Helsingin pimeä yö

Ajoin 11,3 km klo 20 ja 21 välissä.

Kolmekymmentä pyöräilijää ajoi pimeänä.
Valon kantajia oli yhdeksän.

Ihme ja kumma, parilla pimeänä ajavalla oli lamppu pimeänä.

Kulosaaren sillalle tullessa Kulosaaresta lampullisen näkee rakennustyömaan kohdalta. Tuon paremmin pyöräilijää ei havaitse päivälläkään.

Itse ajoin valon ja heijastinliivien kanssa. Autoilijoiden käytös oli moitteetonta eli samanlaista kuin päivällä.

Pieni yllätys: vastaantulevan mopon valo häikäisee tai jopa sokaisee.

Kaupungilla oli aika paljon lamppuja pimeinä. Säästöä?

Pimeät pyöräilijät ja jalankulkijat näyttäväkin sitten tosi pimeiltä. Heijastimiakaan ei ole tai niitä ei pidetä tai ne ei näy pyörän lamppuun.
162811
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Minun matkani oli vajaa 25, aika suunnilleen sama. En laskenut vastaantulijoita, mutta valot tulin laskeneeksi. Neljä. Ei heijastimia.

Hajahavaintona ainakin Haagan ja maaliikennekeskuksen välinen katu oli kokonaan pimeänä. Siinä omasta kunnon valosta oli jo jotain hyötyäkin, sillä näki viime hetkessä väistää tien yli jojona olevan mäyräkoiran. Tiedätte varmaan miten veemäisen hankala se on nähdä edes vähän hämärässä.

Toinen hajahavainto oli Länsiväylän varresta ennen Matinkylää. Kerroin toukokuussa Tiehallinnolle että puskat alkavat vallata pyörätien siellä hienon uuden äänivallin takana. Nyt olivat siistineet ne rehottavat tosi hyvin. Ainakin metri oli tehty tyhjää päällysteen reunasta. Hienoa. Miten Helsingin kaupungin saisi samaan hommaan?

Äänestä

Jospa iltahämärässä oli lamppu unohtunut tai jotain, siksipä uusi yritys 22.00-22.30. Kolme pimeää ja kaksi valoista. Huomattavan hiljaista on yöllä.

Puhtaus on puoli ruokaa. Kun pyörätiellä on karkkipaperi, niin se ei ole mitään päiväsaikaan. Yöllä siitä ei erota onko se karkkipaperi vaiko tiiliskivi.

Äänestä
  • Alkuillasta ehkä joka neljäs käyttää valoja. Myöhemminkin vain lähes joka toinen. Kyllä on vaikaa havaita pimeää. Vanhankaupunginlahdella kun pyöräilin illan pimettyä, katuvaloja ei ollut, näkyy vain himmeänvaalea ulkoilupolku jota pitkin painaa menemään. Vierestäni suhahti tumma varjo, tais olla pyöräilijä, huomasi sentään väistää valoani.

    Äänestä

  • kaaharifillaristi kirjoitti:

    Alkuillasta ehkä joka neljäs käyttää valoja. Myöhemminkin vain lähes joka toinen. Kyllä on vaikaa havaita pimeää. Vanhankaupunginlahdella kun pyöräilin illan pimettyä, katuvaloja ei ollut, näkyy vain himmeänvaalea ulkoilupolku jota pitkin painaa menemään. Vierestäni suhahti tumma varjo, tais olla pyöräilijä, huomasi sentään väistää valoani.

    että tulee nähdyksi, kun jotenkuten näkee pimeässä itse, illala pimeässä pyöraillessä laskeskelin että 10:stä pyöräilijästä 2:lla on valot...pari kertaa olen nähnyt poliisien ajavan valottoman ohi, siis ohi, ei ilmeisesti kuulu toimen kuvaan. Ostakaa hyvät ihmiset valot, myös taakse niihin pyöriinne, se on halpa henkivakuutus.

    Äänestä

  • axus kirjoitti:

    Joensuussa lama-aikana poliisi SAKOTTI valoitta ajosta. Poliisilla on siihen täysi oikeus. Kypärättömyydestä ei sakoteta, mutta valoitta ajamisesta voisi sakottaa. Jotenkin kypärä on korvannut turvavälineenä valot.

    Äänestä

  • axus kirjoitti:

    että tulee nähdyksi, kun jotenkuten näkee pimeässä itse, illala pimeässä pyöraillessä laskeskelin että 10:stä pyöräilijästä 2:lla on valot...pari kertaa olen nähnyt poliisien ajavan valottoman ohi, siis ohi, ei ilmeisesti kuulu toimen kuvaan. Ostakaa hyvät ihmiset valot, myös taakse niihin pyöriinne, se on halpa henkivakuutus.

    Saman olen huomannut että kenelläkään ei ole ikinä takavaloa en kertaakaan ole nähnyt.Itselläni ei tuota valoongelmaa ole tällähetkellä 12 valoa
    pyörässä tiedän se on sairasta.

    Äänestä

  • fordfani kirjoitti:

    Saman olen huomannut että kenelläkään ei ole ikinä takavaloa en kertaakaan ole nähnyt.Itselläni ei tuota valoongelmaa ole tällähetkellä 12 valoa
    pyörässä tiedän se on sairasta.

    Kerran olen nähnyt takavalon.
    Sen sijaan kun näin oman pysäköidyn pyöräni auton lyhdyissä, niin heijastimet loistivat kiitettävästi (laukuissa ja sitten takaheijastin). Lähinnä se takavalo on pyöräilijöitä varten. Kun minä poljen kuitenkin rivakasti, niin en pelkää jääväni takaa tulevan pyöräilijän alle.

    Sen sijaan kääntymismerkkiä on turhauttavaa antaa pimeässä, kun pimeää, heijastimetonta kättä ei kuitenkaan näe.

    Äänestä

  • Henki Hieveri kirjoitti:

    Mun Crescenteissä on ollut paristoilla toimivat takavalot jo yli 15v. Ja napsautan valon palamaan samaan aikaan kuin etuvalonkin eli jo hämärän aikaan.

    Heijastimia käytän myös takin hihoissa ja housujen lahkeissa. Rukan valmistamassa pyöräilypuvussani ne ovatkin jo valmiina.

    Äänestä

  • Kukkahattutäti2 kirjoitti:

    "Takavalo
    Kirjoittanut: Kukkahattutäti2 24.9.2006 klo 14.42
    napsautan valon palamaan samaan aikaan kuin etuvalonkin eli jo hämärän aikaan. "

    Itse asiassa tuntuma on, että hämärä juuri ennen katuvalaistuksen syttymistä on pimein ja vaarallisin aika.
    Tieliikennelaissa oli sellainen mielenkiintoinen ajatus, että esim. sumussa valoa pitäisi käyttää. En tiedä onko siitä silloin paljon hyötyä. Käyttänyt olen silti.

    Mielenkiintoista on myös se, etten näe kiinteän valon vaatimusta missään. Lienee poistettu? Muistan, ettei saanut ennen napata esimerkiksi taskulamppua mukaan pyörän valoksi.

    Äänestä

Laskin huvikseni torstaiaamuna valottomia ja valoin varustettuja pyöriä Helsingin kantakaupungin alueellaa klo 4.35-6.00. Pyöräilijöitä näin 23, joista vain kahdella oli valot ja nekin olivat vilkkuvia ledejä. Eli yhtään oikein valaistua fillaria en nähnyt.

Äänestä
  • Kyllähän sellaiset näkyy yhtä hyvin kuin kiinteä valo ellei paremminkin.
    Valaistujen pyörien lukumäärä sen sijaan on huolestuttava. Jotenkin tuntuu, että joko syksymmällä tai lähempänä sydänyötä valaistujen pyörien lukumäärä vain vähenee.

    Äänestä

  • Henki Hieveri kirjoitti:

    Kyllähän sellaiset näkyy yhtä hyvin kuin kiinteä valo ellei paremminkin.
    Valaistujen pyörien lukumäärä sen sijaan on huolestuttava. Jotenkin tuntuu, että joko syksymmällä tai lähempänä sydänyötä valaistujen pyörien lukumäärä vain vähenee.

    Se ei ole asetuksen tarkoittama valo. Asetuksen sana "näyttävä" ei tarkoita vilkkuvaa.

    20 §. Valaisimet. 1. Ajettaessa tieliikennelain 36 §:n 2 momentin mukaisissa olosuhteissa (pimeän tai hämärän aikanana taikka näkyvyyden ollessa sään vuoksi tai muusta syystä huonontunut) tulee polkupyörässä olla eteenpäin valkoista tai vaaleankeltaista valoa näyttävä valaisin. Polkupyörässä saa olla taaksepäin punaista valoa näyttävä valaisin. Valaisimet saavat olla sijoitettuina leveyssuunnassa polkupyörän keskilinjasta poiketen.

    Ensinnäkin ledi valo on kirkkaudeltaan riittävä. Polkupyörän valon ei tarvitse valaista näkökenttää, vaan toimia huomiovalona. Ledivalon kirrkaus on verrattavissa vanhan ajan raskaisiin dynamoihin ja hehkulammpuihin. Ja mitä tulee vilkkumiseen, niin tuoss ei millään muotoa mainita että valon pitäisi olla vilkkumaton. Päin vastoin, koska polkupyörien valot ovat ensisijaisesti huomiovaloja, vilkkuminen nostaa huomioarvoa!

    Sysipimeässä jos ajelee, kannattaa ostaa kunnollinen napadynamo ja halogeenipoltin. Mutta kaupungissa vilkkuledi paras.

    En vetänyt tietoa kypärästäni, sillä luin asiasta Liikenneturva nettisivuilta. Liitän tekstin tähän:

    Kysymys:
    Saako polkupyörässä käyttää vilkkuvaa punaista valoa, joka näyttää taakse ja vilkkuvaa valoa joka näyttää eteen? Luin jostain, että se olisi kiellettyä. Luin jostain, että saa 20 euron sakot kun ajaa huonokuntoisella pyörällä. Mutta kuka näitä tarkistaa? Tarkistaako niitä huonokuntoisiä pyöriä poliisi vai kuka?

    Vastaus:
    Säädösten mukaan ei saa käyttää vilkkuvaa valoa. Säädöstekstissä sanonta "näyttävä" tarkoittaa kiinteää valoa. väAlla ote liikenneministeriön asetuksesta polkupyörän valaisimista:
    20 §. Valaisimet. 1. Ajettaessa tieliikennelain 36 §:n 2 momentin mukaisissa olosuhteissa (pimeän tai hämärän aikanana taikka näkyvyyden ollessa sään vuoksi tai muusta syystä huonontunut) tulee polkupyörässä olla eteenpäin valkoista tai vaaleankeltaista valoa näyttävä valaisin. Polkupyörässä saa olla taaksepäin punaista valoa näyttävä valaisin. Valaisimet saavat olla sijoitettuina leveyssuunnassa polkupyörän keskilinjasta poiketen.

    2. Valaisimien tulee olla vähintään 0,30 metrin ja enintään 1,30 metrin korkeudella tiestä.

    Polkupyörien kunnon valvonta kuuluu poliisille.

    Aika k-päistä olisi poliisin sakottaa tuollaisen epäselvän säädöstekstin perusteella, kun 2/3 ajaa kokonaan ilman valoja.

    Vilkkuva valo on mielestäni kovin epäkohtelias ja ärsyttävä. Mielestäni se ei tuo kovin paljon lisää havaittavuutta ja paristojen kestonkaan kannalta ero ei ole määräävä. Säädettävissähän moinen toiminto on ja sitä käyttävät ihan tahallaan. Erittäin kirkassävyisellä vilkkuvalla valolla on huonoja mentaalivaikutuksia ja en usko että pyöräilijä sillä saavuttaa enempää huomaavaisuutta. Sen sijaan ihmettelen miksi valon tulisi olla max 1,3m korkeudella? Otsavalo ei siis käy. Tällaisen ostin ja tuo seikka vähän kiusaa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Henki Hieveri kirjoitti:

Ajoin 11,3 km klo 20 ja 21 välissä.

Kolmekymmentä pyöräilijää ajoi pimeänä.
Valon kantajia oli yhdeksän.

Ihme ja kumma, parilla pimeänä ajavalla oli lamppu pimeänä.

Kulosaaren sillalle tullessa Kulosaaresta lampullisen näkee rakennustyömaan kohdalta. Tuon paremmin pyöräilijää ei havaitse päivälläkään.

Itse ajoin valon ja heijastinliivien kanssa. Autoilijoiden käytös oli moitteetonta eli samanlaista kuin päivällä.

Pieni yllätys: vastaantulevan mopon valo häikäisee tai jopa sokaisee.

Kaupungilla oli aika paljon lamppuja pimeinä. Säästöä?

Pimeät pyöräilijät ja jalankulkijat näyttäväkin sitten tosi pimeiltä. Heijastimiakaan ei ole tai niitä ei pidetä tai ne ei näy pyörän lamppuun.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu