Alkoi töissä ollessani. Tein asiakaspalvelutyötä.
Joskus töihin mennessäni ahdisti todella, en halunnut mennä, mutta oli pakko , koska oli oma liike ja tilauskirja oli täynnä.
Oireet alkoivat kun menin tekemään asiakasta(kauneudenhoitoala). Mä menin aivan hyytelöks. Kädet oli kuin spakettia, voimani hävisivät. Tuntui kuin asiakas olisi tuijottanut koko ajan ja huomannut voimattomuuteni,sekä käsieni tärinän.En voinut edes sanoa asiakkaalle, että nyt on jotain vialla, oli vaan pakko poistua takahuoneeseen. Onneksi työkaverini jatkoi asiakkaan loppuun.
Sain siihen mielialalääkkeet, mutta mielestäni ne eivät auttaneet, joten sain rauhoittavia, joita otan silloin kun "tilanne" on tulossa.
Huomasin kuitenkin että tietoisuus siitä että purkki on taskussa auttoi siihen että paniikkikohtausta ei välttämättä tullut.Myöskin jos pystyin puhumaan asiasta, auttoi siihen etten saanut kohtausta.
Jopa pelko siitä että epäilet saavasi kohtauksen, aiheuttaa sen takuuvarmasti. Ainakin minun kohdalla kävi niin.
Lopetin tämän asiakaspalvelutyöni ja hakeuduin uudelleenkoulutukseen yli 40 vuotiaana.
Koulutusaikanani oli tosin kieltäydyin esitelmien teosta.
Nyt kuitenkin uusi ammatti, joka ei ole asiakaspalvelua. Olen ilman lääkitystä. Linja-autoissa tosin tulee joskus ongelmia, että pitää päästä ulos, mutta alan plaraamaan vaikka puhelintani, niin matka sujuu jotenkin.
Kaupassa ollessani jos kuulen parkuvan lapsen, menee usein ostokset sekaisin, mutta eteenpäin mennään.
Tsemppiä teille kaikille
Joskus töihin mennessäni ahdisti todella, en halunnut mennä, mutta oli pakko , koska oli oma liike ja tilauskirja oli täynnä.
Oireet alkoivat kun menin tekemään asiakasta(kauneudenhoitoala). Mä menin aivan hyytelöks. Kädet oli kuin spakettia, voimani hävisivät. Tuntui kuin asiakas olisi tuijottanut koko ajan ja huomannut voimattomuuteni,sekä käsieni tärinän.En voinut edes sanoa asiakkaalle, että nyt on jotain vialla, oli vaan pakko poistua takahuoneeseen. Onneksi työkaverini jatkoi asiakkaan loppuun.
Sain siihen mielialalääkkeet, mutta mielestäni ne eivät auttaneet, joten sain rauhoittavia, joita otan silloin kun "tilanne" on tulossa.
Huomasin kuitenkin että tietoisuus siitä että purkki on taskussa auttoi siihen että paniikkikohtausta ei välttämättä tullut.Myöskin jos pystyin puhumaan asiasta, auttoi siihen etten saanut kohtausta.
Jopa pelko siitä että epäilet saavasi kohtauksen, aiheuttaa sen takuuvarmasti. Ainakin minun kohdalla kävi niin.
Lopetin tämän asiakaspalvelutyöni ja hakeuduin uudelleenkoulutukseen yli 40 vuotiaana.
Koulutusaikanani oli tosin kieltäydyin esitelmien teosta.
Nyt kuitenkin uusi ammatti, joka ei ole asiakaspalvelua. Olen ilman lääkitystä. Linja-autoissa tosin tulee joskus ongelmia, että pitää päästä ulos, mutta alan plaraamaan vaikka puhelintani, niin matka sujuu jotenkin.
Kaupassa ollessani jos kuulen parkuvan lapsen, menee usein ostokset sekaisin, mutta eteenpäin mennään.
Tsemppiä teille kaikille
Vastaukset 2
Vanhimmat
Minä olen myös asiakaspalvelutyössä ja joskus on todella vaikeita päiviä. Yleensä aiheutan itse kohtaukset, koska pelkään niitä ja mietin kohtauksen tulemistaniin kauan että se tulee. Ainakun en muista sitä, niin sitten se ei tule. Heti kun muistan etten ole hetkeen miettinyt sitä, niin voila,sieltä se puskee! Metromatka pahin. Myös aukeat paikat kammottavat. Vie voimia nämä panikoinnit. Puuuh. Nyt vihdoin suostuin lääkehoitoon ja pääsin psykiatrille. Ammattiauttaja on tärkein tässähoidossa, lääkkeet vain pieniosa hoitoa. Tsemppiä sullekin! Ja ennen kaikkea voimia!! :)
jatkan hommiani jos kohtaus tulee niin se menee ohi...en ajattele kohtauksia kovin usein ja sen pystyn tekemään älyttömällä itsevarmuudella että minä voitan tämän ja etten anna sen hallita minua..suutun kohtaukselle ja rupean ajattelemaan että minä olen vahvempi kuin sairauteni...hyvää jatkoa ja voimia teille kohtalotovereille.