Sairastan raskausajan masennusta, joka puhkesi kuukausi sitten. Apua olen hakenut neuvolasta. Käyn psykologilla kerran viikossa ja viimein tilanteeseen turhauduttuani kävin lääkärillä.
Masennukseni on vaikea. Nyt olen syönyt masennuslääkkeitä (Cipralexia) kohta 2 viikkoa. Olen ennen ollut puuhakas, järjestelmällinen ja aikaansaava. Nyt ei mitään kotihommia saa tehdyksi; ruoan tekeminen, pyykin peseminen ja siivous tuntuu ylivoimaiselta. Järki ei kulje, ajatukset vain junnaavat paikallaan. Ahdistaa vain niin hirveästi oma tilanne; huoli pärjäämisestä sitten vauvan kanssa suuri.
Avopuoliso yrittää tukea osaamalla tavalla ja ystäviäkin on. Avopuolisokin välillä hermostuu, kun ei osaa auttaa. Mikään ei tunnu miltään, koko ajan elämä pyörii oman ahdistuksen ympärillä, puhun siitä jatkuvasti muille. Olen hermostunut ja pinnakin palaa välillä helposti.
Nukkuisin/makaisin vain kaikki päivät, niin kuin olen suurimmaksi osaksi tehnytkin. Välillä, kun on parempi päivä pakotan itseni yrittämään tehdä jotakin, mutta mitään kun ei oikein saa kuitenkaan valmiiksi. Syytän itseäni kaikesta ja pyytelen läheisiltä olemustani koko ajan anteeksi.
Hirveintä on kun haluaisi epätoivoisesti kuntoon, mutta se vaatii aikaa. Tuntuu, että koko elämä olisi umpisolmussa, mihinkään ei ole tyytyväinen ja mikään ei kelpaa. Vauvan odotuskaan ei enää tunnu iloiselta asialta, vaan pelottaan ihan kamalasti. Välillä tuntuu, että kaikilla olisi helpompi, ettei enää eläis. Vaikuttaa itsekkäältä ajatukselta ja siitäkin vain syyllistyy.
Tukea olen saanut läheisiltä, mutta sekään ei tunnu riittävältä. Tuntuu, että on asian kanssa ihan yksin. Uloskaan ei viitsi enää mennä, ei meikata/laittaa itseään. Onko ketään kokenut saman? Onko tästä enää ylösnousemista?
Masennukseni on vaikea. Nyt olen syönyt masennuslääkkeitä (Cipralexia) kohta 2 viikkoa. Olen ennen ollut puuhakas, järjestelmällinen ja aikaansaava. Nyt ei mitään kotihommia saa tehdyksi; ruoan tekeminen, pyykin peseminen ja siivous tuntuu ylivoimaiselta. Järki ei kulje, ajatukset vain junnaavat paikallaan. Ahdistaa vain niin hirveästi oma tilanne; huoli pärjäämisestä sitten vauvan kanssa suuri.
Avopuoliso yrittää tukea osaamalla tavalla ja ystäviäkin on. Avopuolisokin välillä hermostuu, kun ei osaa auttaa. Mikään ei tunnu miltään, koko ajan elämä pyörii oman ahdistuksen ympärillä, puhun siitä jatkuvasti muille. Olen hermostunut ja pinnakin palaa välillä helposti.
Nukkuisin/makaisin vain kaikki päivät, niin kuin olen suurimmaksi osaksi tehnytkin. Välillä, kun on parempi päivä pakotan itseni yrittämään tehdä jotakin, mutta mitään kun ei oikein saa kuitenkaan valmiiksi. Syytän itseäni kaikesta ja pyytelen läheisiltä olemustani koko ajan anteeksi.
Hirveintä on kun haluaisi epätoivoisesti kuntoon, mutta se vaatii aikaa. Tuntuu, että koko elämä olisi umpisolmussa, mihinkään ei ole tyytyväinen ja mikään ei kelpaa. Vauvan odotuskaan ei enää tunnu iloiselta asialta, vaan pelottaan ihan kamalasti. Välillä tuntuu, että kaikilla olisi helpompi, ettei enää eläis. Vaikuttaa itsekkäältä ajatukselta ja siitäkin vain syyllistyy.
Tukea olen saanut läheisiltä, mutta sekään ei tunnu riittävältä. Tuntuu, että on asian kanssa ihan yksin. Uloskaan ei viitsi enää mennä, ei meikata/laittaa itseään. Onko ketään kokenut saman? Onko tästä enää ylösnousemista?
Vastaukset 6
Vanhimmat
tutulta kuulostaa, tosin minun tilanteessani kyseessä ei ole aivan vaikea masennus. olen nyt kerran viikossa käynyt psykologilla ja rv on kasassa 34, joten enää ei mene kauaa, että vauva syntyy. raskaus on minulle toinen, esikoinen on kotona ja tämä masennus on vaikuttanut todella paljon elämänlaatuumme. itselläni mielialat heittelevät todella laidasta laitaan...nyt on taas parempi jakso meneillään (masennukseni ehti kehittyä n.puolisen vuotta, ennenkuin hakeuduin hoitoon)...ja jo muutaman session jälkeen aloin pikkuhiljaa ymmärtää syitä masennukseeni. pitää vain puhua ja vielä kerran puhua. lääkityksesi on vielä niin alussa, että kun vain jaksat odottaa niin olo varmasti paranee kun lääkkeet alkavat vaikuttaa. tiedän, että kaikki tämä kuulostaa turhalta, mutta yritä ottaa jokainen päivä kerrallaan...huomenna on taas uusi päivä. masennuksesta on mahdollista toipua. anna itsellesi aikaa ja yritä olla syyllistämättä itseäsi. voimia sinulle, meitä on muitakin samankaltaisessa tilanteessa..
Noi kaikki oireet sopii myös kilpirauhasen vajaatoimintaan.
Voi joskus liittyä nimenomaan ja vain raskauteen.
Mulla sama homma (nyt jo synnyttäny, tyttö 3vko), lopetin just ton vihannes-olon takia lääkityksen ihan omin neuvoin kuukauden käytön jälkeen. Psykologi kehotti syömään, mutten voinu ku ne teki niin pahan olon! Masennus vaan pahenee, lääkkeillä en enää haluu turruttaa itteeni, joten mulle ei taida ulopääsyy löytyy... Meni kans halu elää, enkä osaa vieläkään nauttii vauvasta, tuntuu et jokainen inahdus ja syöttö on mulle vaan rasitus. Vaikka toisaalta varmasti rakastan lastani ja yritän suojella kaikelta pahalta... välil tulee kyl ajatus että oisinko mä ite se suurin paha ja uhka lapselleni. Neuvolasta en saa enää mitään apua koska kieltäydyin lääkityksestä, eivät kuulemma oikeen muuta keksi, oon yksin ongelmani kanssa.
niin kehotan ottamaan yhteyttä synnytysten ja gynekologian erikoislääkäri Marjatta Aitoon. Kyse on hormonitasojenne heittelystä ja siksi olo on huono.Apua on saatavilla häneltä ainakin ja voi varmasti kysyä miten sitä muualla saisi.Tämä lääkäri on erikoistunut tutkimana nimenomaan naisten hormoneja ja sitä miten se vaikuttaa mielialaan.Itse olin aivan samassa tilanteessa. Sairastuin raskauden aikana. Lopulta menin terapiaan jossa tuputettiin mielialalääkkeitä. Kokeilin ja olo meni vaan huonommaksi.Kahden vuoden jälkeen menin tälle gynelle ja sain apua ekan kerran.Se maksoi ultrineen, mutta oli kun taivas olisi auennut.
Tämän jälkeen olin niin vihainen, että menin neuvolaankin sanomaan asiasta. Neuvolassa kerrottiin että asiasta tiedetään kyllä, ihan psykolgi käynnyt pitämäsäs luennon aiheesta, että äitejä voisi hoitaa hormoneilla, mutta koska ei ole Suomessa yleinen käytäntö niin asia "unohdettiin".Apua on saatavilla ja toipuminen aivan selkeää.
Moi!
Itse olen/ollut synnytyksen jälkeisen masenuksen kanssa taisteleva.Kesällä olo parantunut.
Syön samaa lääkettä kuin sinä.Alkoi vaikuttaa noin kahden kolmen viikon jälkeen. Mitään sivuoireita ei ole tullut. Pelkästään positiivista mieltä :)
Toivottavsti myös sinä saisit avun niistä! Voima haleja.
sain saman lääkityksen synnytyksen jälkeen. Ei minkäälaista apua! Lääkärini ei suostunut kirjoittamaan uutta reseptiä saati uusimaan vanhaa... Joten ilman on täytynyt pyristellä. Onneksi nyt muutettiin ja oma lääkäri vaihtui samalla, ensi viikolla on hänen kanssa tapaaminen :)