Apua BED:hen?

Tervehdys!
Olen 17 vuotias nuori neitokainen. Pituutta minulla on 164cm ja painoa 81.2. Olen hyvin peloissani, koska painoni nousee kokoajan. Olen huomannut, että ruoka-annokseni suurenevat päivä päivältä ja syön yhä useammin, enkä mahda itselleni mitään. Minulla on ollut BED noin vuoden (tai ainakin luulisin sen olevan, koska olen lihava ja ahmin itseni ähkyyn ja sen jälkeen minulla on aivan hillitön morkkis, mutten kuitenkaan oksenna). Painolleni ei ole juurikaan tapahtunut mitään ennen muutamaa mennyttä kuukautta, tiedä sitten miksi, mutta nyt parin kuukauden sisällä painoa on tullut lisää noin 7 kiloa. Ongelmana on se etten juurikaan pidä liikunnasta, sillä liikunta on mielestäni vastenmielistä. Ainoa "liikunta" josta nautin(/nauttisin) on kuntosaliharjoittelu, mutta meidän perheellämme ei ole varaa kuntosalikorttiin. Lisäksi lukio vie kaikki voimani ja kotiin tullessani olen aina todella väsynyt.

Olen saanut sellaisen kuvan, että ravintoterapeutilla käyminen on hyvin kallista, eikä minulla tai vanhemmillani ole rahaa moiseen. Millaista hintaluokkaa ravintoterapeutilla käyminen on, vai olenko ymmärtänyt täysin väärin?
Olisin hyvin kiitollinen ASIALLISISTA vastauksista, sillä olen homannut, että itsetuntoni, koulunkäyntini ja muut fyysiset ja henkiset toiminnat ovat häiriintyneet painonnousun takia. En osaa itse lopettaa liikasyömistä ja siksi tarvitsisin apua. Kiitokset!
2660
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Terveyskeskuksessa ilmainen ravintoterapeutti.
Olet koulussa, mene kouluterveydenhoitajalle. Siitä se lähtee.
Jos ei oo varaa kuntosalikorttiin, miten varaa syödä? Terkkari varmaan auttaa sua saamaan sen kuntosalikortin vaik soskun kautta, jos läääkäri suosittelee.
Tsemppiä!

Äänestä

Mui..oon 16-v,,ja ihan sama ongelma ollut mullakin..liikunta ei kiinnostanu,,ja parissa kuukausessa tuli painoo 10 kg lisää=(..ja syöminen vain lisääntyi,,pahimmillaan söin 7 suklaa patukkaa päiväs ja sipsiä ja karkkia iha hirveet määrät ja pizzaa=((todella tiedän ongelmasi...olin niin epätoivoinen,tein akikkeni eikä mikää auttanut

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Scorboussa kirjoitti:

Tervehdys!
Olen 17 vuotias nuori neitokainen. Pituutta minulla on 164cm ja painoa 81.2. Olen hyvin peloissani, koska painoni nousee kokoajan. Olen huomannut, että ruoka-annokseni suurenevat päivä päivältä ja syön yhä useammin, enkä mahda itselleni mitään. Minulla on ollut BED noin vuoden (tai ainakin luulisin sen olevan, koska olen lihava ja ahmin itseni ähkyyn ja sen jälkeen minulla on aivan hillitön morkkis, mutten kuitenkaan oksenna). Painolleni ei ole juurikaan tapahtunut mitään ennen muutamaa mennyttä kuukautta, tiedä sitten miksi, mutta nyt parin kuukauden sisällä painoa on tullut lisää noin 7 kiloa. Ongelmana on se etten juurikaan pidä liikunnasta, sillä liikunta on mielestäni vastenmielistä. Ainoa "liikunta" josta nautin(/nauttisin) on kuntosaliharjoittelu, mutta meidän perheellämme ei ole varaa kuntosalikorttiin. Lisäksi lukio vie kaikki voimani ja kotiin tullessani olen aina todella väsynyt.

Olen saanut sellaisen kuvan, että ravintoterapeutilla käyminen on hyvin kallista, eikä minulla tai vanhemmillani ole rahaa moiseen. Millaista hintaluokkaa ravintoterapeutilla käyminen on, vai olenko ymmärtänyt täysin väärin?
Olisin hyvin kiitollinen ASIALLISISTA vastauksista, sillä olen homannut, että itsetuntoni, koulunkäyntini ja muut fyysiset ja henkiset toiminnat ovat häiriintyneet painonnousun takia. En osaa itse lopettaa liikasyömistä ja siksi tarvitsisin apua. Kiitokset!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu