Mulla oli lapsena sellainen 100l akva, johon asioista tietämättömänä valitsin kalat lähinnä niiden ulkonäön mukaan. Olin 10v. ja aika hoitamattomaksi kalat jäivät.
Silloin kun kyselin kalojen lukumäärää 100l akvaarioon, minulle vastasi akvaarioliikkeen täti että, laske 4litraa\kala. Sataseen mahtui siis silloin 25 kalaa.
Tämähän ei voi pitää paikkaansa, tai voi, riippuen kaloista. Mutta ei meikäläisen silloisella logiikalla, joka oli että iso on kaunista. Oli siis 100litraisessa 5 kultakalaa jne. 25kpl isoja kaloja siis.
Nyt on aikaa kulunut 15vuotta ja oma pääkin pelaa ja vastuullisuutta on tullut sen verran, että uskon pystyväni hoitamaan kaloja kunnollisesti. Olenhan hoitanut esikoiseni 2,5vuotiaaksi ja seuraavankin 4kuiseksi. Ja koirakin perheestä löytyy.
Nyt kysynkin että kuinka monta kalaa voi 160l akvaarioon laittaa?
Riippuu tietysti että mitä kaloja... Ajatuksissa oli pari pientä (7-10kpl) parvea joitain tetroja, ja sitten kenties joitain isompia (8-12cm) kaloja. Mitkäköhän kalat sitten tetrojen kanssa viihtyisivät? Tetroistakaan en ajatellut niitä kaikkein pienimpiä.
akvaario on siis kooltaan 160l, 100*40*40.

Vastaukset 6
Vanhimmat
tämmöinen laskentakaava, joka antaa jonkinlaista suuntaa.
1cm/l eli esim. yksi 4cm pituinen kala (huom. mitta aikuiskoosta) vaatii 4l vettä.
10x4cm kalaa tarvitsevat 40l vettä jne...
Jos kyseessä on vilkas kala voidaan antaa vielä kerroin kaksi tai jos kyseessä on vilkas aktiivinen suurehko ( 8cm) parvikala annetaan kerroin 3.
Tärkeintä kuitenkin on että akvaariossa ei saa nitriitti nousta lainkaan ja sen on pysyttävä nollan paikkeilla veden vaihto välin ajan. Nitraatti sen sijaa voi olla ennen veden vaihtoa mitattaessa 25 paikeilla, 30 max. mutta siloin liikutaan jo hälyyttävällä tasolla sillä nitraatti suurina pitoisuuksina muuttuu kaloille hengen vaaralliseksi nitriitiksi.
Ite lähtisin rakentamaan tuon kokoista akvaariota yhdelle aktiivisille parvikalalle, niissä määrä antaa fiilistä ja siksi niitä sanotaankin parvikaloiksi. Mitä enemmän sitä paremmin ne voivat.
20 kpl timanttitetra .. http://www.faunatar.fi/fin/index.php?page_id=317&PHPSESSID=cc6c83e3ee0151a818e3cdd7e633c1f6
ja
15 kpl kerritetra .. http://www.faunatar.fi/fin/index.php?page_id=303&PHPSESSID=cc6c83e3ee0151a818e3cdd7e633c1f6
Tetrojen kanssa menee monniset komeesti, lajien määrä on huomaava .. valitsemaan; http://www.nettaigyo.com/corydoras/encyc/index-e.html
Muuta en tuonne lähtisi hankkimaan, ehkä mielenkiintoa tuomaan jonkun monnilajin; banjomonni, noitamonni kenties piikkisilmiä?
Akvaarion hoito on mielestäni paljon "vaikeaampaa" kuin koiran pitäminen (oon molossikoira friikki; Bull- Napolin sekä Englannin mastiffeja 10 vuoden ajan). Pitää tietää kalojen vaatimukset; veden lämpötila sen mahdollinen kovettaminen (ei tässä tapauksessa). Hoitorutiinit; veden vaihto, kasvien perkaus, sopiva ruokinta määrä ja ajan kohta. Vesikemian perus tiedot.
Mutta sovitappa 2,5v, 4kk ja koiran rutiinit keskenään niin kyllä se on jo vaikeempaa kuin akvaarion pito. Varsinkin yksin...
Kokemusta on!!!
Kyllä minäkin lasten ja koirien hoitoa pidän vaikeampana kuin akvaarion, kokemustakin on kummastakin, koiraa ei enää ole kun olen allerginen. Kaloja ei sentään montaa kertaa päivässä pidä ulkoiluttaa, ja muutenkin kun pitää veden vaihdot säännöllisenä yms. rutiinit niin helppoa se on.
Tuon kokoiseen kävisi hyvin jokin tetraparvi tai kaksi. Sitten isommaksi kalaksi vaikka pienehkö ahvenpariskunta tai rihmahaaremi. Pohjalle voisi laittaa vaikka yhden partamonnin talkkariksi (tosin isommaksi kasvaessaan laiskistuu hommissaan) ja parven joitain monnisia tai/ja jokunen piikkisilmä. (EDELLYTTÄEN että altaassasi on hienohiekkapohja) tarkempia kalalajimäärityksiä en rupea sanelemaan ,koska kullakin on oma makunsa värien ja muun suhteen :)
saapi viisammat korjailla jos jokin meni vikaan! :D ( en itsekkään vielä mikään "ammattilainen" näissä asioissa ole joten virheet ovat mahdollisia! )