Hei!
Viikkoja takana 20. Kaikki muuten sujunut hyvin, mutta viiminen kk on ollut tuskaa. Olen ollut todella ahdistunut. Itkin koko ajan, välttelin ihmisten seuraa ja jopa oman miehen kosketus saa minut paniikkiin. Menin lääkäriin. Ohjasi psykologille joka vähätteli vaivojani ja menin uudelleen lääkärilleni. Otti minut tosissaan ja pyysi käymään psykiatrilla koska ei itse uskaltanut määrätä mitään lääkitystä ja varmistamaan onko se edes tarpeellista koska epäili johtuvan raskaudesta. Psykiatri määräsi ahdistukseen otettavia pillereitä...mitkä vaikuttavat hetkellisesti. Muutaman pvä:n niitä popsin kolmesti päivässä, mutta nyt pari pvää on ollut parempi...en kuitenkaan tunne että olen täysin oma itseni. Sanoi etten ole seonnut tai varsinaisesti masentunut mutta olen jotenkin ahdistunut ja kroppani oireilee noin voimakkaasti. Pelkään kaikkea ja minulla on karmeita pakkoajatuksia mitkä ei meinaa poistua päästäni. Muutamalla läheiselleni olen puhunut asiasta ja heidän kanssa pystyn olemaan luonnollinen, mutta muiden seurassa panikoin. Olen aina ollut sosiaalinen ihminen ja siksi pelästyin tuntemuksiani. Pelottaa että häviääkö nämä ikinä vaikka kaikki vakuuttelee että raskaus on pistänyt kroppani näin sekasin. En voi nauttia raskaudesta enkä elämästäni jos tunnen näin koko ajan!!! Jos jollain on ollut vastaavia kokemuksia niin kuulisin niistä mielelläni. Muille hyvää syksyn jatkoa ja parempaa elämää.... =)
Viikkoja takana 20. Kaikki muuten sujunut hyvin, mutta viiminen kk on ollut tuskaa. Olen ollut todella ahdistunut. Itkin koko ajan, välttelin ihmisten seuraa ja jopa oman miehen kosketus saa minut paniikkiin. Menin lääkäriin. Ohjasi psykologille joka vähätteli vaivojani ja menin uudelleen lääkärilleni. Otti minut tosissaan ja pyysi käymään psykiatrilla koska ei itse uskaltanut määrätä mitään lääkitystä ja varmistamaan onko se edes tarpeellista koska epäili johtuvan raskaudesta. Psykiatri määräsi ahdistukseen otettavia pillereitä...mitkä vaikuttavat hetkellisesti. Muutaman pvä:n niitä popsin kolmesti päivässä, mutta nyt pari pvää on ollut parempi...en kuitenkaan tunne että olen täysin oma itseni. Sanoi etten ole seonnut tai varsinaisesti masentunut mutta olen jotenkin ahdistunut ja kroppani oireilee noin voimakkaasti. Pelkään kaikkea ja minulla on karmeita pakkoajatuksia mitkä ei meinaa poistua päästäni. Muutamalla läheiselleni olen puhunut asiasta ja heidän kanssa pystyn olemaan luonnollinen, mutta muiden seurassa panikoin. Olen aina ollut sosiaalinen ihminen ja siksi pelästyin tuntemuksiani. Pelottaa että häviääkö nämä ikinä vaikka kaikki vakuuttelee että raskaus on pistänyt kroppani näin sekasin. En voi nauttia raskaudesta enkä elämästäni jos tunnen näin koko ajan!!! Jos jollain on ollut vastaavia kokemuksia niin kuulisin niistä mielelläni. Muille hyvää syksyn jatkoa ja parempaa elämää.... =)
Vastaukset 1
Vanhimmat
Mulla oli ihan samanlaista kun sullakin..sitä vaan kesti pirun pitkään. Lapsi oli ehkä n. puolentoista vuoden ikänen ku elämä ihan yhtäkkiä alkoki kirkastua..En tiedä mikä pisti mielen niin matalaksi ja elämä tuntu iha sairaan raskaalta. Sit vain yhtenä päivänä otin itteäni niskasta kiinni. Alko tympäseen ku ulkopuoliset huomautteli kuin äkänen ja kummallinen musta oli tullu. Ennen siis olin sosiaalinen ja puhelias. Jotenki lähti vaan elämä rullaamaan. Toi ehkä oli mulla masennusta, mut herra varjele jos oisin vielä samas tilantees ni kait olisin josain hoitolaitoksesa. Ihanasti kaikki asiat nykyään menee ja taas on tullut se reipas ja positiivinen ihminen minusta esiin:) Ei passaa vaan antaa pahalle ololle enää valtaa, se nielasee kokonaan ja vaikee päästä irti. Ite en ammattiapua käyttäny, omin voimin revin itteni ylös kaikesta. Mut nyt jälkeen päin kun ajattelen niin oisin ehkä säästyny monelta murheelta jos ammattiapuun oisin turvautunut. Ja selviytymisprosessi ei sit olis kestänyt niin pitkään. Mut toivotan sulle hirmuisen paljon jaksamista, usko tai elä niin aurinko paistaa sullekin vielä kun siihen jaksasit vaan uskoa tarpeeksi paljon:)