Itselläni ollut vajaatoiminta 18v minkä todennäköisesti laukaisi synnytys. Nyt muutama vuosi sitten sain lapsen ja odotusaikana lääkitystäni nostettiin ½ tabletilla ja en oikeen tiedä mitä olen ajatellut vain jatkoin lääkitystä sillä isomalla annoksella ja nyt keväällä rupes tulemaan ihme oireita ja ihmettelin muutaman kuukauden, että mikä on kunnes tarjusin samalla, kun tilasin ajan kilpirauhaskontrolliin, että voi hitto mä en oo pienentäny sitä annosta. Oireet olivat järkyt, mieliala aivan mais, väsy, rytmihäiriöt, mikään ei huvittanut, huippas ja pää ihan kummallinen, laihtuminen ja kuukautisten kierto lyhentynyt, vatsakipu sekä hajamielisyys. Nyt olen vajaa kolme viikkoa syönyt vanhaa annosta ja olo kyllä aika paljon parantunut, eli meni varmaan ylitoiminnalle. En vielä käynyt kontrollissa koska ajattelin odotella että olen hetken syönyt "oikeaa" annosta. osaatteko sanoa kaunko siinä menee että muutos näkyy kokeissa ja muutenkin, että kauanko että keho normalisointuu ja onko teillä ollut kuukautisten kans samaa ongelmaaa? (lähinnä ylitoimintalaiset)Ei ennemmin ole ollut arvojen kans ongelmaa niin ei tietoa tai muistikuuvaa, koska oikea lääke annos löyty aika äkkiä ja siitä on aika monta vuotta. Kiitos jos jaksoit lukea ja vielä vastata!
Oireista
Muistamaton
2561
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Kontrollin voi ottaa 6-8 viikon päästä annoksen muutoksesta.
ei ole liikatoimintaa, mutta eiköhän päde siihenkin. Olin lukenut jostain että aikaisintaan 6 viikon kuluttua voi mennä kontrolliin.
No kun annostusta nostettiin, oli melkein tasan kuusi viikkoa kulunut, kun yhtäkkiä huomasin ettei enää väsytä ja painon nousukin oli pysähtynyt ja muut oireet helpottaneet. Että näin mulla.
No nyt taas on oireita, ja meinaan mennä kontrolliin, että pitäskö taas nostaa.