Tänään tapahtui seuraavaa: NG900 -95 (vapari eli Motronic-ohjattu) oli tavallisen arkipäivän tapaan päivän ulkona työpaikan parkkipaikalla kiinni sähkötolpassa, jossa on sähköt päällä 5min ja pois 10 min jne. Eli kone oli sopivan lämmin ja käynnistyi mukavasti. Ajoin noin 4 kilometriä (jonka aikana moottori lämpeni normaaliin käyntilämpöönsä) ja kurvasin huoltoasemalle tankkaamaan. Tankki oli noin puolillaan ja kaadoin tankkiin ensin noin puoli pullollista Bilteman polttoainejärjestelmän puhdistusainetta, jonka pitäisi myös poistaa kosteutta (puolet tästä aineesta olin laittanut tankkiin jo aiemmin). Tämän jälkeen tankkasin tankin täyteen. Kun sitten lähdin ajamaan, niin melko pian havaitsin "Check Engine"-valon palavan ja sen koommin se ei ole sammunut.
Äsken yritin lukea virhekoodia Haynesin manuaalin ohjeita noudattaen maadoittamalla pinnin 6 hetkeksi ratin alta diagnostiikkaliittimestä virran kytkemisen jälkeen, mutta en saanut tätä Check engine-valoa vilkuttamaan mitään virhekoodeja, vaan se vain paloi yhtäjaksoisesti.
Onko kenelläkään mitään ehdotuksia tai arvauksia, mikä on tämän vikatilanteen aiheuttanut ja mitä kannattaisi tehdä? Pääseekö noihin Saab-huoltoihin "pikavisiitille" lyhyellä varoitusajalla tällaisessa tapauksessa selvittämään kunnon testerillä mikä on pielessä? Miten paljon tuolla nyt uskaltaa ajella (ainakin kai katti on vaarassa tuhoutua)?

Vastaukset 12
Vanhimmat
Mieti mitä muuta "järkevää" voisit tankkiin laittaa, ja vieläpä saisit ostaa sen Biltemasta. LAATUVARMAA KAMAA.
eipä taida enää ruiskumoottoreihin moisia litkuja tarvitse laittaa. Ei ne samalla lailla jäädy kuin vanhat kaasarivehkeet.
En näe mitään varaa ajaa autoa vaikka varoitusvalo palaa, mutta jos se ei paikkoin sammu voi käydä vikakoodin lukemassa huollossa. Sen luulisi onnistuvan nopeasti ja halvasti pikahuollossa.
Tuskin katalysaattorikaan on vaarassa ellei syytytys ole niin pielessä, että räjähdys menee pakosarjaan jolloin katalysaattori saattaa hajota ( kokemusta on ).
En tiennytkää, että trionic:in saa myös vilkuttamaan kuten vanhemmat Bosch:n motronicit.
Tuossa ko autossa juuri ole motronic..
... löytyy tästä autosta. NG900 turboissa on trionic ainakin tämän raamattuni (= Haynes/Alfamer-manuaali) mukaan. Sen mukaan myös tuon trionicin saa vilkuttamaan koodeja, eikä siinä tarvitse edes mitään hyppylankavirityksiä, vaan ainoastaan virta-avain ON-asentoon, jonka jälkeen pitäisi alkaa koodit vilkkua (jos siis jotain vilkutettavaa on).
Tuo oli niin tyhjentävästi sanottu ETTEI SIIHEN OLE MITÄÄN LISÄTTÄVÄÄ!!!!!
.. että sain Galantistani kyseisellä "puhdistus"litkulla (täyttä supersontaa)yhden ruiskusuuttimen rikki, kustansi vanhaa rahaa 1750mk. Se pesiytyi suuttimen sisään semmoiseksi paskaksi, että ei mitään rajaa. Älä ikinä laita mitään humpuukiaineita autoosi, se ei todellakaan tarvitse sitä. Käytät nesteen bensoja niin pysyy puhtaana.ellei ole jo too late..
Siis se varoitusvalo syttyi suurinpiirtein 10-20 sekunnin kuluttua käynnistyksestä ellei vielä aiemminkin, joten en tiedä olisiko se mun litku ehtinyt siinä vaiheessa vielä kovinkaan pitkälle, vaikka olisikin kerääntynyt tankin pohjalle suoraan polttoaineenoton kohdalle. Lisäksi jos otetaan esim. tämä skenaario, että joku ruiskusuutin olisi tukkeutunut, niin luulisi auton käyvän huonosti, mutta tämä käy ja kukkuu kuin ennenkin.
Eli on tietysti mahdollista, että tuo vika tuli päälle sattumalta juuri tuolloin eikä sillä ole mitään tekemistä tuon aineen kanssa. Autolle tehtiin joku aika sitten kansiremontti, jolloin aika monen anturin liitoksiin ja kaapelointeihin koskettiin, ja voi olla mahdollista sekin, että nyt korjataan sen työn satoa.
.
Ei sitten pa-tankin korkki jäänyt auki, jäätynyt umpeen tai tankkasitko auto käynnissä. Se aiheuttaa myös check engine valon syttymisen.
Onkos tuon merkkivalon sammuttaminen akun navat irroittamalla muuten mahdollista ?
Jos siinä on todella vikaa niin kyllä se tulee takaisinkin.
En tiedä tuosta merkkivalon sammuttamisesta, mutta mulla se nyt sitten päätti sammua itsestään. Kun lähdin töistä, niin tutkailin vähän tankinkorkkia, mutta ei siinä mitään sen kummempaa tuntunut olevan ja valokin syttyi palamaan käynnistyksen yhteydessä. Ajelin kaupan kautta kotiin ja sitten kotipihaan ajaessani valo vain päätti sammua.
Soitin aamupäivällä Laakkoselle Konalaan ja kyselin pikahuollosta ja vikakoodien luvusta, mutta tänään oli kuulemma niin monta pakkasesta kärsinyttä autoa jonossa ettei kannattanut sinne mennä. Huoltoneuvoja vain sanoi, että autolla voi ajaa huoletta, jos se pysyy käynnissä, tuntuu vetävän normaalista ja lämmöt nousee normaalille tasolle, ja niinhän tuo käyttäytyy. Yritän ehkä tiistaina käydä siellä, jos ECUun olisi jäänyt joku tieto tuosta viasta.
Niin joo, en tankannut kone käynnissä eikä korkinkaan kanssa mitään erityistä tullut tehtyä, mutta näin kovalla pakkasella voi tietysti korkin tiiviste olla niin kova, ettei se tiivistä kunnolla jos huonosti sen sattuu kiinni laittamaan.