Siis miksi täysin samanlaista tupakkia myydään sekä kannellisessa kovassa askissa, että ns. pehmeässä askissa, missä tupakit on vaan "kääritty" paperi "koteloon"?
kovat ja pehmeät aski
???
4943
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Joku voi valita röökinsä pelkästään sillä perusteella että tykkää tietynlaisesta askista. Esimerkki: mieltynyt punaiseen malluun kovassa 20-askissa joka onkin kioskilla päässyt tilapäisesti loppumaan. Ideologisista syistä ei voi kelpuuttaa punaista mallua pehmeässä paketissa tai vaikka kahdessa pienessä askissa vaan valitsee pakon edessä vaikkapa punaisen ällämmän vaikka se ei herkkua olisikaan. Joku taas tykkää pehmeistä askeista kun niitä voi rutistella mielen mukaan. Silloinhan ällämmät ei käy missään tapauksessa. Silloin valinnat tehtäneen mallun-kamelin ja vaikkapa nortin välillä. Joillekin kelpaa vain perhepakkaukset vaikka kulutus on sitä luokkaa että pienelläkin askilla pärjäisi ( ja nekin ehtivät kuivahtaa? ).
Röökin sytyttäminen taitaa olla samaa sarjaa, "toiseksi paras vaihtoehto" ei välttämättä kelpaa, aina vain sytyttimellä/tulitikuilla ja sillä sipuli.
Askimieltymykset riippuvat kaiketi siitä missä röökejänsä kantaa: sievästi käsilaukussa vai vaikkapa reteesti farkkujen perstaskussa. Kieltämättä kun pehmeä aski on lopuillaan, tilantarve on pieni ja aina vaan pienenee.
Mitä järkeä? No, makuasioita ei tarvitse perustella.
Kiskanmyyjän vastaus oli, että pehmeitä ostavat eniten miehet, jotka pitävät toppaansa rintataskussa. Terävät kulmat tuntuisivat ikävältä...
Kovat askit säilyy paremmin esim. laukussa, kun taas pehmeät on kivempiä esim. taskussa.
Esimerkiksi pehmeällä ja kovalla mallulla on eri valmistusmaat ja maistuvat hieman erilaisille.