Olen miettinyt, että onkohan päänsärkyni migreeniä. Ajattelin kysyä mitä mieltä te olette asiasta...
Olen 22-vuotias nainen. Minulla on ollut tietynlaisia päänsärkykohtauksia muutaman vuoden ajan(ehkä 5 vuotta). Muutenkin olen kärsinyt paljon päänsärystä.
Kohtaus alkaa pienellä päänsäryllä, (jonka joskus on laukaissut elokuvissa käynti, joskus en ole löytänyt syytä) yleensä iltapäivällä tai illalla. Päänsärky voimistuu muutamassa tunnissa ja alkaa oksettava olo. En ole oksentanut. Tässä vaiheessa menen lepäämään, koska muu (esim särkylääke) ei tunnu auttavan. Äänet häiritsevät (tuntuvat kovemmilta kuin ovat) ja mielelläni olen myös hämärässä. Yleensä kohtaus kestää joitakin tunteja (arviolta 5-10 h).
Minusta tämä kuulostaisi migreeniltä. Mummollani on myös migreeni ja hän epäili sen olevan minullakin.
Kohtauksia oli aiemmin muutaman kuukauden välein, raskauden aikana ei yhtään, ja alkoivat taas n 4 kk synnytyksen jälkeen. Nyt kohtausia on ollut joka viikko muutaman kuukauden ajan. Ilmeisesti liittyy hormonitoimintaan jotenkin kun kuukautisten aikana tulee enemmän kohtausia.
Kävin yli vuosi sitten lääkärissä, joka kyseli hyvin ylimalkaan muutaman kysymyksen ja sanoi, että katsotaan... Pitäisköhän käydä uudestaan, kun nämä kohtaukset on nyt lisääntyny ja ne haittaavat elämää. En oikeen voi kohtauksen ollessa pahimmillaan hoitaa vauvaa, kun kipu on niin kova.
Kiitos jos joku viitsii sanoa mielipiteensä! =)

Vastaukset 21
Vanhimmat
Sinulla on ihan selvä migreeni. Kohtaukset voivat tihentyä, jäädä taas pois ja sitten alkaa uudelleen.Se on inhottava tauti mutta ei vaarallinen.
Migreenisärky on yleensä aina toispuoleinen päänsärky. Tarkoitan että minulla on migreenikohtauksen aikana vain ja ainoastaan oikea puoli päästä kipeänä. Silmien takaa ohimoa hipoen takaraivolle ulottuva. Onneksi täsmälääke tehoaa ja särky hävoää noin vartissa.
Migreeni on vain kipua, kuten päänsärkykin. Johtuvat yleensä samasta syystä, mutta migreenissä syy on vain suurempi ja "pahempi".
Mitähän tämäkin on tarkoittavinaan:
"mutta migreenissä syy on vain suurempi ja pahempi "
Annoin sinulle kaksi nettiosoitetta, joissa kerrotaan mikä migreeni on ja miten migreenisärky syntyy. Lisäksi joku muu selitti sen sinulle rautalangasta vääntäen.
Etko viitsi perehtyä asioihin vai etkö ymmärrä lukemaasi? (Tämä on kysymys, joten vastaa). Lopeta kuitenkin väärien tietojen levittäminen! (Tämä on käsky, joten tottele).
Voinhan mäkin antaa linkkejä sulle, miten migreenit paranee ilman pillereitä... Lue vaikka koulutetun ja laillistetun kiropraktikon sivuilta.
"Näin ollen migreenipotilaan kannattaa tulla kiropraktiseen hoitoon varsinkin, jos migreeniin liittyy niskakipua ja jäykkyyttä niskan alueella."
http://kotisivu.mtv3.fi/kari-pekka.maihaniemi/ongelmat.html
Älä sinä levitä väärää tietoa.. ;)
Ja kukahan on tällainen Otter Sjaastadt, jonka teoriaan Mäihäniemi tukeutuu? Missä yliopistossa tai tutkimuslaitoksessa hän vaikuttaa?
Kuka lienee... voit kysellä heiltä:
http://www.kiropraktiikka.fi/mita_on_kiropraktiikka/potilaat.html
Tuokin on mielenkiintoinen:
"Yli 90% päänsäryistä johtuu yläniskan toimintahäiriöistä. Lukuisien tutkimusten mukaan kiropraktinen hoito on tehokasta toistuvan yläniskaperäisen ja jopa migreeni-tyyppisen päänsäryn ehkäisyssä ja hoidossa. Kiropraktiikka lähestyy ongelmaa poistaakseen päänsäryn syyn eikä ainoastaan oireita. Luonnollinen lähestymistapa on potilaalle miellyttävä ilman lääkeaineiden haittavaikutuksia. "
http://www.chiromed.fi/305.html
Älä levitä väärää tietoa! Migreeni tulee niskasta ja sen voi parantaa ilman pillereitä...
En kysynyt kiropraktikkojen mielipiteitä vaan pyysin sinua todentamaan väitteesi, jonka perustat Mäihäniemen väitteeseen, joka perustaa väitteensä mystisen Otter Sjaastadtin väitteeseen.
Kirjoitat: "Kuka lienee... voit kysellä heiltä."
Et ole kovin vakuuttava.
Jos sinä väität jotakin, sin on se todistettava oikeaksi, eikä vaadittava toisia todistamaan.
Ei mun tartte jokaisen lähteen tutkijaa henk. kohtaisesti tuntea... Luotan lääketieteen ammattilaisiin sentään joskus.
Mutta tuo heppu taitaa olla jonkinlainen ihnmisen fysiologiaa ja anatomia ymmärtävä, kun hänen kirjoittamaa kirjaa opinnoissa käyttävät monissa kouluissa ja WSOY:kin kustantanut.
http://opinto-opas.stadia.fi/ops.php?c=119&mod=1972&unit=4184&re[916]=1
http://www.tut.fi/public/oppaat/opas2006-2007/perus/laitokset/Laaketieteellinentekniikka/LTT-1010.html
Sekoitat tutkijat, fysiologian jan anatomian kirjojen kirjoittaja on Øystein V. Sjaastad.
Tarkkuutta kiitos, ettet ihan sekoa.
No joka tapauksessa:
"Norjalainen neurologi Otter Sjaastadt (toiminut mm. kansainväliset päänsärkylehden päätoimittajana)"
Eikö tuo siis riitä?
Ei riitä kenellekään joka tahtoo oikeita tietoja. Mikä lehti? Luulisi, että sun linkkienhakutaidoilla löytyisi.
Mitä tietoja löysit Otter Sjaastadtista?
Jos kiropraktikkojen sivuilla sanotaan, että joulupukki asuu Ruotsissa, uskotko senkin?
"Jos kiropraktikkojen sivuilla sanotaan, että joulupukki asuu Ruotsissa, uskotko senkin?"
Ruåttalaiset ainakin tykkäis ja alkais ehkä helposti uskomaankin...
Eikös sulle kelpaa, jos potilas itse kertoo päässeensä eroon migreenistä?
Itse ainakin uskon niitä lähteitä, jotka tukevat omia havaintojani ja useiden muidenkin tuntemieni potilaiden kertomuksia.
Vien tulevana keskiviikkona erään kuulo-ongelmista, migreenistä, selkäkivuista ja jalkojen puutumisista kärsivän potilaan pääsemään eroon vaivoistaan. Kuunteletko sitten häntä? Tai haluatko tulla jopa paikalle katsomaan hoitoa?
Olen itse päässyt eroon migreenistä ajat sitten.
Siis paraneeko nyt jo kuulokin si-nivelen niksauttelulla?
Ei vaan niskanikamien paikoilleen laitolla... Ne hermot kun on siellä pinteessä. Tai katotaan nyt miten käy... keskiviikkona sen sit näkee.
Mulla migreeni johtuu myös kuukautisista, eli hormoonikierroksen aikana munasarjat johtavat hormoonia synnyttäen pahan migreenin, joka kestää 3-7 päivää.
Pyydä lääkäriltä migreenilääkeresepti. Jos kyseinen lääke auttaa, niin vaivasi on todella migreeniä. Itselläni oli aikoinaan hyvin samanlaisi oireita, joita hoitelin särkylääkkeillä, kunnes älysin pyytää lääkäriltä migreenilääkkeitä. Minulla migreeni yleensä puhkeaa, kun rasitan itseäni liikaa tai kärsin pitempiaikaisesta univajeesta.
Eli migreenin kriteerit täyttyvät. Migreenipotilaan kannattaisi edes kerran käydä neurologilla, ja saada kunnon hoito-ohjeet ja lääkitys. Särystä on turha kärsiä, jos sen saa hoidettua pois.
Migreeni on aivorungon aineenvaihduntahäiriö ja kipu tulee aivoverisuonten laajenemisen seurauksena. Tämä on tietysti hyvin yksiviivainen "selitys", tosiasiassa aivorungossa ja verisuonissa tapahtuu kaikenlaista ennen kohtauksen alkua ja sen aikana.
Migreeni liittyy naisilla usein juuri kuukautisiin ja hormonaaliseen kiertoon. Migreeni on perinnöllistä, joten mummosi on oikeassa.
Täytyy varmaan kysellä uudestaan lääkäriltä.
Taisin unohtaa tuon toispuoleisuuden, sellaista särky nimittäin on. Usein vielä samalla puolella päätä.
Itse sain avun magneettikaulakorusta.
Nikke myy näitä jälleenmyyjiensä kautta.
Korusta en luovu.
Päänsäryt ja migreenit palautuvat heti kun koru
on poissa.
Toukokuusta 2006 olen ollut ilman päänsärkyä.