Minusta kirkon pitäisi ryhdistäytyä ja vaatia vanh.lestadiolaiselta liikkeeltä perusteltu (suomen-, ei kaanaankielinen) selvitys siitä, mikä heidän opistaan tekee yhteneväistä evankelis-luterilaisen kirkon opetuksen ja uskonkäsityksen kanssa. Eikä haittaa, jos selvitystä kysyttäisiin kaikilta muiltakin liikkeiltä; etenkin niiltä, jotka eniten pitävät ääntä kirkkoa itseään vastaan. Kyllä kirkko emoksi ja maksajaksi kelpaa monelle, mutta siihen se sitten jää: miksi olla kirkon sisällä, jos opetus ei miellytä tai jos vain oma seura on se ainoa "Jumalan seurakunta"?
lestadiolaisilta selvitys
Lars Levi Lässytys
4297
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Koska sillä on vaikutuspiirissään noin sata tuhatta veronmaksajaa ja tuhansia seurakuntien työntekijöitä. Näillä perusteilla SRK pystyy kiristämään itselleen paikan kirkon piiristä vaikka tuomitseekin arkkipiispan seuraajineen muitta mutkitta vl-helvettiin!
satatuhatta on liioittelua, sillä suurin osa siitä jengistä on lapsia, jotka eivät maksa veroa.
veronmaksajia.
Verojenko takia kirkko ei "uskaltaisi" puuttua asiaan?