Pudistelin hieman hyllyssä olleesta pienestä
nallekarhusta pölyjä ja kun puhdistin niitä
pienen pieniä silmiä, liikahti se pieni lapsi
meikäläisessäkin, joka uskoi pienenä, että
niissä karvapalloissakin on sielu ja pistin
sen taas varovaisesti "lepäämään".
Nauratti hieman, mutta olisipa myös maailma
niin viaton kaiken pätemisen sijaan.
nallekarhusta pölyjä ja kun puhdistin niitä
pienen pieniä silmiä, liikahti se pieni lapsi
meikäläisessäkin, joka uskoi pienenä, että
niissä karvapalloissakin on sielu ja pistin
sen taas varovaisesti "lepäämään".
Nauratti hieman, mutta olisipa myös maailma
niin viaton kaiken pätemisen sijaan.
Vastaukset 10
Vanhimmat
ja tähän päivään asti säilyneissä "leikkikaveireissa" on sielu. Ovathan ne kokeneet kaikki riemut ja surut joita lapsena on tuntenut. Niille on uskottu suuret salaisuudet. Nallet sylissä on nukahdettu ja niiden vierestä on herätty uuteen seikkailuja täynnä olevaan päivään.
Saattahan sitä hieman huvittuneesti itselleen hymähtää, kun hellyydellä käsittelee nallukoita, jotka tuovat mieleen niin suloisia muistoja.
minäkin tein kesällä löydön, löysin nalleni n. 40 vuotta sitten saadun. Nyt on nalle käynyt siistittävänä nalletohtorin luona, saanut uuden rusetin kaulaansa ja uudestaan puhtaan iloisen ilmeen kuin silloin 40 vuotta sitten. Kuuluukohan tällainen kaipuu jotenkin ikään?
aikoinaan oli kellanruskea, nappisilmäinen nalle, jota hellästi silittelin ja halitin.
Vielä silloinkin, kun olkitäyte ratkenneesta saumasta pursusi Hän oli rakkain.
En millään meinannut hyväksyä uutta ja isompaa nallea, jonka sain seuraavana Jouluna... ikää minulla oli n. kolme vuotta...
koala sängyssä, siis karvasellainen. Löysin eräältä kirpparilsta ja oli ihan pakko ostaa. Nyt se on meidän "maskottina" sängyssä. Vanha akka hurahtanut, joo- myönnän.
Minä olen ainut joka laittelee ulos patsaita ja puutarhatonttuja, yms. Varmaan aika lapsellista, mutta parempi näin kuin liika totisuus :D
ja vielä eräs juttu: Meidän lapsuudessa ei tainnut ollut näin kamalasti kaikkia pehmoleluja; koiria, kissoja jne. Onko lapsellista kerätä niitä itselleen hyllyllinen. huu nous :) Mutta söpöjä ne vaan ovat :D
on kaksi vanhaa lapsuuden aikaista nukkea...Niitä pitää aina välillä katsella ja haliakkin...Kaipuu lapsuuteen kyllä herää....
elää kun on vähän lapsenmielisyyttä sielun pohjalla...lapsethan ovat luovia ja osaavat elää hetken kerrallaan,eli sitä mielenlaatua olisi hyvä omata...
ole ollut sellaista halijuttua. Muutenkin oli tavaroita/leikkikaluja tosi niukasti lapsuusaikana.
Muistan yhden ainoan tavaran lapsuudesta joka mieltä liikuttaa(eli kaiketi sisälsi jonkun tunnelatauksen)
Sellainen Puttepossun näköinen muovinen figuuri,joka löytyi kun lapsuudessa käytiin penkomassa kellarikomeroa.
ole ollut erityistä lelua,vaikkakin niitä oliihan riittävästi.Mä tykkäsin kovasti kirjoista ja olen säästänyt mm Lumikin, jonka plarasin pelkästään kuvia katsellen puhki.Opittuani lukemaan se ei enää tuntunut yhtään niin ihanalta, mutta kyllä se yhä on kirjahyllyssäni.