Hei!
Katsoopa melkein mitä viestiä tahansa, ongelmat voivat kyllä olla erinäiset, mutta moni tuntuu miettivän samaa asiaa: millä eroon (ongelmasta), mistä apua, mitä tehdä (ongelman suhteen) jne. Kysymystenkin muoto voi olla monenlainen, mutta olennaisesti niitä kaikkia yhdistää sama piilotettu avunpyyntö. Niin juuri, avunpyyntö. Siksipä näihin vaikeisiin ongelmiin liittyvät kysymykset saavat edes yhden helpon vastauksen. Ja vastaus on useimpiin kysymyksiin: AVUN HAKEMINEN. Miksi se on niin vaikeaa, kun niin monen ihmisen henkilökohtaiset sisäiset viestit näyttävät huutavan niin selvästi apua?
Oli ongelma mikä tahansa, kultainen nyrkkisääntö on, että ne eivät apua hakemalla ainakaan pahene. Ymmärrän varsin hyvin, jos joku omaa avun hakemisesta tai saamisesta negatiivisia kokemuksia, ja siksi määrittelee koko avun yhdeksi isoksi turhuudeksi. Tällaisissa tapauksissa tulee muistaa, että niin paljon kun on ihmisiä maapallolla, niin paljon on erilaisia auttajia ja auttamista. Ei se, että kerran tai viisi kertaa on saanut ongelmiinsa vastaukseksi kylmää kättä ja kääntyneen selän tarkoita, etteikö joku toinen voisi olla se, jonka kanssa kemiat synkkaavat. Sehän on suorastaan inhimillinen totuus, etteivät kaikki tule toimeen samalla lailla toisten kanssa. Ammattiauttajatkin ovat vain ihmisiä, heilläkin on puutteensa.
Hakekaa siis apua, jos vähänkin tuntuu siltä.
Katsoopa melkein mitä viestiä tahansa, ongelmat voivat kyllä olla erinäiset, mutta moni tuntuu miettivän samaa asiaa: millä eroon (ongelmasta), mistä apua, mitä tehdä (ongelman suhteen) jne. Kysymystenkin muoto voi olla monenlainen, mutta olennaisesti niitä kaikkia yhdistää sama piilotettu avunpyyntö. Niin juuri, avunpyyntö. Siksipä näihin vaikeisiin ongelmiin liittyvät kysymykset saavat edes yhden helpon vastauksen. Ja vastaus on useimpiin kysymyksiin: AVUN HAKEMINEN. Miksi se on niin vaikeaa, kun niin monen ihmisen henkilökohtaiset sisäiset viestit näyttävät huutavan niin selvästi apua?
Oli ongelma mikä tahansa, kultainen nyrkkisääntö on, että ne eivät apua hakemalla ainakaan pahene. Ymmärrän varsin hyvin, jos joku omaa avun hakemisesta tai saamisesta negatiivisia kokemuksia, ja siksi määrittelee koko avun yhdeksi isoksi turhuudeksi. Tällaisissa tapauksissa tulee muistaa, että niin paljon kun on ihmisiä maapallolla, niin paljon on erilaisia auttajia ja auttamista. Ei se, että kerran tai viisi kertaa on saanut ongelmiinsa vastaukseksi kylmää kättä ja kääntyneen selän tarkoita, etteikö joku toinen voisi olla se, jonka kanssa kemiat synkkaavat. Sehän on suorastaan inhimillinen totuus, etteivät kaikki tule toimeen samalla lailla toisten kanssa. Ammattiauttajatkin ovat vain ihmisiä, heilläkin on puutteensa.
Hakekaa siis apua, jos vähänkin tuntuu siltä.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Minä paloin elämässäni täysin loppuun muiden ihmisten tekojen vuoksi, ja lopulta jouduin pakkolähetteellä suljetulle osastolle. Rääkki, jonka siellä koin oli jotain ennennäkemätöntä, sellaista tyranniaa en ole koskaan joutunut kokemaan. Minua peloteltiin, nöyryytettiin ja alistettiin hoitajien ja lääkärin toimesta niin kauan, että viimeisetkin tahdonrippeet saatiin murskattua, ja melkein kuolin pakkolääkitykseen. Lääkkeillä minulle aiheutettiin elinikäiset vauriot, mm. surkastunut seksuaalisuus, pakkoliikkeet jaloissa ja ruoansulatushäiriöt, rytmihäiriöt saattavat mennä ohi. Hoidon traumat eivät koskaan parane, vihaan niitä sikoja koko lopun elämäni yhtä paljon kuin juutalaiset vihaavat natseja!
Pakkohoitoon ei joudu kuin erittäin painavista syistä. Silloin ihminen on todella sairas vaikka ei itse tajua sitä. Ensin tekee arvion yleislääkäri, kolme päivää seurataan suljetulla tilannetta ja jos yleislääkärin arvio on ollut virheellinen, potilas siirretään avo-osastolle tai jopa kotiutetaan. Kyllä kolmessa päivässä ammatti-ihmiselle selkiää potilaan tila.
Usein nämä suljetulla olevat haluavat elää öisin ja nukkua päivisin ja sehän ei ole normaalia. Keittiö on auki päivisin ja henkilökuntaa paikalla päivisin. Haluaisin kuulla sinulta ne lauseet, miten sinua on peloteltu.
Seksuaalisuus katoaa kyllä sairauden ansiosta eikä lääkityksen, jalkojen pakkoliikkeet ovat erittäin yleisiä, eivätkä johdu lääkityksestä, ruuansulatushäiriöt johtuvat yleensä epäterveellisestä ravinnosta, ei mitään tekemistä mielenterveyslääkkeiden kanssa, rytmihäiriötkin ovat usein kahvin/tupakoinnin aikaansaannosta.
Olet kuitenkin normaalissa elämässä nyt, olisitkohan ilman hoitoa vai kenties olisit tehnyt itsellesi jotain. Ehkä et kuitenkaan ole täysin tervehtynyt, kun vihaat tahoa, joka on saanut sinut jaloilleen kun olit täysin loppuunpalanut.
Hei!
Sait todella vakuutettua, että toiset meistä todellakin saavat avun hakemisesta tai tarjotusta avusta erittäin negatiivisia kokemuksia. Ja sinä puhuitkin pakkohoidosta, joten ei siis ole ollut sinun valittavissa, millaista apua/hoitoa haluaisit. Mutta ehkä kokemuksesi on mainio esimerkki siitä, mitä ihmiselle tapahtuu, kun apuun turvaudutaan liian myöhään. Tai silloin, kun ihminen on niin syvällä vaikeuksissaan ettei osaa hakea apua. Tuolloin vaihtoehtona on pakkohoito, joka nimensä mukaisestikin on pakkohoitoa. Se tarkoittaa sitä, ettei pakkohoitoa saava yleensä halua tai tunne tarvitsevansa apua. Ja tuolloin, kun ihmisellä on käsitys, ettei tarvitse apua, pakkohoito jo ajatuksena ei voi muuta ollakaan kuin negatiivinen kokemus. Kaikkihan tapahtuu vasten omaa tahtoa.
Toisaalta, kerroit että pakkohoitosi aikana koit hoidon erityisen nöyryyttävänä. Kenties kohdallesi todellakin sattui henkilöt, joiden kanssa sinulla ei todellakaan synkkaa. Tai sitten nuo ihmiset, jotka hoitivat sinua eivät olleet ammattitaitoisia. Mutta ihmettelen, miksi et hae jälkitraumoihisi inhimillisempää vapaaehtoisesti itsesi hakemaa apua? Et voi yleistää pakkohoitosi ihmisten luonnetta ja tekoja kaikkiin ihmisiin. Voin vakuuttaa, että on olemassa aidosti välittäviä ja ymmärtäviä ihmisiä, jotka osaavat auttaa. Ei siis kannata jäädä traumojen kanssa yksin.