Onnistuuko

vl:än ja ei-vl:än välillä.. Siis tarkoitan tavallista ystävyyssuhdetta, en seurustelusuhdetta.

Itse olen alkanut ihmetellä erään ystäväni käytöstä. Olemme olleet ystäviä jo kouluajoilta, pitäneet yhteyttä puhelimitse, sähköpostitse jne. ja tavanneetkin aina silloin tällöin. Nyt olen laittanut useita viestejä/sähköposteja tälle ystävälleni (hän on siis vl), eikä vastausta ole kuulunut. Pihaustakaan en ole hänestä kuullut moneen kuukauteen.

Tietysti voi olla, että hänellä on kiireitä ettei ehdi vastaamaan(yleensä on aina vastannut muutaman päivän sisällä) tai että jotain on tapahtunut, mutta en voi olla mietimättä, että voiko vl-usko "kieltää" ystävyyden ei-vl:ien kanssa?! Ja että onko hän uskonystävineen tullut siihen tulokseen ettei minun seurani ole hänelle hyväksi..

Minua ei ole hänen uskonsa koskaan häirinnyt, enkä ole häntä arvioinut sen mukaan. Mutta onko muilla vastaavia tai muita kokemuksia ystävyydestä vl-uskovaisen kanssa?!
161063
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

syytä ystäväsi käytökseen, mutta itselläni on ei vl ystävä ja itse olen vl. Ehkä meitä yhdistää se kun kummallakin on isot perheet. Hänellä kahdeksan lasta. On niin paljon yhteistä. Se on vain mielestäni rikkaus kun on erilaisia ystäviä. Ja olipa usko mikä hyvänsä, samanlaisia ihmisiä me kaikki ollaan. Semmoista "sääntöä" ei ole että pitäisi olla vain veeällien kans...

Äänestä

Ei uskolla ole ystävyyden kanssa ristiriitaa. Minulla on aina ollut vanhoillislestadiolaisia ystäviä, vaikka en ole itse ollut uskomassa. Jopa koulussa paras ystäväni oli vl. Ja nyt, kun olen uskomassa, minulla on myös ei-uskovaisia ystäviä, eikä tuo ole haitannut.

Jos ystävyys hiipuu, siihen lienee muut syyt kuin usko. Mutta sen olen huomannut, että kun etäisyyttä tulee joko välimatkan tai elämäntilanteiden suhteen, entiset ystävyyssuhteet saattavat ohentua. Taitaa olla niin, että ystäviäkin tulee ja menee ihmisen elämässä, eikä tarvitse olla mitään erityistä syytä kummassakaan. Harvoja ovat ne suhteet, jotka kestävät ja kestävät läpi elämän. Muutama kuitenkin.

Äänestä
  • Kysyin siksi, kun en tiennyt sitä, että voiko usko ikäänkuin "kieltää" olemasta ystävä muiden kuin vl-uskovaisten kanssa.. Hyvä jos ei. Joten eiköhän tähän hiljaisuuteen löydy ihan järjellinen selitys, kun ei meidän välillämme ole mitään erikoista tapahtunut, mikä ystävyyttä viilentäisi.. :)

    Äänestä

  • ihmisestä on kysymys.Ja erilaisista mielialosita, sillä sekin voi vaidehlla.
    On olemassa myös monenlaisia ihmisiä.
    Jotku vl:ät on vain omien kanssa, jotku viihtyy yksin. Ja jotku vl:ät näyttää viihtyvän myös ei-vlen kansa.

    Voi siis myös mahdollisesti olla monenlaista ajanjaksoa, ja on myös monenlaisia ihmsiä.Ja välillä voi ihminen haluuata muutosta elämään, siis erilaista mitä on ennen ollut. Ja kaikki samanlainen ei aina ehkä kiinnosta.

    Ja myos sitä että ihminen voi välillä tuntea väsymystä ja haluaa olla myös ihan yksin.
    En tiedä oliko tästä apua. Yritin eri puolilta katsoa asiaa.

    Äänestä

  • minkälaisesta / Kicki112 kirjoitti:

    ihmisestä on kysymys.Ja erilaisista mielialosita, sillä sekin voi vaidehlla.
    On olemassa myös monenlaisia ihmisiä.
    Jotku vl:ät on vain omien kanssa, jotku viihtyy yksin. Ja jotku vl:ät näyttää viihtyvän myös ei-vlen kansa.

    Voi siis myös mahdollisesti olla monenlaista ajanjaksoa, ja on myös monenlaisia ihmsiä.Ja välillä voi ihminen haluuata muutosta elämään, siis erilaista mitä on ennen ollut. Ja kaikki samanlainen ei aina ehkä kiinnosta.

    Ja myos sitä että ihminen voi välillä tuntea väsymystä ja haluaa olla myös ihan yksin.
    En tiedä oliko tästä apua. Yritin eri puolilta katsoa asiaa.

    Eipä sitä tosiaankaan olla samalla muotilla valettuja. Ja samakin ihminen muuttuu elämäntilanteiden myötä. Olen ainakin sen huomannut, että kun itse on joutunut supistamaan elämänpiiriä terveydellisten rajoitteiden myötä, se on tuonut muutoksia myös sosiaalisiin suhteisiin.

    Ne ihmiset, joiden kanssa esim. lenkkeiltiin tai käytiin mökkeilemässä ja patikoimassa, ovat loitontuneet, koska se asia yhdisti meitä ja minä en voi siihen enää osallistua. Työpaikan ystävyyssuhteet ovat vääjäämättä viilentyneet, koska siellä tehdään vuorotyötä ja heidän vapaat ja minun "kuntopiikit" osuvat harvoin yksiin.

    Mutta tilallekin on tullut jotakin. Että ei se aivan miinusta ole tämäkään vaihe. Eikä ole näissä nykyisissä eikä noissa laimentuneissakaan ystävyyssuhteissa yksinomaan usko ollut se määräävä tekijä. Kummassakin porukassa on kumpiakin!

    Äänestä

Tarkoitan tällä sitä, että sydänystävään voi luottaa 100 %:sesti ja sydänystävän kanssa kaikki elämän ilot ja murheet voidaan jakaa.

Ainakin taannoin vl-yhteisö kielsi uskovaisia olemasta "maailman lasten" kanssa tekemisissä, koska synnin pelättiin tarttuvan. Vedottiin Raamatun lauseseen: "Älkää olko siellä, missä pilkkaajat ovat" tai jotain sinne päin.
Taidetaan olla edelleen samanlaisessa käytännössä virallisessa vl-opetuksessa.

Veeällät korjatkoon jos olen väärässä.

Äänestä
  • pilkkaajat ovat tarkoittaa ravintoloita ja muita sen tapaisia paikkoja , ei ystävyys suhteita

    Äänestä

  • En ole kyllä koskaan kokenut enkä edes kuullut, että usko estäisi olemasta sydänystäviä. Kallistun siihen suuntaan, että kysymyksessä on pelkästään se, kenen kanssa kelläkin sopii kemiat yhteen. Jokainen ihminenhän uskoo johonkin, pitää joitakin asioita arvossa ja ei halua tehdä jotakin. Ystävyydessä kunnioitetaan toisen mielipidettä ja arvoja, vaikka niistä ei tarvitse samaa mieltä ollakaan.

    Ja voi käydä niinkin kuin minulla on käynyt. Rippikouluikäisenä ystäväni oli uskomassa ja minä en. Nyt minä olen uskomassa ja hän ei. Ja silti me vain jatketaan:-))

    Äänestä

  • UPDATE_7775334 kirjoitti:

    En ole kyllä koskaan kokenut enkä edes kuullut, että usko estäisi olemasta sydänystäviä. Kallistun siihen suuntaan, että kysymyksessä on pelkästään se, kenen kanssa kelläkin sopii kemiat yhteen. Jokainen ihminenhän uskoo johonkin, pitää joitakin asioita arvossa ja ei halua tehdä jotakin. Ystävyydessä kunnioitetaan toisen mielipidettä ja arvoja, vaikka niistä ei tarvitse samaa mieltä ollakaan.

    Ja voi käydä niinkin kuin minulla on käynyt. Rippikouluikäisenä ystäväni oli uskomassa ja minä en. Nyt minä olen uskomassa ja hän ei. Ja silti me vain jatketaan:-))

    Ja ihmiset on erilaisia.

    Äänestä

  • jostakin kirjoitti:

    Ja ihmiset on erilaisia.

    Eikä m mikäänlaisia sääntöjä. Se on vaan että toisen kanssa nämä rullaa ja toisen kanssa ei. Me ihmiset olemme erilaisia. Mikä sopii yhdelle, ei välttämättä sovi toiselle.

    Äänestä

  • kanssa. Jos uskonasiat on jollakin niin kevyellä pohjalla, ettei usko kestä keskustelemista yhteisön ulkopuolella olevan kanssa, niin kannattaa miettiä omaa uskoaan. Yhteisön ulkopuolella olevien ihmisten luokitteleminen siten, että "heidän kanssaan on väärin keskustella tai olla tekemisissä" on Jumalan pilkkaa ja synti. Jumala loi ihmisen omaksi kuvakseen ja jokaisen elämä on yhtä arvokas.

    Äänestä

Olen vl eikä minulla juuri ole uskovaisia kavereita. Olen yrittänyt vuosia saada vl-kavereita, mutta tuntuu että monet muut uskovaiset ovat vain omissa porukoissaan, eikö sinne ole tunkemista. On toki mukaviakin, mutta ei ole samalla ajatustasolla. Itse en ole juuri muiden kuin ei-vl:ien kanssa, he ovat suvaitsevaisia, mukavia ja samalla aallonpituudella.

Äänestä

Ei onnistunut, vaikka niin luulin. Eräänä kauniina päivänä ystävyys sanottiin irti vedoten uskonelämän kärsivän ystävyydestä. Jostain olen kuullut vl-sanonnan, että uskovainen (vl) joutuu osalliseksi 'epäuskoisen' synteihin, jos yhteidenpito ja ystävyys jatkuu. Ei pidä istua siellä, missä..., ja synti tarttuu ja matkan hitaaksi tekee.

Kyllä SRK osaa omansa pelotella kaikella tapaa, vaikka jokainen on kaiken aikaa syntiä täynnä ajatuksissa, sanoissa ja teoissa. Eihän mielestäni syntiä tarvitse muualta hakea kuin itsestään.
Eikö jokainen vastaa omista synneistään?

Ei toki ystävyyden irtisanomisessa mitään ihmeellistä loppujen lopuksi ole eikä se tullut yllätyksenä. Kun on vuosikymmeniä kuunnellut vl-saarnoja maailman syntisyydestä ja epäuskoisten karmivasta syntielämästä, niin totta toki haluaa olla seurakunnalle ja sen omalletunnolle kuuliainen. Oman omantuntonsa voi pistää huoletta lepäämään; kaiken on erehtymätön seurakunta määritellyt valmiiksi rakkaudenneuvoineen päivineen. Näin voi talostella siionissa ja puhua tiestä ja matkasta omiensa kanssa. Sen suon mielihyvin, mutta älkää minua pelätkö. En ole viemässä kenenkään taivasosuutta.

Äänestä
  • Jos tuollainen on syynä ystävyyden irtisanomiseen, kyseessä on tainnut olla omatekoiset raamit uskolle. Miten alunperin ystävystyittekään? Kai tuollainen suhtautuminen näkyy muussakin asennoitumisessa elämään?

    Olet aivan oikeassa, että kukaan ei voi viedä toisen taivasosuutta. Sen takia ei tarvitse ketään karttaa. Oman käsitykseni mukaan vl:t asuvat ja elävät aivan vapaasti ja myös ystävystyvät samoilla kriteereillä kuin kaikki muutkin; sellaisten kanssa, joiden kanssa ne "kemiat" sopivat yhteen.

    Ei ole vanhoillislestadiolaisen käsityksen mukaista eristäytyä maailmasta, luostareita ei uskon vuoksi tarvita. Raamatun opetuksenkin mukaan " maailmassa ollaan, mutta ei olla maailmasta" ja pitäisi olla "valona ja suolana" muille. Eipä se valo näkyisi kellekään, jos sen seinien sisälle piilottaisi...

    Joten, muusta kuin uskosta johtuvista syistä välit varmasti on rikkoutuneet. Aika ihmeellinen selitys, että uskonelämä ystävistä kärsisi!

    Äänestä

  • UPDATE_7775334 kirjoitti:

    Jos tuollainen on syynä ystävyyden irtisanomiseen, kyseessä on tainnut olla omatekoiset raamit uskolle. Miten alunperin ystävystyittekään? Kai tuollainen suhtautuminen näkyy muussakin asennoitumisessa elämään?

    Olet aivan oikeassa, että kukaan ei voi viedä toisen taivasosuutta. Sen takia ei tarvitse ketään karttaa. Oman käsitykseni mukaan vl:t asuvat ja elävät aivan vapaasti ja myös ystävystyvät samoilla kriteereillä kuin kaikki muutkin; sellaisten kanssa, joiden kanssa ne "kemiat" sopivat yhteen.

    Ei ole vanhoillislestadiolaisen käsityksen mukaista eristäytyä maailmasta, luostareita ei uskon vuoksi tarvita. Raamatun opetuksenkin mukaan " maailmassa ollaan, mutta ei olla maailmasta" ja pitäisi olla "valona ja suolana" muille. Eipä se valo näkyisi kellekään, jos sen seinien sisälle piilottaisi...

    Joten, muusta kuin uskosta johtuvista syistä välit varmasti on rikkoutuneet. Aika ihmeellinen selitys, että uskonelämä ystävistä kärsisi!

    Ystävyyden irtisanominen tapahtui juuri niin kuin kerroin. Toisaalta ei jäänyt mitään jossiteltavaa, asia tuli sanotuksi suoraan. Hyvä niin.

    Vain entinen ystävä tietää, mikä oli sitten todellinen syy tehdä omatekoiset raamit uskolle. Ystävyytemme alusta en puhu täällä enkä tiedä mitään ex-ystäväni muusta asennoitumisesta elämään. Yhteydenpito loppui hänen toivomuksestaan enkä ole perään huudellut, vaikka joskus hän käy mielessäni juuri ystävyyden katkaisemisen syyn vuoksi.

    - Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa.
    Se hämmästyttää, kummastuttaa pientä
    kulkijaa. -

    Äänestä

lammasten vaatteissa.

Susi lampaan turkissa on vähemmän vaarallinen kuin lammas sellaisessa turkissa, kuin sitä voidaan luulla muuksi kuin pässiksi. (Goethe)

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


ystävyys... kirjoitti:

vl:än ja ei-vl:än välillä.. Siis tarkoitan tavallista ystävyyssuhdetta, en seurustelusuhdetta.

Itse olen alkanut ihmetellä erään ystäväni käytöstä. Olemme olleet ystäviä jo kouluajoilta, pitäneet yhteyttä puhelimitse, sähköpostitse jne. ja tavanneetkin aina silloin tällöin. Nyt olen laittanut useita viestejä/sähköposteja tälle ystävälleni (hän on siis vl), eikä vastausta ole kuulunut. Pihaustakaan en ole hänestä kuullut moneen kuukauteen.

Tietysti voi olla, että hänellä on kiireitä ettei ehdi vastaamaan(yleensä on aina vastannut muutaman päivän sisällä) tai että jotain on tapahtunut, mutta en voi olla mietimättä, että voiko vl-usko "kieltää" ystävyyden ei-vl:ien kanssa?! Ja että onko hän uskonystävineen tullut siihen tulokseen ettei minun seurani ole hänelle hyväksi..

Minua ei ole hänen uskonsa koskaan häirinnyt, enkä ole häntä arvioinut sen mukaan. Mutta onko muilla vastaavia tai muita kokemuksia ystävyydestä vl-uskovaisen kanssa?!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu