Töissä saa painaa tukka putkella täyttäpäätä päivästä toiseen. Alan olla loppu. Pari viikkoa sitten isälläni todettiin syöpä ja huomenna hänet leikataan. Tuntuu että maailma romahtaa tällä hetkellä niskaan. Avomies ei tajua mitään, paitsi sen kun huudan pienimmästäkin asiasta. Hermot vaan on niin tiukalla, etten siedä mitään vastoinkäymistä enää. Tänään istuin autossa ja itkin. En vaan jaksanut enää pidätellä kyyneleitä. Viimeksi jouluna olin näin loppu. Itkin töissä ja kotona. Onneksi oli joululoma, en varmaan muuten olisi jaksanut. Nyt jouluun on kuitenkin pitkä matka. En varmaan jaksa sinne asti.
Mä en jaksa
enää...
13772
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Ystävä hyvä mene välittömästi työterveyteen jos sinulla sellainen on ja haet sairaslomaa ja onhan terveyseskukset olemassa.
Ei sinun tarvitse noni raskaassa tilanteessa jaksaa yhtään enempää.
Otat aikaa itsellesi ja jaksat olla rakkaan isäsi tukena.
Minä olin vuosi sitten ihan lopussa niin lopussa kuin ihminen vaan voi olla.
Sain viime keväänä vuodeksi töitä ihan kivasta paikasta ja elokuussa satutin selän ja olin pitkään sairaalassa ja sairaslomalla.
Työnantajani oli todella inhimillinen henkilö ja tuki minua paljon,silti masennuin syvästi.
Selkä oli pitkään kipeä ja jouduin syömään vahvoja särkylääkkeitä,joista en meinannut päästä eroon millään.
koko viime syksy meni vastoinkäymisten kanssa ja niin tämä kevätkin.
Olen kahden pojan äiti ja he ovat se syy herätä joka aamu.Minullakin on avomies joka ei minun tuskaani ymmärtänyt.
Puhuin jossain vaiheessa hänelle jos hakeutuisin psykologille ja ehkä sairaala hoitoon.
Siitähän riemu syntyi,hän teee reissu työtä ja kai pelkäsi että joutuisi perumaan työ keikkansa ja jäämään lasten kanssa kotia.
Olisihan lapsille hoitaja järjestynyt,mutta jätin menemättä ja kärsin yksin.
Olen lopen kyllästynyt siihen että minua pidetään itsestään selvyytenä.
Tuntuu ettei minun läsnä oloa huomata kuin vasta sitten kun romahdan tai jätän jotain
tekemättä.
Tällä hetkellä olen niin lopussa etten jaksa kuin hoitaa lapset ja kodin.Olen määrä aikaisessa työsuhteessa ja nyt kolmatta viikkoa sairaslomalla.
Aluksi oli huono omatunto muttei enää,maanantaina on uusi lääkärin aika.
Nykyinen työnanajani ei ole kovin ymmärtäväinen,mutta en jaksa välittää.
On hetkiä ja tilanteita jolloin on ajateltava vain ja ainoastaan itseeään.
Tee sinä samoin ja laita oma hyvin vointisi ykkös tilalle ja kirjoita miten jaksat.Voimia
on... Tänä aamuna heräsin aikasin ja mietin mitä teen. Menenkö töihin vai haenko lomaa. Päätin mennä töihin. Kynnys hakea lomaa on niin suuri ylittää. Sairaslomalla tunnen aina olevani se joukon petturi. Tunnen syyllisyyttä, koska muut joutuvat tekemään työni ja se on aika rankkaa. En pysty hakemaan lomaa ilman näkyvää syytä. Ei sillä etteikö masennus olisi syy, mutta en vaan pysty. Olisin kotona tuntien pahaa oloa siitä, etten ole töissä auttamassa muita.
Enkä tiedä miten töissä suhtauduttaisiin lomaani. Varsinkin jos saisivat tietää todellisen syyn. Saisin heittää hyvästit urahaaveilleni. Vanhemmat joskus tai oikeastaan tässä lähiaikana ovat kyselleet miten jaksan ja enhän polta itseäni loppuun töissä. En, en... Tai sitten joo. Isä huolehtii edelleen. Eilen soiteltiin hänen kanssaan, siellä hän huolehtii minun voinnistani, vaikka itse on leikattavana tänään. Ehkä isä sitten näkee jotain mitä muut ei näe. Enkä ole itse kovin hyvä asioitani puhumaankaan muille. Tänään on sellainen olo, että voisi oksentaa. Kurkussa on pala joka ei liiku mihinkään ja áhdstaa. Itkettää koko ajan. Pakko koota itsensä ja lähteä illaksi töihin. Isä leikataan tunnin päästä, joten tuomiota odotellessa ja ahdistuksen vallassa menee tämä päivä taas...
nyt vaan sairauslomaa. Tiedän syyllisyyden tunteesi. Itse kärsin myös tuosta aikaisemmin. Terapeuttini se sitten lopulta päätti, että on sairausloman paikka. Pisimmillään olen ollut melkein vuoden pois töistä. Sitten useasti lyhympiä jaksoja.
Ketään ei voi irtisanoa sairauden takia. Töissä kenenkään ei tarvitse tietää sairauslomasi syytä. Pomolla ei ole lupa kertoa sitä muille työntekijöille.
Voisit myös hakea keskusteluapua ja mieliala lääkitystä. Joillekin riittää lyhyemmänkin ajan lääkitys. Sitäpaitsi et arvaakaan kuinka moni ihminen syö masennuslääkkeitä. Ihmiset ei vaan puhu sellaisista asioista. Itse olen syönyt lääkkeitä kolme vuotta enkä olisi selvinnyt ilman niitä.
On pakko kommentoida tuohon, että tietosi ei ihan pidä paikkaansa. Jos sairasloma jatkuu ja jatkuu, voidaan pysyvästi alentuneen työkyvyn vuoksi siirtää toiseen tehtävään. Mikäli toisenlaista ("helpompaa") työtä ei ole tarjolla, voidaan irtisanoa. Yleensä jo vuoden yhtämittainen sairasloma on osoitus pysyvästi alentuneesta työkyvystä, psyykkisissä sairauksissa jo lyhyempikin sairasloma riittää. Olen myös sitä mieltä, että ap:tä ei välttämättä sairasloman haku auta. Tämä asia (isän sairaus) täytyy vain käydä läpi. Se on asia, jolle ei voi mitään. Kotona peukaloiden pyörittely saattaa vain pahentaa tilannetta. Vanha kansa sanoi, että työ on paras lääke. On jotain mihin keskittyä ja tuntea itsensä hyödylliseksi.
jos töissä joutuu juoksemaan ylitöitä joka päivä? Sanotaan, ettei ole pakko, mutta kuitenkin on. Kauanko luulet ihmisen jaksavan sellaista, että annetaan 15-25h joka päivälle duunia, jonka sitten juokset 12 tuntiin. Jos siihen vielä lisätään hirveä stressi, koska valituksiahan ei saa tietenkään tulla ja oma elämä heittää häränpyllyä, niin moniko ihminen jaksaa sellaista hymy huulilla päivästä toiseen?? Täytyy sanoa, että sitkeä mäkin olen, mutta en kaikkea jaksa loputtomiin. Jos työntekijä ajetaan piippuun, niin voiko muuta enää odottaakaan. Ei vaan jaksa.
Hei itsehän sinä sitten tiedät mihin voimasi riittävät,jos et halua sairaslomaa hakea ja ajattelet miten muut suhtautuvat se on sitten sinun oma valinta.
Jokainen me toimitaan eri tavalla ja en tosiaan arvostele sinun tapaasi toimia.
Olen itse hoito alalla ja voin sanoa että viimeisetkin voimat viedään joustava on oltava työnantajaa kohtaa mutta mites toisin päin... ei puhettakaan.
Tulin juuri lomalta ja tuntui etten ole ollutkaan,mutta en itse aio polttaa tällä palkalla itseäni loppuun ja muutenkaan.Yksi elämä meillä vaan on elettevänä.
Tykkään työstäni mutta liian vähän henkilökuntaa useimpina päivinä viikossa ei naurata.
Meillä on onneksi topakka osaston hoitaja joka eilen sanoi et tämä peli ei vetele,potilaiden kustannuksella ei enää leikitä.
Ensi maanantaina on palaveri ja katsotaan mitä tuleman pitää.
Toivotan sinulle ja isällesi voimia ja lupaa et kuuntelet sydäntäsi.Älä polta itseäsi loppuun.
tässä tapuksessa kyseessä ei tainnut olla vuoden sairausloma. Kunhan nyt kirjoitin omasta kokemuksestani.
Itse olen sitä mieltä, että on parempi hakea sairauslomaa ajoissa ennen kuin romahtaa lopullisesti. Sen jälkeen voikin olla tosi vaikea mennä takaisin töihin.
Hienoa kuulla että jossain sentään löytyy topakkuutta;
täytyis kyllä alkaa löytymään myös liittojenkin tasolla,
ennenkuin on puolet työikäisistä "valmista kauraa" tavalla tai toisella.
Itse jouduin kokemaan henkisen romahduksen yritettyäni
melko turhaan taistella työporukan edunvalvojana työelämän
asioihin parannuksia. Kaiken huippu oli, kun ammattiosastossa
"toverit" alkoivat puukottaa selkään. No, enää en heitä helmiäni sioille...
Muistakaa että olette arvokkaita tälle maalle ja ihmisille. Jumala teitä siunatkoon.
hajosin täysin töissä. Esimies sattui paikalle ja kysyi miten menee, mitäs siinä sitten. Itkin ja itkin ja sain kaottua, etten jaksa tällä hetkellä enenpää. Niinpä sitten lähdin esimiehen kehoitukseta kotiin. Koko päivän on ollut itkuinen ja masentunut olotila. Ei jaksa mitään, ei kiinosta mikään. Onneksi huomenna on vapaata ja viikonloppu edessä. Jos saisi koottua itsensä taas. Isä sitten leikattiin ja on todella huonossa kunnossa. Lähden heti aamusta ajamaan vanhempieni luokse. Tällä hetkellä on sellainen olo, että maailma romahtaa hetkellä millä hyvänsä, mutta toisaalta on yksi stressi pois. Töissä en olisi millään voinut jatkaa enää tänään, joten oli hyvä päästä kotiin itkemään rauhassa.
Tutun tuntuista; tollasta se oli mullakin. Sitten lopulta lääkäriin,
jossa pillahdin poraamaan, josta toteamus "Sinä taidat
olla masentunut". Minä siihen että "Joo"...
purkamassa tunteita. Huomenna pitäisi mennä töihin, mutte mitä lähemmäs huominen tulee, sen enenmän alkaa ahdistaa. Mahaa polttaa, aivan kuin olisi närästys koko ajan. Päätä särkee ja tuntuu, ettei yöllä taas nukuta yhtään. Pätkäunilla sitten pakko painaa huominen taas. Isä on niin huonossa kunnossa, etten tiedä saanko häntä enää koskaan kotiin. Alkaa tuntua, ettei tätä jaksa enää. Isä on yksi tärkeimmistä ihmisistä elämässäni, enkä tiedä miten tulen toimeen sen jälkeen, jos hän kuolee. Silloin elämäni romahtaa kokonaan. En edes uskalla ajatella asiaa. Tekisi mieli mennä oksentamaan, on niin paha olla tällä hetkellä. En vain jaksa koko ajan olla kyynel silmässä.
Morjesta! On mennyt aikaa kun olet kirjoitellu, mutt luin tuon ketjun niin päätin kysellä kuinka sinä jakselet ja kuinka isäsi jakselee? Minulla on tavallaan saman tyyppinen tilanne, oma isä sairaalassa eikä takasin tulosta ole tietoakaan. Luojan kiitos on hyvä tukiverkko ja työpaikka täynnä ymmärtäväisiä ihmisiä, eli itse asiassa asiat ovat aikas hyvin, mutt silti joskus tuntuu ett en ollut tähän vielä valmis. Minulle myös isä hyvin tärkeä ihminen. Laita viestiä kuinka teillä/sinulla menee, ja voimia sinulle=)
Isä pääsi viikko sitten sairaalasta kotiin 35kg laihtuneena. Näyttää aika luurangolta nykyään. =/ Sädetys yms. hoidot jatkuu hamaan tulevaisuuteen. Nooh, elämä voittaa ehkä sittenkin. En tiedä. Tosin oma elämä menee samaan tahtiin edelleen. Välillä nukkuisin koko päivän jos vain voisin, välillä ei uni tule vaikka miten koittaa. Asiat vaan pyörii päässä ja sitä miettii kaikkea. Työt menee miten sattuu nykyään, ei jaksa keskittyä yhtään. Ennen työ oli se mihin purin kaiken ja tein hyvää jälkeä. Nyt tuntuu, ettei missään onnistu. Itku tulee, jos on tullakseen, ei kovin kummoinen vastoinkäyminen tarvitse olla. Joka toinen päivä olisin valmis hakemaan lomaa, joka toinen yritän uskotella, etten tarvite. Keikun siis kahden vaiheilla. En tiedä mitä tehdä. Aika näyttää. Viimeiset pari viikkoa on mennyt niin "sumussa", etten muista niistä oikein mitään. Olen vaan raahautunut päivästä toiseen miettien miten jaksan seuraavaan ja seuraavan....