuva perhe, eivät adoptiovanhemmat ole velvoitettuja asumaan loppuelämäänsä kaupungissa. Adoptio ei myöskään peruunnu, jos he myöhemmin toimivat bion toiveiden vastaisesti, esim. haluavat muuttaa maalle. Ts. bio voi vaikuttaa siihen, mihin perheeseen lapsi sijoitetaan, mutta ei voi kontrolloida adoptioperheen elämää.
nyt varmaan moni suuttuu, mutta minä en ymmärrä että jos se bio-äiti haluaa niin paljon päättää ja osallistua, niin miksi se antaa sen lapsensa pois?! Ja ei varmasti ole lapsen edun mukaista että sitä adoptiota mietitään pari vuotta ja lapsi on sen aikaa jossain sijaiskodissa!
Yhteydenpidosta sen verran että esimerkiksi Englannissa lapsi saa päättää yhteydenpidosta, biovanhemmat voivat jättää yhteystietonsa adoptiotoimistoon (tai mikä nyt onkaan) ja lapsi voi halutessaan ne sieltä saada.
Miten se lapsi saa yhteyden sinne adoptiotoimistoon, jos sossut eivät pidä säännöllisesti yhteyttä lapseen? Useimmissa tapauksissa adoptiovanhemmat varmaan kertovat lapselle, että tämä on adoptoitu ja adoption on järjestänyt se-ja-se taho. Tiedossani on kuitenkin kolme kotimaista adoptoitua, jotka eivät vieläkään tiedä, mikä taho on hoitanut heidän adoptionsa. Adoptiovanhemmat ovat heille kaikille kertoneet, että he ovat adoptoituja, mutta siitä eteenpäin asiasta ei haluta adoptioperheissä puhua. Tämä voi ilmeisesti olla joillekin adoptiovanhemmille liian vaikea asia puhuttavaksi vuosien jälkeen. Tiedän samoin useita adoptioperheitä, joissa vanhemmat ovat pystyneet kertomaan adoptiosta kaiken tietämänsä.