Kärppä pihapiirissä

Eilen khh-kuistilla aamuleipää syödessäni huomasin maassa hiekalla jonkun ruskean luikun livahtavan salamana heinikkoon. Seurasin heinikkoa, josko elukkaa vielä näkyisi ja hetken päästä se juoksikin (hyppelehti) taas hiekalla seuraavaan suuntaan kuin tavallaan kiertäisi taloa. Mieheni muutama päivä sitten sanoi, kun oli istuskellut taka-kuistilla vielä valoisaan aikaan niin ruskea valkorintainen luikku eläin oli tullut heinikosta hiekalle ja katsellut miestäni hetken ja sitten livahtanut takaisin heinikkoon. Yhdessä päättelimme sen olevan kärppä. Leipäni mutustelun jälkeen menin sisään ja palasin n. tunnin päästä paistattelemaan päivää samaiselle khh-kuistille. Kappas! Sama ruskea salama tulee taas samaa reittiä kuin ekalla kerralla tosin hieman hitaammin myyrän ollessa suussa painolastina.
Minun kohdalla kärppä pudotti myyrän maahan ja itse luikahti heinikkoon. Tuijottelin kuollutta myyrää edessäni ja ajattelin, että onko saalis niin raskas raahattava kun se täytyy välillä pudottaa, koska kärppä ei juurikaan ollut myyrää kovin paljoa suurempi. Kärppä tuli takaisin heinikosta hiekalle, tuijotteli hetken minua (mä ehdin jopa jutella kärpälle muutaman lauseen) ja palasi myyrän luo napaten sen suuhunsa ja raahaten sen heinikkoon. Vau! Tänään kärppää ei ole pahus näkynyt. Sen toimia olisi kyllä hauska seurailla. Käyttääköhän kärppä talomme ympäristössä samoja reittejä päivittäin? Pesäkin saattaa olla lähistöllä. Myyriä riittää pihamaastossa, joten kärppäpesue lienee tervetullut myyräkantaa vähentämään. Muutenkin talomme pihapiirissä ja ympäristössä on paljon eläimiä, joita on hauska seurata.
Valkohäntäpeuroja on useampi ja ne tulevat melko kesyinä aina pihaan asti. Kettu taapertelee joskus aamuyöllä pihan poikki. Saukon näin muutama vuosi sitten lähipurossa. Supikoirakin on puron törmällä tavattu. Hirvi on kerran juossut pihatiellä ja joku haukka kerran kiikaroi saalista pihasaunan katolla. Lepakot lentävät joskus näin syksyllä yöllä pihapiirissä.
24985
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Onko kärpät noin kesyjä. Ettei ole fretti karkureissulla?

Äänestä

Meillä majaili yhtenä talvena kärppä piha piirissä. Se kävi lintulaudalla syömässä läskiäkin. Yhden kerran satuin avaamaan ulko-oven juuri kun kärppä oli kuistin lattian alla, ja tietty se säikähti ja alkoi äristä. No kyllä säikähdin itekin, ja vetäsin oven äkkiä kiinni. Kaikenkaikkiaan kiva tyyppi, ja toivosin että pihalla majailis noita vaikka lauma hiiriä (yök) pyytämässä, kun kissaa en voi pitää.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Myyräkammoinen kirjoitti:

Eilen khh-kuistilla aamuleipää syödessäni huomasin maassa hiekalla jonkun ruskean luikun livahtavan salamana heinikkoon. Seurasin heinikkoa, josko elukkaa vielä näkyisi ja hetken päästä se juoksikin (hyppelehti) taas hiekalla seuraavaan suuntaan kuin tavallaan kiertäisi taloa. Mieheni muutama päivä sitten sanoi, kun oli istuskellut taka-kuistilla vielä valoisaan aikaan niin ruskea valkorintainen luikku eläin oli tullut heinikosta hiekalle ja katsellut miestäni hetken ja sitten livahtanut takaisin heinikkoon. Yhdessä päättelimme sen olevan kärppä. Leipäni mutustelun jälkeen menin sisään ja palasin n. tunnin päästä paistattelemaan päivää samaiselle khh-kuistille. Kappas! Sama ruskea salama tulee taas samaa reittiä kuin ekalla kerralla tosin hieman hitaammin myyrän ollessa suussa painolastina.
Minun kohdalla kärppä pudotti myyrän maahan ja itse luikahti heinikkoon. Tuijottelin kuollutta myyrää edessäni ja ajattelin, että onko saalis niin raskas raahattava kun se täytyy välillä pudottaa, koska kärppä ei juurikaan ollut myyrää kovin paljoa suurempi. Kärppä tuli takaisin heinikosta hiekalle, tuijotteli hetken minua (mä ehdin jopa jutella kärpälle muutaman lauseen) ja palasi myyrän luo napaten sen suuhunsa ja raahaten sen heinikkoon. Vau! Tänään kärppää ei ole pahus näkynyt. Sen toimia olisi kyllä hauska seurailla. Käyttääköhän kärppä talomme ympäristössä samoja reittejä päivittäin? Pesäkin saattaa olla lähistöllä. Myyriä riittää pihamaastossa, joten kärppäpesue lienee tervetullut myyräkantaa vähentämään. Muutenkin talomme pihapiirissä ja ympäristössä on paljon eläimiä, joita on hauska seurata.
Valkohäntäpeuroja on useampi ja ne tulevat melko kesyinä aina pihaan asti. Kettu taapertelee joskus aamuyöllä pihan poikki. Saukon näin muutama vuosi sitten lähipurossa. Supikoirakin on puron törmällä tavattu. Hirvi on kerran juossut pihatiellä ja joku haukka kerran kiikaroi saalista pihasaunan katolla. Lepakot lentävät joskus näin syksyllä yöllä pihapiirissä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu