Muilla ollut kyseisissä renkaissa ennenaikaista kaljuuntumista havaittavissa?
Ostin käytetyn foordin reilu vuosi sitten, jossa oli kyseiset nastarenkaat talvikumeina.
Ostohetkellä jo kiinnitin huomiota siihen, että nastoja on sieltä täältä irronnut, vaikka renkaat olivat muuten ihan täydessä pinnassaan. Ajattelin silloin, että ehkä edelliseen omistajan ajotyyli on aiheuttanut kyseisen seikan, enkä kiinnittänyt siihen tuolloin enempää huomiota.
Nyt varastoa siivotessani kaivoin talvirenkaat jo talvea varten esille, ja samalla vähän silmäilin renkaiden kuntoa.
Renkaiden kunnossa ei edelleenkään ollut huomauttamista (kilometrejä tuli todella vähän viime talvena), mutta nastoista ei ole tallella enää puoliakaan (ehkä 30%), vaikka tiedän oman ajotapani olevan "nastaystävällinen". Edellisten autojen/renkaiden kohdalla nastarenkaista ei ole lähtenyt havaittavasti nastoja, vaikka ne on aina ajettu loppuun asti.
Onko tuo hakkapeliitta 4 niin pehmeää kumia, että nuo nastat eivät yksinkertaisesti pysy kiinni, vai onko kyseessä valmistusvirhe/väärän tyyppinen nasta vai mikä?

Vastaukset 11
Vanhimmat
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=95&conference=1500000000000121&posting=22000000005299789#22000000005299789
Mut voihan olla esim niin, että edellinen omistaja haki noi renkaat juuri tuolta vahinkopalvelusta, josta linkissä mainittiin. Tällöinhän renkaille on turha mankua takeita.
Kävin varastossa vielä vilkaisemassa, niin on tosiaan nastat katkenneet.
Kaikissa kumeissa sama vika, eli joko huono säkä, tai sit tiedostetusti valikoitua kamaa vahinkopalvelulta.
Voiskohan noi nastoittaa uudestaan?
"Voiskohan noi nastoittaa uudestaan?"
Ei voi, unohda koko juttu.
Mulla on kahdessa autossa Hakkapeliitta 4. Toisella rengassarjalla ajettu kolme talvea, toisella yksi talvi. Näistä yhteensä kahdeksasta renkaasta on irronnut yksi (1) nasta.
vika ihan selvästi. Joku oppipoika tai väärin oppinut tekee juuri tuollaista nastoitusta.
Ajotyyli ensimmäisen parin viikon aikana ratkaisee nastarenkaan kohtalon. Laittakaa renkaat hyvissä ajoin alle (ennen jään tuloa)ja ajakaa se ainakin 300 kilsaa tosi varovasti. Nastat asettuu paikoilleen siten, että eivät irtoa enää pahemmin vaikka "poltat nakkia". Pahin mahdollinen on laittaa uudet renkaat alle suoraan jäälle, liukasta eikä edes rauhallinen ajotyyli estä renkaita suttaamista/liukumista. Nastat eivät asetu missään vaiheessa, eikä edes se rauhallinen ajotyyli auta enää. Inttäkää pois, mutta tämä on varsin toimiva ohje riippumatta nastarenkaan merkistä tai koosta.
Joo, jos ne nastat on katkennu ja renkaat on 03 vuosimallia niin takuuseen menee... Pitää olla 10 nastaa poikki per rengas! Eli viet vaikka vianorille renkaat saat uudet renkaat tilalle ja maksat vain kuluneista milleistä. nastoissa on valmistusvika. Että mee vaan rengasliikkeeseen.
ainakin vielä viime talvena vahtoivat noita takuuseen.
Mulla ihan sama juttu kuin aiheen aloittajalla,
tosin jopa 1 rengas täysissä nastoissa. Kolmesta renkaasta poikki 41, 64 ja 65 nastaa, kun 110 nastaa alunperin per rengas.
Pintaakin on vielä keskimäärin 8mm, niin pitäisi kyllä hyvitystä saada.
Ainakin noi mun renkaat on tehty viikolla 36/03, ostettu 04 keväällä. Ekaa kertaa alla 04-05 talvella , minkä jälkeen nastoja oli jo harventunut silminnähden, mutten tajunnut, että ne oli poikki.
Täytyypä käydä näyttämässä vianorilla vaikka tällä viikolla
Pitääkin tarksitaa nastojen tilanne.Äkkiseltää en havainnut että nastoja olisi yhtään puuttunut ja pintaakin oli vielä tuntuvasti jäljellä.Renkaat tulleet Focuksen (vm-04) mukana ja yllätyin silloin kuin hyvässä kunnossa olivat säilyneet edelliseltä omistajalta, nastojen kannat oli silloin kyllä kunnossa.Kiitokset vinkistä!
Mulla meni juuri vaihtoon viisi vuotta vanhat Hakkapeliitta 4:t. Yhtään nastaa ei ollut irronnut tai katkennut.
ei vikaa vaan käyttäjässä. Kuten tuolla jo sanottiinkin. Ensinnäkin uusien nastarenkaiden hyvä sisäänajo ja sitten järkevä ajotapa. Kun talvisin risteyksissä kuuntelee, voi todeta, että hyvin useilla kuskeilla on nastakato.
Ihan pahaa tekee se nastojen valitus risteyksiin tullessa ja niistä lähtiessä. Jarrutetaan liian myöhään ja kiihdytettäessä tuntuu kaasussa olevan vain yksi asento. Ei ihme, että nastat lähtee. Sitäpaitsi se sudittaminen ei ole edes nopein tapa kiihdyttää vauhtia.
Itsellä on neloset, viimeistä talvea menossa ja muutama nasta puuttuu.