Miltä näyttää:
-ammattikorkeakoulu lopettaa käytännössä vuoteen 2009 mennessä
-koulujen oppilasmäärät kymmenen vuoden päästä enää 50% nykyisestä
-Pankakosken tehtaalta 52 työntekijää kortistoon
-Kevätniemen sahan tulevaisuus epävarmaa
-teollisuuskylästä häviämässä noin 200 työpaikkaa lähivuosina
-kaupunki on korviaan myöten veloissa
-eläkeläisten ja työttömien asema huononee vuosi vuodelta
-virallisen ohjeistuksen rinnalla osin jopa lainvastaiset käytännöt mm. toimeentulotuessa
-kaupungissa ei enää edes katuvaloja yöllä
-sikariporras pitää jääräpäisesti kaupungin palkkalistoilla 1980-luvun tasoa vastaavan määrän työntekijöitä
-kaupungin asukasluku on enää vajaa puolet entisestä

Vastaukset 3
Vanhimmat
Älkää valittako, teillä on metsät ja järvet lähellä. Te saatte lidlin lieksaan ja kaikki on halpaa. Teillä ei ole stressaavia liikenneruuhkia eikä lentomelua. Teidän ei tarvii kuunnella aamuisin ja iltaisin kolisevia ratikoita. Teidän ei tarvii matkustaa metrossa eikä ruuhkabusseissa. Tätä listaa voisi jatkaa loputtomiin, mutta en viitsi.
Nauttikaa metsästä ja järvistä, ostakaa lidlistä halpaa tavaraa ja olkaa iloisia kun ei tarvii töitä tehdä!!!
uimaan ja elätä perheesi pelkällä järvessä uimisella. Tosin sulhasehdokkaat saattaa olla aika vähissä noilla ajatuksilla.
Uskon ,että tällä Karjalan kansalla on bisnesideoita niinkuin on ennenkin ollut .
Aikoinaan nostivat suomalaiset kommunistit Gylling ja Rovio Karjalan sosialistisen neuvostotasavallan Neuvostoliiton tuottoisimmaksi alueeksi(minkä vuoksi Stalin listi heidät ettei suomalaiset olisi vallanneet valtaa N-L:ssa).Miksi ei sitten samoilla leveysasteilla sijaitseva Lieksa voisi nousta taloudessaan yhtä korkealle ja korkeammallekin .
Vaaditaan vain ihmisten asennoitumisen muutosta kohti uusien yritysten syntymää. Taitoja ihmisillä Lieksassa on siinä kuin muuallakin.On vain lähdettävä rohkeasti toimeen ja jos joku esittä ideoitaan ei niitä saa nujertaa pahansuovalla asenteela eikä vähättelyllä ,vaan jokaisen on oltava innostunut yrittämistä ja uusia ideoita kohtaan.