Luin tossa aikaisemmin tosta nimenmuunnosta eron yhteydessä, kun lapset/lapsi jää äidille. Saako lasten sukunimen muuttaa ilman isän suostumusta ihan noin vain? Suomessa elatusvelvollisuus todellakin tarkoittaa sitä mitä kirjoitetaan, eli velvollisuus ilman minkäänlaisia oikeuksia.
Itse olen kerran ollut sosiaalitanttojen armoilla eron yhteydessä, eikä se ikinä enää toistu vaikka eroaisinkin uudelleen. Nyky-yhteiskunnassa kaikki asiat aletaan puolittamaan naisten ja miesten kesken 50/50, miksi tää eroasia tulee jollai 60-luvun junalla. Minunkin asioista päättävällä sosiaali-ihmisellä ei edes itsellä ollut lapsia :)n. 10 v. sitten.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Mun käsityksen mukaan jos vanhemmilla on yhteishuoltajuus, niin lasten nimiä ei saa muuttaa ilman toisen osapuolen suostumusta. (Ja suostumus pitää kai antaa paikanpäällä ja/tai kirjallisesti.) Yksinhuoltajaksi jäädessä tuo nimenmuutos onnistuu vissiin helpommin..
isän suostumusta ei tarvita.
minä kerroin isälle eron yhteydessä että tulen vaihtamaan lasten sukunimet kun sopiva aika tulee. ja isä ei pistänyt hanttiin asiassa.
Meillä vahdokseen meni parivuotta aikaa erosta koska tahdoin antaa lasten itse miettiä asiaa.
ja kun he kaikki olivat valmiit nimenvaihdokseen se tapahtui heidän aloitteestaa. Jos lapset olisivat vastustaneet olisimme jääneet kaikki miehen nimelle.
Kyllähän elatusvelvollisella on oikeuksiakin jos vain tahtoo niitä käyttää..
Turha marista jos itse ei niitä tahdo käyttää.
Yhteishuollossa velvollisuuksia tosin on enemän mutta kuinka moni isä tai äiti voi sanoa vastaavansa lapsen asioista tasan yhtäpaljon kun lähivanhempi?