Olen ns. sopueron kynnyksellä, eli yhdessä olemme erosta sopineet, kolmansia ei ole. Nyt kun on eron hetki, tuntuukin haikealta, toisaalta hyvältä ja en oikein tiedä miltä.... Olen onnellinen uudesta asunnostani, myöskin toinen osapuoli on osannut iloita kanssani. Onko teistä kukaan muu tuntenut tällaisia tunteita? Kuinka näistä selviää???
Ollakko vai eikö......
Maitokahvi
9383
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Eropäätös ei kai koskaan ole helppo. Vaikeassakin suhteessa moni sinnittelee; lähteminen pois suhteesta tuskin kovinkaan usein on kivutonta. Sitä niin helposti kiintyy toiseen ihmiseen, ja on aika ikävää olla alussa yksin. Itse koin vaikeaksi mennä yksin nukkumaan alussa. Ja viikonloppujen tullessa olin kuin tulessa. Kaikista ei ole kevyisiin suhteisiin aj jos ei kuitenkaan halua olla yksinkään...ugh. Tosi hankalia tilanteita. Sopeutuminen vie aikaa ja ehkä itket jotkut kyyneleetkin, käyt läpi erilaisia tunteita moneen kertaan. Vain aika parantaa, ja kenties uusi suhde sitten joskus vie lopun kivun, tai enimmän. Uutta ihmistä ei kuitenkaan välttämättä löydy hetikohtakaan, joten kannattaa pitää ystävistä kiinni eikä jäädä yksin.
sanoa mitään kun ei tiedä mikä kumma sitten sai teidät sen ero-päätöksen tekemään alunperin...
Kirjoituksestasi sain vaikutelman,kuin kyse olisi pelkästä pitkästymisestä suhteessa,kun uusi asuntokin antaa ilon tunteita,vaikka kyseessä ero.
Oli eroon syy mikä tahansa ja oli se sopuisa tai ei,siitä toipumiseen menee yksilöllinen aika.
Keksi uusi harrastus tai hanki uusia ystäviä yms. Kyllä se siitä !!
Olen itse kokenut eron,ja vaikutan kai katkeralta.Mutta aika parantaa minutkin,uskon sen. :)
osittain olet oikeassa, siinä pitkästymisessä, mutta olisiko se sitten syy jatkaa kuollutta suhdetta? Siihen suhteemme juuri kaatui, ei elämää makuuhuoneessa, ei kainaloa johon nojata, ei ..... Ystävyystasolla suhteemme toimii tosiaankin hyvin, mutta vielä olisi ihanaa elääkin, nyt kun lapsetkin ovat maailmalla ja omillaan.
Jos suhde "polkee paikallaan"ja molemmilla tunne,että elämää voisi vielä katsella toisiltakin kanteilta,on eropäätös paikallaan. Ja ystävyys voi säilyä loppuelämän. Tottakai muutos suuri ja tulee epäilyksen hetkiä ym.mutta vaikutat ajattelevalta ihmiseltä,joka on harkinnut asiaa tarkoin. Nosta lippu vain korkealle ja kulje pää pystyssä kohti erilaista elämää. Asioilla on onneksi tapana järjestyä.
Voimia !
Kiitos kannustuksestasi! Pitkään ja tarkkaan on harkittu yhdessä ja erikseen.
Eihän sitä tiedä mitä siellä edessä on, joten olen itsekin sitä mieltä, että eteenpäin! Uskon siihen, että asioilla on tapana järjestyä. Joskus vaan tarvitsee sitä "vahvistusta".
kyllä se on niin että sisäinentunne jokaisella kertoon joskus milloin on parempi erota, vaikka varsinaista syytä ei olisikaan.-joskus vain tunne kuolee ja miksi sitä väkisin pitää yllä jos helpompaa on olla. Itselläni kävi juuri näin ja itse päätökeni tein.Kummallakin vei tietysti aikaa sopeutua uuteen tilanteeseen ,mutta ystäviä kun edelleen oltiin voitiin jakaa tuntemuksiakin keskenämme välillä.Päätös oli kuitenkin oikea.
Parempi erota ystävinä kuin vihamiehinä.:)
Ystävyyden silta kantaa paremmin kuin , puoliksi poltettu.
ja aika läheltäkin välillä pikkusiskon vastaavanlaista eroa. Ystävinä erosivat kuulemma eikä myöskään kolmansia osapuolia siinä vaiheessa mukana kuvioissa. Ensihelpotuksen jälkeen säikähdin siskon eroahdistusta - kuvittelin kai, ettei sitä tulisikaan, kun itse niin kovasti halusi erota. Mutta tulikin ihan todellinen kriisi, jota kävi läpi varmaan lähemmäs kaksi vuotta. Yllättävän kova paikka oli myös ex-puolison uusi suhde, vaikka varmasti tiesi, että mies ei kauaa yksin viihdy.
Tällä haluan vaan sanoa, että erot ei ole koskaan helppoja, ei edes ne "helpon näköiset" erot.
näköjään on sekä selviytymisiä, ja mielelläni luen niitä lisää. Luulin alussa itsekin, että tästähän tuleekin helppoa, ei se menekkään ihan niin. Kiitos ymmärtäväisistä ja kannustavista vastauksista, lohduttaa kun konkreettisesti tajuaa muidenkin olleen joskus yhtä pihalla omista tunteistaan.
Ne riitaiset erot helpottaa siinä mielessä, että muistat matkan varrella tosi tarkkaan miksi teit sen päätöksen :))
Pahin paikka erossa oli minulla tehdä se itse päätös. Sitten kun pääsee pois ja saa hiukan välimatkaa alkaa itsesyyttely ja -pohdiskelu. Eikä enää välttämättä muista miksi tuli siihen päätökseen. Itse rupesin miettimään olenko kuitenkin liian itsekäs kun riistän lapsilta ehjän kodin. Ja aina löytyy ihmisiä jotka ovat juuri sitä mieltä :///
Kirjoittelu on auttanut mua. Se on auttanut muistamaan millaista elämä oli, ja millaisesta elämästä silloin haaveilin.
Meillä on vain tämä yksi elämä, kyllä sen eteen kannattaa joskus uskaltaa tehdä muutoksiakin :)