Vellamoisen idea kahvilaan menosta ihan ok ed. viestiketjuissa. Itse olen muuttanut takaisin tänne reilu vuosi sitten, mutta kaikki vanhat kaverit olikin muuttanut maaseudulle tai johonkin muualle. Ei tule paljonkaan käytyä missään ulkonakaan. Vai kuinka suhtautuisitte ystäväehdokkaana naiseen joka; on lopettanut kaman vetämisen aikoinaan (onnistuneesti), on joutunut hankkimaan turvakiellon uhkailujen takia, opiskelee käyttäytymistieteen laitoksella, ei jaksa innostua shoppailusta pahemmin, katsoo kauhua, ei poliittista kiinnostusta, en osaa puhua "tyttöjen" juttuja jne. Polttaa, ei juo. En ole puheissani kovinkaan korrekti aina, ja olen pirun epäluuloinen kaikkea kohtaan. En ole paha ihminen kuitenkaan omasta mielestäni.
PK-seutu
yksinäisiä paljon
1336
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Moikka, pistän just tuonne omaan ketjuuni pyynnön, ettei enää useampi ottaisi yhteyttä, koska muuten en kykene kaikille aikaani heidän arvoisesti antamaan. Sinulle kuitenkin: olen tainnut huomata jonkun ilmoituksesi täällä aiemminkin ja jo silloin ajattelin, että voisin ottaa sinuun yht., mutta en sitten muista miksi en ottanut.Kuitenkin, jos olet ennakkoluuloton jo esittelemääni "minua" kohtaan, niin ota yhteyttä :)