kun ootte kaikkitietäviä näistä kunnan asioista kuinka paljon kunta avusti sänkytehdasta konehankinnoissa että ulkopaikkakuntalaiset päsee käymään siellä töissä.
sänkytehdas
.,kemeli
11933
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
pöytäkirjoita. Siellä yleensä asiasta. Vaivaa joutuu näkemään kyllä.
myös jokunen Haapavedeltä. Lisäksi yritys maksaa veroa kuntaan ja kai ne työntekijätkin jättävät joskus jonkun euron kuntaan, ainakin Alkon kassaan ;)
maksaa tai on maksanut koneensa itselleen. Ei ole jäänyt kaupungin syliin
kaiken muun yrittämisen seassa.
veroja maksa tänne kärsämäellä pääpaikka ja eikö oo missä lie pää konttori
kiinteistöstä omaisuusveroa!
Pääpaikka lienee jossakin suuremmassa kylässä, kuin edellämainitut.
tosi paljon töissä muualta, ennätys lienee Valio.
Paikkakunnan asuntotuotantoa ja palveluvarustusta pitäisi kehittää, että saataisiin näistä joku asumaankin tänne.
kaavavalitukset saisi jäädä historiaan,se aiheuttaa.
ku väkiluku vaa vähenöö?
kyseisen tehtaan sängynlaadusta, toki syntyvyys on paikkakunnalla huolestuttavan pieni!
kun pirttiviljely lipsuu ja lipsuu.
Malleja pitäsi tuorestaa ja virittää...!!!!