Koiran vatsakasvain

suru ja huoli on suuri

Meidän 11-vuotiaalla afgaaniuroksella todettiin reilu vuosi sitten mitä ilmeisimmin kasvain vatsassa maksan/pernan seutuvilla. Oireet tulivat yhtäkkiä (kerran oksensi, eikä suostunut syömään edes herkkuja, mikä hänelle on todella epätavallista!!) ja heti seuraavana päivänä veimme hänet eläinlääkärille. Koirulin vatsa tutkittiin ultralla ja röntgenillä, ja lisäksi otettiin maksa-ja munuaisarvot, jotka oli huomattavasti koholla. Eläinlääkäri suositteli koiran lopettamista samantien,koska ennuste oli huono. Me päätimme kuitenkin seurata herran vointia vielä pari päivää, koska hän kuitenkin lähti mielellään lenkille ja oli muutenkin pirteä.
Koiruli alkoi kuitenkin syömään vähitellen - aluksi herkkuja ja sitten normaalisti. Kasvaimesta ei ollut merkkiäkään ja painoakin tuli parin kuukauden sisällä 3 kiloa lisää. 3 kuukauden päästä otettiin uudet kuvat ja todettiin, että tilanne on pysynyt ennallaan, eikä kasvain ollut suurentunut. Kasvainta ei varmistettu avauksella, koska eläinlääkäri oli sitä mieltä, että se todennäköisesti on hidaskasvusuutensa vuoksi hyvänlaatuinen, ja leikkaus voi olla liian raskas koirallemme. Tämän jälkeen koira on ollut hyväkuntoinen ja pirteä. Ruokahalu on vain kasvanut ja sitä mukaa myös paino. Juominen on ollut myös normaalia.
Nyt yli vuosi löydöksestä kävimme kontrollissa. Maksa-ja munuaisarvot olivat kuulema hyvät (maksa:alat-arvo 104 ja toinen normaali sekä urea 10,1). Kasvain oli kuitenkin suurentunut vuoden aikana melkein kaksinkertaiseksi ja se painaa mahalaukkua pienemmäksi. Eläinlääkärin mielestä koiraa ei kannata leikata, koska herra on iäkäs, mutta pirteä ja kasvain voi olla hyvänlaatuinen eikä välttämättä vaikuta elinennusteeseen. Pahimmassa tapauksessa leikkaus voi kuulema aiheuttaa kasvaimen leviämisen tai muuttaa hyvälaatuisen kasvaimen huonolaatuiseksi. Silti mietimme leikkausta. Huoli on kova!!! Haluaisimme pitää koirulimme mahdollisimman pitkään pirteänä ja elämänhaluisena. Onko kenelläkään vastaavia kokemuksia?

4

25862

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ...

      Olen pahoillani koirasi puolesta.

      Omalle 14-v. hauvalleni tuli syöpä vatsaan, se painoi sisäelimiä. Jouduttiin jättämään hyvästit, sillä koira oli hirveän sairas.
      Koko elämänsä eli ilman minkäänlaisia vaivoja ja yhtäkkiä hoippui kuoleman partaalla.

      Sanoisin sinulle, että katso ja anna ajan kulua. Jos koirulin vointi huononee niin, ettei se pääse/halua ulos, on masentunut jne. tee se viimeinen päätös jo hieman ennekuin koiruli on todella sairas.

      Koirasi ei ole enää nuori ja päätös on hirveän vaikea. Jos se nauttii elämästä, suo se hälle, mutta muussa tapauksessa päästä se koirien taivaaseen.

      Voimia sinulle ja koirallesi.

    • syöpä

      Meillä on koiralle kasvanut kuonon päälle patti, jota lääkäri epäili myös syöväksi (muitakin vaihtoehtoja on). Koira on 14-vuotias vanharouva, joten tarkempiin tutkimuksiin päätettiin olla ryhtymättä (hintakin olisi kova). Koiraa on hoidettu oireenmukaisesti eli yritetty lievittää niitä. Ainut oire on se, että koiran hengitys rohisee. Olen kehittänyt siihen ajoittaisen lääkityksen oheen mittavan kotihoito-ohjelman: kylmät kääreet, liman poisto, rauhoittavat ja turvotusta estävät voiteet, elimistöä vahvistavat tuotteet, viileässä oleilu. Koiralla ei näytä olevan muita vaivoja, kunnes nyt parin viikon ajan se on alkanut nukkua todella paljon ja syvästi. Mistä voisi olla kyse? Onko tämä ehkä lopun alkua?

    • Anonyymi

      Huomasin tämän kirjoituksen tänään kun aloin ottamaan selvää koiran vatsakasvaimesta,oli pakko kun kävin eläinlääkärissä tarkastamassa koirani muuttuneen käytöksen syyn.Eli kyseessä jo 13 v kääpiösnautseri narttu jonka elämänlaatu muuttui oudoksi,yleensä tarkkaavainen koira ei tullut ovelle vastaan enää ja muutenkin nukkui paljon.Tutkiessa sitä oli ruvennut laihtumaan silmissä ja vatsa turpoamaan tiukalle,välillä tuli hengen ahdistuksia nukkuessa tietyissä asennoissa.Koiralle maistui ruoka ja vesi normaalisti,joten epäilin sydänsairautta ja nestettä vatsaontelossa.Mutta ultraääni kertoi totuuden klinikalla,kasvi vatsassa ja pernassa.Päätös oli tehtävä siinä ettei koiralle tule kovia kipuja jos kasvista repeää verisuoni ja se vuotaa vatsaan,rakas lenkkikaveri saa olla kanssamme vielä pari päivää kunnes se pääsee nukkumaan pois niistä vähäisistäkin kivusta mitä ehkä tällä hetkellä on.Onhan se raskasta luopua taas parhaasta kaverista jonka kanssa on viettänyt päivät,viikot ja vuodet ja johon on aina voinut luottaa.Se on aina ollut puolellasi ja lohduttanut vaikeina päivinä ja ollut iloa antamassa.Helpotuksen tuo vain se että olet saanut ja antanut hyvän elämän koirallesi ja jaksat tehdä raskaan päätöksen pois menosta sairauden todettua eikä kaverisi joudu kivuista kärsimään,,se vie jonkun viikon ja muistothan säilyy ikuisesti.Joten muistutan koiran ja eläintenomistajat,luopuminen on vaikeaa mutta tuska koiralla tai muilla eläimillä on turhaa,nehän ei valita ennen kuin se käy yli kipurajan.Valitettavasti näitä kasvia,syöpiä,allergioita ym on lemmikeillä nykyisin valitettavan paljon,ja ne yllättää omistajan aina.Itse alan olla siinä iässä jo että minun ei kannata enää hommata uutta ystävää,koiraa enää ,niitä ollut jo 8 eri rotuisia.muuten jää koira ystävä kaipaamaan minua.Toivotan kaikille lemmikin omistajille jaksamista sen viimeisen raskaan päätösen edessä,ei ole muuta ratkaisua kun se vaikein ja raskain,antaa kaverin päästä siihen viimeiseen lepoon minkä hän ansaitsee.

    • Anonyymi

      Meillä 15 v sekarotuinen uroskoira.Todettiin viime kesänä kasvi vatsassa ultralla!Puhuttiin kuukausista! Nyt koira vielä syö ja juo,on jatkuva kipulääkitys ja castroruoka! Vointi vaihtelee! Yleensä tykkää lähteä ulos,helteellä vaikeampaa! Tekee myös välillä tarpeet sisälle,mutta ulkoilutetaan 3 kertaa päivässä. Välillä verta ulosteessa ja osa ulosteesta löysää! Meidän pitää seurata tarkalla silmällä vointia päivittäin!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kalajoen hukkuneet pojat olivat tummaihoisia

      Jälleen kerran, hukkuneet tai heikon uimataidon vuoksi vaaraan joutuneet olivat muita kuin suomalaisia. Turha viisastell
      Maailman menoa
      278
      6205
    2. Kysymys muille miehille

      Onko teille varattu nainen ongelma? Mikään muu naisessa ei töki kun se että hän on varattu. Kamppailen houkutuksen kanss
      Ikävä
      64
      3248
    3. Sinä eräs, pyydän......

      AUTA mua ole kiltti. Ei mun takia vaan.... Miten saan sut kiinni?
      Ikävä
      200
      2981
    4. Kohta katson sun kuvaasi

      ja päästän ajatukseni liitämään. Jo kuvasi näkeminen rauhoittaa, ja pistää hyrräämään vähän muutakin. Ihanan kaunista sa
      Ikävä
      24
      2407
    5. Nimikirjaimet

      Kuka kaipaa ketä 🥰
      Ikävä
      73
      1827
    6. VOI TÄTÄ ILON

      JA ONNEN PÄIVÄÄ 😂
      Tuusniemi
      146
      1582
    7. Ahneus iski Fazeriin, suklaalevy kutistuu 180 grammaan

      Kun mikään ei riitä. Shrinkflaatio. Mitä isot (Marabou) edellä, sitä pienet (Fazer) perässä. Pienikin voi siis olla a
      Maailman menoa
      196
      1539
    8. Jos kaivattusi on perääntynyt lähestyessäsi

      jossain tilanteessa, ymmärrätkö miksi hän saattoi tehdä sen?
      Ikävä
      163
      1491
    9. Minkä asian haluaisit muuttaa kaivatussasi?

      Mikä kaivattusi luonteessa tai ulkonäössä ärsyttää sua?
      Ikävä
      112
      1428
    10. Mies, ajattelemmekohan toisiamme juuri nyt?

      Olet mielessäni, vanhempi mies
      Ikävä
      88
      1343
    Aihe