Miten mahtuu 2 vuotias lapsi tuohon stokken syöttätuoliin...? kaupassa olemme katselleet tuoleja ja ne näyttävät aika ahtailta turvakaaren ollessa paikallaan. Vai oletteko käyttäneet vielä 2 vuotiaalla turvakaarta...?
stokke tuoli
+++++
2303
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Meillä juuri 2-vuotiaana otettiin turvakaari pois. Poikamme on tosi iso ja pitkä ikäisekseen, joten keskiverto 2-vuotias mahtuu siihen varmasti hyvin. Lähinnä meillä alkoi tuntua siltä, että kun lapsi kuitenkin pääsee siitä itse pois, on helpompaa kun turvakaarta ei turhaan ole. Ei tarvitse pomppia sen yli.
Meillä huomattiin että 1v4kk ikäinen lapsi syö ihan hyvin tavallisella tuolilla. Alkoi nimittäin koko ajan syöttötuolissa nousta ylös ja kiivetä pöydälle. Nyt istuu hiljaa aloillaan tuolissa jossa ei ole mitään reunoja joita vasten kiipeillä. Tietysti sekunniksikaan ei voi jättää vahtimatta, mutta eihän sitä tarvikaan kun syödään ruoka ja sitten samantien tuolista alas.