tietoa kaipaava

Ovatko dementian oireita aikavirheet?
Esim. että menee rippijuhlille viikkoa liian aikaisin ja syntymäpäiväjuhlille kuukautta liian aikaisin.
Entä sellaiset asiat, että sekoittaa viikonloput milloin vieraita on tulossa-
Kiittäen jo ennakkoon vastauksista.
41001
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

dementia on oire jostakin taudista esim. alzheimerista. Tarkemmat tutkimukset kertovat mikä aiheuttaa aikasekaannukset.

Äänestä

Tuollaista se juuri on. Esimerkiksi meillä käiv niin, että anoppi oli siivoamassa kolmen aikaan aamuyöstä, kun "huomenna tulee vieraita", olivat tulossa ylihuomenna, ja oli vääränä päivänä menossa vastaanotolle.
Noista juhlista tuli mieleen, että sitäkin tapahtui, että hän saattoi antaa lahjaksi aivan tolkuttomia rahasummia, joko älyttömän suuria , monta kymppiä lapselle karkkirahaksi tai naurettavan pieniä läheisen ihmisen suurempana merkkipäivänä(siis markka-aikana).

Äänestä
  • Vuotta ennen kun muori joutui sairaalan dementiaosastolle, niin muori aloitti siivoukset kello kolme yöllä ja teki ruokaa kello neljä yöllä.

    Odotti vieraita kahveille aamuyöllä.
    Jakeli tolkuttomia summia rahaa lapsille.
    Lahjoitteli tavaroitaan kaikille ihmisille.
    Vaelteli eksyneenä kaupungilla päämäärättä ilman kotiavaimia,toistuvasti.
    Soitteli naapureittensa ovikelloja öisin.
    Ei tiennyt kellonaikoja,eikä vuodenaikojakaan, kadotti orientaation erehtyi taloista ja kerroksista.

    Todella karmea tauti on Alzheimer.

    Onkohan minullakin sama edessä kuin muorillakin,sitä olen joskus ajatellut.

    Äänestä

Kyllä, yksi dementian oireista on ajantajun muuttuminen. Kannattaa yrittää hakea MMSE- testiä vaikka internetistä, sillä saadaan muistin tilasta tietoa.. Myös pukeutuminen tulee vaativammaksi, samoin wc:ssä käynti jne.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


miniä ihmeissään kirjoitti:

Ovatko dementian oireita aikavirheet?
Esim. että menee rippijuhlille viikkoa liian aikaisin ja syntymäpäiväjuhlille kuukautta liian aikaisin.
Entä sellaiset asiat, että sekoittaa viikonloput milloin vieraita on tulossa-
Kiittäen jo ennakkoon vastauksista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu